Näin sen näin (Pohjolan Työn kolumni elokuussa 2000)
Erkki Pulliainen
KOKOOMUS PELAA KOVAA JULKISUUSPELIÄ
Heinäkuu on politiikassa hiljaiselon aikaa. Tosin europarlamentti istuu ja tuottaa silloin tällöin uutisia. Tätä "hiljaisuutta" eräs puolue ja eräät poliitikot ovat osanneet käyttää taitavasti hyväksi. Yksittäisistä poliitikoista tulee mieleeni ylitse muiden kaksi, demarien sittemmin Suomen Pankkiin siirtynyt Matti Louekoski ja kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ben Zyskowicz. Louekoski repi aamuyöstä ilmestyviin iltapäivälehtiin rajuja otsikoita ehdotuksillaan, jotka vaihtelivat laidasta laitaan, Zys'illä ja hänen tallillaan on yksi ainoa aihe, "kelvottomat, työtä vieroksuvat, sosiaaliturvaa pummaavat työttömät". Tähän kokoomuspakettiin kuuluu, että jos työtä sitten saat, niin yleissitovuutta työn palkkauksessa ei saa olla.
                                                        *******
Eikä julkisuus kokoomuksellekaan irtoa tyhjästä. Tulin heikolla hetkelläni luvanneeksi kaikenlaisia kirjoituksia, mikä on pakottanut heinäkuussakin käymään puolitoista viikkoa töissä eduskunnassa sekä kalastus- ja opiskeluhetkien lomassa miettimään sanottavaa. Eipä minun ole tänäkään kesänä tarvinnut olla yksin täällä graniittilinnassa. Käytävillä puhuu kännykkäänsä tietenkin kilhakka herra "Zys". Myös hänen tallinsa keskeiset "keksijät" ovat näyttäytyneet tiheään.
Kun viime kesänä erikoisaiheeksi "Zys" valitsi "sosiaaliturvan pummaukset", niin tänä kesänä vastaava on ollut "haluttomuus työllistyä". "Zys" itse ulvahteli tietenkin työsopimuslaista, mutta työttömyysturvan kiristämisen julkistaminen annettiin puolueen puheenjohtajalle, joka on muutoin vetänyt budjettiasioissa kepua ja kristillisiä kölin alta meno- ja paluumatkoilla. On tullut vaikutelma, ettei maassa ole ollutkaan muita puolueita kuin kokoomus. Kannatusluvut ovat alamaissa ja vaalit lähestyvät, joten tarpeen ymmärtää.
                                                       *******
Kesän 1999 kokoomusoivallus, että sosiaaliturvaa vedetään massiivisesti höplästä, kuivui sittemmin tutkimuksissa kuta kuinkin kokoon, erikoisesti, jos siinä liikkuvia rahamääriä verrataan harmaan talouden veronkiertoon. Jälkimmäisen kuriin laittaminen ei tietenkään "Zys'iä" sattuneesta syystä erikoisemmin kiinnosta.
Tämä kesän kokoomushitti, kiristyksellä ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan lisää vauhtia työhön hakeutumiseen, osoittaa, että joko kokoomus ei tunne todellisuutta tai sitten pelkkä julkisuus on sille tärkeintä. Arkipäivän todellisuushan on, että pitkään kestäneen korkeasuhdanteen jäljiltä meillä on rakenteellisen työttömyyden vaikein osa jäljellä. Työttöminä olevien henkilöiden valmiudet eivät riitä niistä työtehtävistä selviytymiseen, joita uusina muodostuu. Tarjonta ja kysyntä eivät näin kohtaa toisiaan. Tässä tilanteessa vain yhteiskunnan erityiset työllistämistoimet voivat auttaa tilannetta. Työministeriltä ja myös sosiaali- ja terveysministereiltä odotetaankin aloitteita "virastotyöntekijätehtävien" määrän lisäämisen lisäksi työpankkien perustamisista. Työpankkihan on nykyaikainen työnvälitysyksikkö, joka kerää yhteiskunnasta kaikki teoreettiset pätkätyöt juuri niitä osaavien, työttöminä olevien tehtäviksi. Kokoomuksen Maija Perho tietää tämän, mutta mitään ei ole tapahtunut.


Sähköposti eduskuntaan