|
Tämän haluan sanoa -kolumni ENNAKOI TULEVA TILANNE - VAIHDA AUTOSI UUTEEN, YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISEEN Talja onnistui aikanaan iskostamaan tiellä liikkujien mieliin iskulauseen "ennakoi tuleva
tilanne". Viimeiseen saakka mietitty jäi likimain kaikkien aikalaisten mieleen. Syy piilee väitteen mielekkyydessä. Liikenteessähän joutuu hetkittäin arvioimaan ja myös ottamaan huomioon (lähi)tulevan tilanteen.
Yhtälö muuttuu vaikeammaksi, jos tulevaisuuden ennakoinnissa pitäisi ottaa pitkän aikavälin näkökohdat huomioon. Harva on edes miettinyt, mistä on peräisin se neste, jonka turvin hänen ajokkinsa
polttomoottori käy. Vielä harvempi mieltää, että kysymys on uusiutumattomasta luonnonvarasta, vaikka kysymys on yleisestä perustiedosta. Muistan hyvin, kuinka Nesteen toimitusjohtaja Jaakko
Ihamuotila kirjoitti vuosikymmen sitten firmansa lehdessä, että raakaöljyyn perustuvalla polttonestetuotannolla on aikaa jäljellä 30-40 vuotta. Kuluneen kymmenen vuoden aikana biomassan kuivatislautuminen
merenpohjan alla ei ole toki merkittävästi lisännyt raakaöljyvarantoja, mutta uusia öljykenttiä on löytynyt siinä määrin, että tuo "lopun hetki" on siirtynyt samalla ajalla tuonnemmaksi. Muutama
vuosikymmen on yhden ihmisen elämässäkin lyhyt aika, saati sitten (autoilemaan pyrkivän) ihmiskunnan elinajassa. Kansantaloustiede väittää, että minkä tahansa välttämättömäksi koetun hyödykkeen
yksikköhinta pyrkii kohoamaan, jos sen varastot niukentuvat. OPEC'in heikko sisäinen kuri ja riippuvuus dollarin arvosta pitivät pitkään raakaöljybarrellin hinnan luonnottoman alhaisena. Viimeiset 12 kuukautta ovat
kuitenkin osoittaneet öljynviejämaiden tajunneen, ettei niiden hintapoli- tiikassa ole ollut mitään järkeä niiden itsensä kannalta. Niinpä öljypumppauksia on nyt vähennetty. Yhdessä varastojen ehtymisen kanssa
barrellihinta on vuodessa kaksinkertaistunut. Tämän jälkeen suunta on vain ylöspäin. Polttonesteen hinta on yksi merkityksellinen signaali bensan ja dieselpolttoaineen ostajille. Toinen
ajattelemisen aihe tulee ympäristönsuojelusta. Fossiilisia polttoaineita kuluttavat polttomoottorit ovat merkittävä hiilidioksidipäästöjen lähde. Nämä päästöt ovat puolestaan aikaansaamassa kohtalokasta
kasvihuoneilmiötä. Kioton sopimuksella on sovittu kasvihuonepäästöjen vähentämisestä. On moraalisesti ja asiallisesti selvää, että liikenteen pitää olla mukana kasvihuonepäästöjen vähentämisessä.
Hiilidioksidin ohella autojen pakoputkista tulee joukko muitakin päästöjä, jotka mm. pilaavat hengitettävää ilmaa ja tuottavat happamia sateita. Pahimmillaan jossakin Ateenassa tai Japanin
kaupungissa on annettu henkilöautojen käyttökieltoja ja asukkaat ovat joutuneet käyttämään hengityssuojaimia. Tietenkin tuloksena on ollut asukkaiden hengitystiesairauksien lisääntymistä. Annettiinpa demari Kai
Bärlundin ollessa ympäristöministeri Helsingissäkin varoitus kaupunki-ilman laadun heikentymisen johdosta. Onko tilanne sitten vallan toivoton? Ei nyt aivan. Mitä
polttonesteiden saatavuuteen tulee, niin raakaöljyn niukennuttua lääkeneste-asteelle, polttomoottorien tarvitsema polttoaine tehdään biomassasta pyrolyysillä tai muulla tavalla. Se neste on kuitenkin arvokkaampaa
kuin mitä bensa tai dieselpolttoaine on nyt. Sanottu on tekniikan takana, mutta niin ovat uudet ajoneuvotkin. Taajama-ajoon on tarjolla sähkö- ja hybridiautoja. Uuden sukupolven autojen kulutus
on merkittävästi pienempi kuin vanhojen ja usein käytössä kuluneiden. Lisäksi uusimpien autojen saastepäästöt ovat murto-osa vanhuksien vastaavasta. Kerrotusta on tehtävä kaksi
merkittävää johtopäätöstä. Ensinnäkin joukkoliikenne on palautettava sille kuuluvaan arvoon. Toiseksi henkilöautokantaa on nopeasti uusittava - meillä ei ole varaa käyttää vanhoja paljon kuluttavia ja saastuttavia
autoja. Ne on saatava pois liikenteestä. Kuinka uusimistemppu sitten tehdään? Olen ehdottanut, että siihen kannustettaisiin ensi vaiheessa autoveronpalautuksella. Siinä ruokakunta saisi
vaihtaessaan vanhan, omassa käytössään pitkään olleen auton uuteen, varmasti ympäristöystävälliseen osan uuden ajoneuvon autoverosta palautuksena takaisin. Saannin ehtona olisi todistus käytöstä poistetun auton
romuttamisesta. Ja vielä yksi näkökohta. Uusimmat autot ovat pääsääntöisesti ajoturvallisempia kuin 1980-luvun ja sitä vanhemmat ajokit. Erkki Pulliainen
liikennevaliokunnan puheenjohtaja Takaisin
|