|
MITÄ NYT POHJOIS-SUOMESSA? Kaleva, kolumni Vaikeinta ei ole maineen saavuttaminen, vaan sen säilyttäminen. Kiusallinen yksityiskohta, joka on todella
ajankohtainen Pohjois-Suomessa juuri nyt. Pohjois-Suomesta on kerrottavissa monta menestystarinaa viime vuosilta, mutta myös aivan päinvastaista. Ensin edellisestä, sitten jälkimmäisestä. Elektroniikan ja eräiden
muiden tekniikan alojen menestys on kaikkien huulilla. Savupiipputeollisuus on siinä sivussa hoitanut osansa vaatimattomammalla profiililla, mutta menestyksellä. Agenda 2000- ja artikla 141 -neuvottelut tuottivat
Pohjois-Suomen kannalta neuvotteluolosuhteisiin nähden lähes parhaan mahdollisen tuloksen. Alueemme maatalous on päinvastaisista väitteistä huolimatta hyvässä iskuasemassa. EU:n meneillään olevan
rakennerahastokauden tarjoamat taloudelliset mahdollisuudet ovat huikeat vuoteen 2006 saakka. On vain ajan kysymys, koska Etelä-Suomessa huomataan, että juuri tännehän kannattaa lähteä tuotannollista toimintaa
kehittämään. Hyvä, hyvä, mutta jatkomenestys tarvitsee monta merkittävää linjausta ja investointipäätöstä. On suorastaan fantastista, että tähänastiset menestykset on saavutettu suomalaisin voimin, joskin
tietysti viisaasti hyödyntäen kansainvälisen tieteen tuloksia. Jälkimmäinen on tietenkin jo taito sinänsä eli kyky nähdä mikä on olennaista ja kehittämiskelpoista, mikä ei siinä määrin. Tästä eteenpäin
kansalliset henkiset voimavarat eivät kuitenkaan näytä riittävän tarvetta tyydyttämään, uuden sukupolven ratkaisut kun ovat aiempia vaativampia. Jatkomenestykseen tarvitaan entistä enemmän tekijöitä ja osaamista.
Meidän on pakko houkutella muualta osaajia Suomeen, näin myös Pohjois-Suomeen. Olosuhteiden pitää olla osaajien muuttopäätöksille otolliset, siksi tarvitsemme Ouluun peruskoulun ja lukion, joissa opetuskielenä on
englanti. Tämän koulun perustamisella on kiire. Oulun opetuslautakunnan tulisi tehdä sitä koskeva periaatepäätös ja määrärahaesitys valtuustolle välittömästi ja koulun pitäisi aloittaa työnsä jo seuraavan lukuvuoden
alusta. Muiden paikkakuntien vuoro tulee perästä. Pohjois-Suomen teollisuuden pohjaa on laajennettava ensi tilassa. Suurimmat mahdollisuudet jo kansantaitojen perusteella on huonekaluteollisuudella. Tekesin
Divan-ohjelman kaipaama ensimmäinen suuri menestystarina tarvitsee taustakseen muotoiluinstituutin perustamisen. Sellaisen mainio sijaintipaikka on Kajaani. Kyltissä voisi lukea "Kajaani Design Institute
KDI". Kautta Pohjois-Suomen, mutta erityisesti Kainuun alueella, on runsaasti mekaanisen puun "verstaita", jotka ovat jo jonkin verran verkostoituneet keskenään. Ne ovat hyvää pohjaa suurten
sarjojen huonekalutuotannolle. Jotta sijoittajat kiinnostuisivat tämän uuden vaiheen rahoittamisesta, tarvitaan Muotoiluinstituutin perustamisen kaltainen avaus. EU:n rakennerahastovarat ovat kuin luodut hanketta
edistämään. Edellä mainittujen kehittämishankkeiden rinnalla on pakko ottaa pari esimerkkiä viimeaikaisista epäonnistumisista. Toinen on Suomen Posti Oy ja toinen Tielaitos. Oli järkyttävää kuulla Suomen
Posti Oy:n edustajalta liikennevaliokunnassa, etteivät he edes ole miettineet ratkaisumallia tilanteessa, että taajamassa ei ole ketään asiamiespostiksikaan hyväksyttävissä olevaa. Johtajilta on unohtunut
täydellisesti postitoimintalain velvoittavuus ja valtioneuvoston periaatepäätös. Kansainvälinen bisnes ja yksikkökohtainen voiton tekeminen ovat ainoastaan mielessä. Peruspalveluajatus on häipynyt toimintamallista
kokonaan. Hallitus joutuu perusteellisesti paneutumaan asiaan ja tekemään myös muuta johtavaa henkilökuntaa kuin pääjohtajaa koskevia johtopäätöksiä, siinä määrin karulta tilanne näyttää. Toinen
"hyväkäs" on Tielaitos, jonka johtajat keskittyvät nykyisellään liikelaitostamiseen ja sen avulla oman valtansa lisäämiseen unohtaen laitoksen päätehtävän eli teiden kunnon arkisen parantamisen. Tuorein
esimerkki taitamattomuudesta on henkilökunnan ohjaaminen sanoilla "tämän vuoden syksyllä kortistoon", vaikka eduskunta ei ole vielä edes saanut käsiteltäväkseen liikelaitostamislakeja. Tieherrojen
tukipakettia kuvaavalla kalvolla lukee näin: "Ilmoittautumiset työnhakijoiksi työvoimatoimistoissa elo-syyskuussa 2000". "Sillä lailla reippaat diplomi-insinöörit toimivat!" Liikenneministeri
tosin lupasi neljään kertaan eduskunnan täysistunnossa, ettei ketään irtisanota. Kuullun ymmärtämisessä on tässäkin yksikössä ongelmia. Minä en voi ymmärtää tällaista höyrähtämistä markkina-puuhasteluun. Jotta
yhteiskunta voisi kokonaisuutena menestyä, sen peruspalvelujen pitää olla kunnossa ja toimivia kaikissa oloissa ja tilanteissa. Juuri siksihän me elämme yhteiskuntana.
Erkki Pulliainen
Takaisin
|