|
"TRIFISHLON"-KALASTUSKISOJA JÄRJESTÄMÄÄN
Suomessa on 0.04 järveä jokaista kansalaista kohti ja lisäksi tulevat lammet, virtaavat vedet ja merialueet. Ei siis ihme, että
kalastus on meillä todellinen kansallisharrastus. Kun kysymys on lisäksi poikkeuksellisen lahjakkaalla kilpailuvietillä varustetusta kansasta, niin on varsin luonnollista, että kalastuksen tiimoilta on kehitelty
myös monipuolista kilpailutoimintaa.
Harrastuskalastusmaassa on alalla tarjolla jokaiselle jotakin, on massiivisia talvisia pilkkikisoja, uhmakasta lohensoutua, pikkunäppärien ja ovelien
mato-ongintaa, varakkaiden vetouistelua moottoroiduilla aluksilla, tarkkakätisten vieheen tai perhon heittoa asianomaisilla vavoilla. Tietenkin kisataan siitäkin, kuka saa vuodessa suurimman kalan tietyntyyppisillä
kalastusvälineillä. Enemmälti kirjaviisaudesta ja raskaasta sisäilmasta kiinnostuneita kiehtovat kalatietovisailut.
Harrastuskalastuksessa liikkuvat suuret rahat; ammattikalastaja saa lohikilosta n.
14 mk, lohijoella kilohinta nousee pyytäjälle reilusti yli viiden sadan. Tämä on innoittanut kehittämään kalastuksessa käytettäviä välineitä ja valmistamaan niitä teollisessa mittakaavassa. Jokainen
pohjoisamerikkalainen vieheillä vakavasti kalastava tuntee tuotemerkin "Rapala". Olen päässyt sen henkilökohtaisesti toteamaan. Valtava tuotevalikoima - esimerkiksi vieheet värisävyineen - on tarkoitettu
enemmän ylinormaaliksi ärsykkeeksi vieheitä ostavalle kalastajalle kuin itse kaloille.
Tämän suuntainen kehitys loitontaa - kaikessa myönteisyydessään - meitä kalojen elämäntapojen todellisesta
tuntemuksesta ja kalastustaidosta, vaikka kontakteja kaloihin saisimme vaikka kuinka paljon. "Catch and release" -menetelmä on tullut osittain tästä, osittain muista syistä monen tuomitsemaksi. Itse en
sitä niin pahana pidä. Olen ollut monessa C&R-pyyntitapahtumassa itsekin mukana.
On kuitenkin niin, että jollakin näyttävällä tavalla pitäisi nostaa esille, sanoisinko peräti kunniaan,
perinteinen ihmisyksilön kuntoon ja monipuoliseen taitoon perustuva harrastuskalastuskulttuuri. Siksipä ehdotankin tässä hengessä "trifishlon"-kisojen järjestämistä sekä paikallisina, SM- että
MM-mittelöinä.
Mikä sitten olisi trifishlon-kalastuskilpailu? Kysymys on kolmen kalastuslajin, vetouistelun, virvelöinnin ja mato-onginnan, yhdistämisestä yhden kilpailun osiksi. Tämän
kolmiottelun nimeä etsiessäni olen tietysti matkinut "triathlon"-nimeä. Tri tarkoittaa tietysti kolmea, fish kalaa ja sanan lopun "lon"-tavu on pelkkä mielikuvaplakiaatio.
Trifishlon-kisasta voisi kehittää triathlonin tapaan kaksi eri versiotakin, lyhyen ja pitkän. Edellisessä saman päivän aikana kuhunkin lajiin olisi käytettävissä kahden tunnin jaksot (välillä tunti saaliin rantaan
tuontiin ja välineiden vaihtoon), pitkässä taas kunakin päivänä pyydettäisiin saalista vuorossa olevalla tavalla kuuden tunnin ajan. Kukin saalisosuus pisteytettäisiin niin, että myös ongintasaalis tulisi sille
kuuluvaan arvoon.
Kaikki kalastus tapahtuisi valvonnan helpottamiseksi soutuveneestä, jossa ei saa olla moottoria. Vain soutamalla tai melomalla venettä saa aktiivisesti liikuttaa. Siis vaaditaan
kuntoa jo pelkästään soutamiseen, jos vaikkapa sattuisi tuulemaan kisan aikana. Jokaisessa veneessä voi olla vain yksi kalastaja, eikä kalastajaa voi vaihtaa kilpailun aikana.
Välineet pitää rajata
perinteisiin. Vetouistelussa saa käyttää vain perinteistä tapin ympäri pyörivää kelaa, jolle siima kelataan käsin ja josta siima purkautuu vieheen ja vedon voimasta. Keloja saa olla veneessä yksi, johon saa vaihtaa
siiman ja perässä vedettäviä vieheitä. Virvelöinnissä saa käyttää yhtä vapaa ja yhtä kelaa, johon voi olla mukana varaosia. Vieheitä saa tietenkin vaihtaa mielikuvituksen mukaan. Onginnassa saa käyttää yhtä (pitkää)
vapaa ja täkynä lieroja, kastematoja tai jäljitelmiä.
Palaan vielä tuohon saaliin pisteluokitteluun. Vetouistelu- ja virvelöintisaaliin koostumus on hyvin samanlainen, joten siinä ei ole mitään
ongelmallista. Sen sijaan mietittävää on niiden ja onkisaaliin keskinäisessä arvotuksessa. Tavallinen onkisaalis koostuu säristä ja ahvenista. Joissakin vesissä sulkava ja sorva voivat muodostua merkittäviksi,
samoin kiiski ja salakka. Harvinaisempaa on saada mm. hauki, säynävä tai lahna mato-ongella. Tänä kesänä olen saanut näin muutaman hauen ja yhden 880 g painaneen lahnan. Haukiveden tukkinippujen vierestä sai
aikanaan lahnoja enemmänkin kerrallaan. Ehkä nämä harvinaisuudet tulevat jo painollaan riittävästi edustetuiksi, joten painotuskerrointa tarvitaan vain koko onkisaaliin jyvittämisessä suhteessa uistelusaaliiseen.
Jätän tämän valistuneen kalastajajoukon harkintaan.
Mikä sitten on sopiva vesistön osa tällaiseen kilpailuun. Ensinnäkin tietenkin sen kalastusoikeuksien haltijoiden tulee olla hankkeelle
myötämielisiä. Muutoin veden pitää olla järvi, jossa on riittävän syvää ulappavettä vetouisteluun ja rantojen tuntumassa ruovikoita ja muuta vaihtelevaa vesikasvillisuutta. Järven minimikoko on 350-400 ha. Mitä
vähemmän järvessä on saaria ja näkyviä luotoja, sitä helpompi on valvoa, ettei kukaan sorru vilpillisiin menetelmiin.
Entä kuka järjestää ensimmäisen trifishlon-kisan? Toivottavasti joku
vapaa-ajan kalastajia edustava järjestö, mutta idea on vapaa kaikille käytettäväksi. (Nimeni on kohtuullista mainita idean isänä.) Tällaisen kisan pääpalkinnoksi sopii erinomaisesti savolaismallinen soutuvene,
sellainen, joka on vesillä kuin vesillä turvallinen.
Ei kun trifishlon-kisailemaan!
Erkki Pulliainen
Takaisin
|
