|
Luomu-Lahden avajaisissa 23.9.2000 klo 12 Arvoisat luomun ja luonnon ystävät!
Ruoka on jokaiselle ihmiselle hyvin läheinen asia. Syöntikelpoinen elintarvike on strateginen luonnonvara. Sen puute on
aiheuttanut nälänhätiä ja kulttuurien tuhoutumisia. Sen taitamaton tuottaminen on päästänyt maaperän syöpymisen, erosion, valloilleen ja hävittänyt tulevaisuuden ruuantuotannon mahdollisuudet. Ravinto, sen
riittävyys ja laatu ovat käynnistyneen vuosituhannen keskeisiä puheiden ja kirjoittelun aiheita. Siitä pitää kaksi asiaa huolen. Viljelyskelpoinen maa-ala supistuu samalla kun väestön määrä kasvaa räjähdysmäisesti.
Kymmenessä-kahdessatoista vuodessa maapallon väestö runsastuu nettomääräisesti miljardilla uudella syöjällä. Nykyisistä ravinnon tarpeessa olevista ihmisistä joka viides kärsii ravinnon puutteesta - voimakkaan
väestönkasvun alueilla puute ravinnosta on edessä yhä useammalla. Maapallon hyvinvoivan enemmistön velvollisuus on auttaa rakenteellisesti ravinnon niukkuudesta kärsiviä, jotta he pystyisivät itse hoitamaan
ravinnontuotantonsa ja rajoittamaan humaaneilla tavoilla runsastumistaan. Niin sanotulla agro-forestrylla, ravinnon ja puun rinnakkaistuotannolla, on tässä ratkaiseva merkitys. Maapallon väestön suuren
enemmistön kohdalla kysymys on vielä enemmän ravinnon laadusta kuin määrästä. Hullun lehmän tauti, supermyrkkytoheloinnit, hormonien ja geenimuuntelun käyttö ravinnon tuotannossa ovat herättäneet kuluttajat
katsomaan, mitä he kaupan tiskillä oikein ostavat ja sitten suuhunsa pistävät. Edellinen vuosituhat päättyi ylikansallisten yritysten epäonnistumisten ja uusi vuosituhat käynnistyi kuluttajaliikkeen voimakkaan
nousun merkeissä. Jopa suuret kauppaketjut on vauhdilla pakotettu tarkistamaan kaupankäyntifilosofiaansa. Vääjäämätön totuus on, että monilla maapallon alueilla turvallisinta on luomu- ja lähiruoka, joissa
kauppaerästä käy tarkoin ilmi, missä ja kuinka se on tuotettu. Lähiruoka voi tietysti olla luomua. On aivan varmaa, että luomutuotanto tulee Suomessakin lyömään itsensä voimakkaasti läpi alkaneen vuosikymmenen
aikana. Se tarkoittaa, että elintarvikeliikkeisiin tulee omat osastonsa luonnonmukaisesti tuotetuille elintarvikkeille. Nyt jo puolet herneistä ja kolmasosa rukiista tuotetaan näin. Valtiovalta tekee viisaasti, kun
se ei yritä rajoittaa luomutuotannon kasvua. Tällaisessa tilanteessa, suuren murroksen käynnissä ollessa, etsitään aina edelläkävijöitä. Luomutuotteiden markkinoinnissa ja kuluttajanäkökulman esilläpidossa
sellainen löytyy Lahdesta. Luomu-Lahti tapahtuma avautuu jo kymmenennen kerran. Järjestäjänä ei ole mikään "Lahden seudun kuluttajat" tai jotain sinnepäin vaan häkellyttävästi urheilujärjestön
naisjaosto Lahden Reippaan Naiset ry. Tämä ladyporukka voi olla puheenjohtajansa johdolla tänään erittäin ylpeä ja tyytyväinen aikaansaannoksestaan. Nytkin jokainen myynti- ja esittelypaikka on varattu. Minulla on
ollut kunnia seurata työn edistymistä koko tämän ajan ja nähdä ne lukuisat vaikeudet, jotka on pitänyt voittaa. Erityisen arvokkaana pidän sitä, että jokaisessa messutapahtumassa on ollut oma teemansa ja osaava
esitelmöitsijäkaarti kertomassa siitä, missä nyt mennään maapallolla yleisesti ja luomuasioissa erikoisesti. Monivaikutteisuus on luomun rinnalla aikamme iskukäsitteitä. Luonnonvarojen niukkuus pakottaa etsimään
yhdellä teolla monta myönteistä, kestävää kehitystä tukevaa vaikutusta. Unicefilla on ollut täällä oma ekolokeronsa. Palloilijan alut ovat saanet taloudellista tukea harrastukselleen. Huipentumana FC Palloreippaan
äskettäisessä Soccer-turnauksessa tapahtuman osanottajat - valtakunnallista mielenkiintoa herättävällä tavalla - käyttivät vain kesto- tai biohajoavia astioita, söivät luomuruokaa, majoittuivat taloudellisesti
kouluissa ja pelasivat mahdollisimman paljon samoilla kentillä turhan liikenteen välttämiseksi. Tämä jäi varmasti jokaiselle osanottajalle mieleen elämälle suuntaa-antavana kokemuksena. Onnittelen Lahden Reippaan
Naiset ry:tä moninaisista Luomu-Lahden 10-vuotistaipaleen aikaansaannoksista. Arvoisat ladyt olette näyttäneet muille kuluttajaliikkeen toimijoille, kuinka määrätietoisella työllä saadaan uranaukaisevaa jälkeä
aikaan. Avaan kymmenennen Luomu-Lahti-tapahtuman ja toivon sille vähintään yhtä menestyksellistä jatkoa kuin mitä taival on tähän mennessä ollut.
|