KOKOOMUS JOHTI EMU-TYÖPAIKKAPUSKURIEN TUHOAMISTA
Erkki Pulliainen
                         kolumni Kaleva 1.2.98 
Emu tulee 11 kuukauden kuluttua, jos Saksan eläkeläiset sekä Ranskan ja Saksan työttömät sen suovat. Koko integraatio- hankkeen ydinhän on ollut estää Saksan ja Ranskan välinen sota. Mielenkiintoista on todeta, että siihen kuuluvan yhtenäisvaluuttahankkeen äänekkäimmät vastustajat löytyvät juuri näistä valtioista.
Saksan eläkeläiset ovat tottuneet siihen, että Saksan markka eli demari on kova valuutta, jota heikompiin vaihtaen on voinut viettää edullisesti lomaa Välimeren ja Kanarian saarten aurinkorannoilla. Euro olisi heikko valuutta nykydemariin nähden, mikä lyhentäisi aurinkolomia.
Saksan ja Ranskan rakenteellisesta työttömyydestä kärsivät ovat taas tottuneet kahteen asiaan: yhteiskunta on järjestänyt Suomen tapaan tilapäistöitä ja työttömyyskorvaus on mahdollistanut siedettävän elintason. Nyt emu-kuri uhkaa kumpaakin. Itse asiassa kumpikin valtio on jo joutunut kiristämään vyötä työllistämisen ja työttömyysturvan kustannuksella. Siksi väki on siirtynyt protestoimaan kaduille.
******
Emu-kuri koskee Suomeakin, joka on menossa mukaan yhtenäisvaluuttaan. Vaikka Suomen menestymismahdollisuudet Emussa ovat huomattavasti kehnommat kuin Saksalla ja Ranskalla, kansojen temperamenttieroista johtuen työttömät eivät ole meillä kaduilla protestoimassa.
Miksi Suomi sitten on heikommassa asemassa? Siksi, että me olemme tärvelleet tilamme 1980-luvun puolivälistä lähtien. Meillä "emu-hanke" käynnistyi tuolloin rahamarkkinoiden vapauttamisella. Tätä tekoa markkinoi eduskunnassa erikoisesti kokoomuksen silloinen puheenjohtaja. Muitakin "arkkitehteja" hankkeella toki oli, mutta kokoomus halusi sen julkisuudessa omaan piikkiinsä. Se siis kantaa ainakin julkisuusvastuun.
Taitamattomalla rahamarkkinoiden vapauttamisella tuhottiin kymmeniä tuhansia yrityksiä, tehtiin satoja tuhansia ihmisiä työttömiksi ja velkaannutettiin valtio. Työttömyys, erikoisesti pitkäaikaistyöttömyys, on edelleen rajulla tasolla ja valtionvelka (nyt 418 mrd mk) kasvaa päivittäin. Valtion budjetista menee pian 40 mrd mk pelkästään korkojen maksuun. Ja budjetti on edelleen lähes 30 mrd markkaa alijäämäinen.
Nämä ovat erittäin karuja lukuja Suomen kaltaiselle valtiolle, joka on EU:n nöyrin palvelija ja ohjeitten noudattaja. Siinä, missä Saksa ja Ranska tekevät kaiken maailman jippoja näyttääkseen julkisen taloutensa emu-kuntoisuuden, Suomi on ylirehellinen. Rehellisyys ei ole tässäkään pahe. Sen laskun maksajat vaan ovat täkäläisen tavan mukaan yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevat.
On nimittäin niin, että Suomen valtion tuloja pitäisi lisätä 25 miljardilla markalla tai karsia sen menoja samalla määrällä, jotta olisimme valtionvelkamme määrän huomioon ottaen emu-kunnossa. Eivät hyväosaiset ja lähinnä ulkomaalaisomistuksessa olevat firmat hevillä suostu maksamaan lisää veroja, joten menoja on karsittava. Ei ole vaikea arvata, keneltä suunnitellaan otettavaksi, tietenkin heikko-osaisimpien osaksi tulonjaossa tulevasta siivusta. Juuri tästä syystä äänestin Vihreän liiton äänestyksessäkin sen kannan puolesta, että Suomen emuvauhti on sen kansan sopeutumiskyvyn kannalta aivan liian kova.
      ******
Kuka johdatti Suomen tähän kurimukseen? Pääministeri Esko Aho (kesk), joka hyväksytti eduskunnalla Maastrichtin sopimuksen karvoineen eli myös yhtenäisvaluutan ja sitä kautta tien Euroopan liittovaltioon. Demarit Lipposen suulla kielsivät v. 1994 tämän polun, mutta heti EU-jäsenyyden toteuduttua totesivat, että niinhän asia onkin. Ovelaa politikointia.
Pääministeri Esko Aho (kesk) oli siis viemässä Suomea ensimmäisten joukossa emuun. Nyt puoluejohtaja Esko Aho (kesk) on sitä mieltä, ettei näin pidä tehdä. Demaritemppu keskustalaisena sovituksena.
Joka tapauksessa kokoomus johti keskustankin tuella sitä politiikkaa, joka tuhosi todelliset emu-puskurit eli hyvät yritykset ja niiden työpaikat. Nyt sovitut emu-puskurit ovat tosi tilanteessa silkkaa kosmetiikkaa.Takaisin


Sähköposti eduskuntaan