|
Kalevassa 28.10.2000 VAIN UUSIUTUVA ENERGIANLÄHDE MIELEKÄS Länsimainen elämäntapamme on tukeutunut sokeasti fossiilisten
energianlähteiden ja muun uusiutumattoman, uraanin, hyödyntämiseen energiataloudessa. Näiden varannot kuitenkin käytössä ehtyvät. Taloudellisesti hyödynnettävistä raakaöljyvarannoista on jo yli puolet käytetty.
Maapallon väestökin runsastuu seuraavan vuosikymmenen aikana 1 000 miljoonalla uudella kuluttajalla. Näyttäisi siis olevan vankkoja perusteita kääntää huomio vihdoin uusiutuviin energianlähteisiin.
Raakaöljyn hinta on tätä kirjoitettaessa (23.10.) reilut 30 US dollaria barrellilta. Kun Yhdysvaltain presidentinvaalit on ohi ja USA raakaöljyn superkuluttajana on lopettanut
varmuusvarastojensa käytön, raakaöljyn yksikköhinta nousee näin talven kynnyksellä yli 40 dollarin tason. Yhdysvalloissahan käytetään yleisesti kevyttä polttoöljyä talojen lämmitykseen. Suomella ei ole omia
raakaöljyvaroja, joten maailmanmarkkinahintojen korotukset heijastuvat tänne välittömästi - tilapäisiä hinnanlaskuja taas jakeluyhtiöt käyttävät voittojensa parantamiseen. (Jos talosi lämmitysöljysäiliö on tyhjä,
täytä se heti! Kohta hinta nousee.) Samasta syystä kohoavat myös kuljetuskustannukset. Voisiko dieselöljyn hintaongelman sitten ratkaista veronalennuksella? Ei mielekkäällä tavalla, sillä
dieselöljyn veroa voidaan EU:n minimiverokannan vuoksi alentaa meillä korkeintaan vain noin 33 penniä litralta. Jakeluasemien vähittäismyyntihintojen päivittäinen hajonta on ollut jopa tätä suurempi.
Dieselöljyn kalliista hinnasta johtuen kohonneiden kuljetuskustannusten oikea maksaja olemme me, kuluttajat; polttonesteen hinnan kohoaminen on saatava osaksi hintoja mahdollisimman pian. On
nimittäin myös niin, ettei meillä ole varaa päästää kuljetusyrityksiämme konkursseihin. Nyt jo varsin monet kuljetusyritykset ovat vararikon partaalla. Mitä taas tulee omakotitalojen
lämmitykseen, onneksi on olemassa ratkaisu kaikkiin niihin tapauksiin, joissa lämmityskattilan alla voidaan polttaa myös kiinteää polttoainetta. Korvaamalla kevyt polttoöljy puupelleteillä voidaan tyypillisessä
omakotitalossa säästää vuodessa jopa kuusi tonnia riihikuivaa rahaa. Parasta olisi tietenkin yhdistää talo kaukolämmitykseen, mutta tätä mahdollisuutta ei kaikkialla ole tarjolla, ei edes taajamissa.
Puulla voidaan korvata 17 terawattitunnin edestä polttoöljyä energiantuotannossa. Kun keskitetyissä laitoksissa tuotetaan samanaikaisesti sekä lämpöä että sähköä, alueellistetaan energiataloutta
oikealla tavalla. Näin minimoidaan sähkön siirtohävikit ja luodaan alueellisesti runsaasti uusia työpaikkoja. Lisäksi säilytetään markat, kohta eurot, pyörimään omassa aluetaloudessa.
Tuulivoima on niinikään uusiutuvaa energiaa. Tuulivoimatarhojen rakentaminen on ollut hyvässä vauhdissa, mutta nyt kuuluu kummia. Vihreiden ajatusten ja toimien perusvastustaja kauppa- ja teollisuusministeri Sinikka
Mönkäre yrittää ajaa tuulivoimaloiden valtionapua puoleen nykyisestä. Tämä on estettävä. Nuoret kysyvät minulta usein, mitä he voisivat tehdä kestävän kehityksen hyväksi. Nyt todella
konkreettinen työ on tämä: "Kerätkää nimiä adresseihin, joissa vaaditaan tuulivoimaloiden rakentamistuen säilyttämistä yli 30 prosentissa rakennuskustannuksista". Adressit sitten ministerille kauppa- ja
teollisuusministeriöön (PL 230, 00171 Hki). Kiitos jo etukäteen!
|