Kansanedustaja Erkki Pulliainen
Kärsämäellä Kansalaisopistojuhlassa 25.4.1999
ONKO KANSALAISOPISTOISTA MUUTTOLIIKKEEN KATKAISIJOIKSI?
Maamme asukkaat saavat hallitusmuodon mukaan valita vapaasti asuinpaikkansa. Kansalaisia ei voida siis moittia siitä, että he ovat päättäneet vaihtaa osoitettaan, ei siinäkään tapauksessa, että näistä asuinpaikanvaihdoksista muodostuu yhdessä massiivinen, yhteiskunnalle kalliiksi käyvä muuttoliike. Kun on päätetty yhteiskuntana elää, niin muuttoliikkeestäkin koituvan laskun maksavat viime kädessä veronmaksajat.
    Väestön keskittyminen viiteen kasvukeskukseen on yhteiskunnassamme havaittavissa olevista ilmiöistä näyttävimpiä. Asukkaita menettävät niin haja-asutusalueet kuin monet teollisuuspaikkakunnatkin. Prosessien automatisointi ja palveluiden lopettaminen pankeissa ja muissa entisissä palvelulaitoksissa on vienyt työpaikat ja vie nyt väen muuttoautoihin.
    Kun edellytyksiä pakkokeinojen käyttöön maan sisäisen muuttoliikkeen pysäyttämiseksi ei ole eikä tule, on virinnyt monissa aivoissa ajatus käyttää työpaikantarjonta- tai muita houkuttimia väen pysyttämiseksi entisillä asuinsijoillaan. Kuntien valtion tuen turvin ylläpitämät kansalaisopistot on nähty keinona houkutella väki pysymään haja-asutusalueilla ja muilla muuttotappioalueilla. Mutta onko tässä menestymisen mahdollisuuksia? Mitkä ovat ne yleiset megatrendit ja kilpailevat houkuttimet, jotka saattavat pilata ilon tähän hyvään tavoitteeseen pyrittäessä. Lähden liikkeelle yleisistä "houkutuslinnuista".
     Miltä kuulostaisi seuraava ilmoitus paikallisessa ilmaisjakelulehdessä?
"Yläasteen rehtori piip-piip luennoiKansalaisopiston auditoriossa keskiviikkona klo 18.30 aiheesta "Rakkauden etsinnän teoreettiset lähtökohdat käytännön kokemusten valossa - 60 vuotta osin satunnaista, osin määrätietoista kartoitustyötä."
    Jos kansalaisopiston rehtori todella tällaisen tilaisuuden tuohon aikaan viikosta järjestäisi, yleisömenestys tuskin päätä huimaisi, sillä yleisesti tiedossa olevia kilpailevia houkuttimiahan riittää. Samaan aikaan tulee televisiosta mm.keskiviikkoinen "Kauniiden ja rohkeiden" sarjajakso. Sen kilpailukykyä lisää eittämättä se, että siinä kuulemma mennään toistuvasti suoraan asiaan ilman teoreettista johdantoa. Käytäntöähän kansalaiset kaipaavat enemmän kuin teoriaa näissä asioissa. Se on rehtorinkin pakko ottaa huomioon esitelmätarjontaa miettiessään.
     Tämä kuvitteellinen ilmoitus opettaa paljon muutakin. Kaikki siihen kytkeytyvä kertoo, kuinka Hollywoodin elokuvateollisuus ratkaisee tosiasiallisesti monen suomalaisenkin osalta sen, kuinka hän käyttää vapaa-aikaansa. Kotiin hankittu TV-vastaanotin on merkittävä ajankäyttökilpailun lopputulokseen vaikuttava väline. Sen hintakin on lupamaksuineen siinä määrin kohtuullinen, että se auttaa eräällä tavoin myös demokratian toteutumista. Kaikilla on asuinpaikasta riippumatta lähes sama mahdollisuus ottaa vastaan television tarjoamia ohjelmia. Se on myös ekologisesti hyväksyttävä siinä mielessä, että sen luo pääsemiseksi ei tarvitse käyttää moottorilla toimivaa kulkuneuvoa. Vähemmän ekologista on sen sijaan, että TV:ssä on koko ajan virta päällä - tätä varten pitää Euroopassa nimittäin olla yksi 1000 MW:n suurvoimala.
    Amerikkalaisten TV-sarjojen esittäminen lukuisilla suomalaisilla TV-kanavilla kotikatsomoissa on osa maailmanlaajuistumiskehitystä. TV-vastaanottimen vieressä monella on vielä toinenkin "kuvapiironki", joka on paitsi sanojenkäsittelylaite myös verkostoyhteydessä maapallon tietoverkkoihin. Suomi on tällaisen sähköisen tiedonvälityksen ykkösmaita maapallolla, joten Internet'in on täytynyt lyödä itsensä läpi kautta Suomen. Joidenkin kohdalla nörttiys on kehittynyt asteelle, jossa ihminen on henkisesti täysin sitoutunut verkkoyhteyteensä- hän on letkuissa läpi elämänsä. Toisaalta Internet'iä voidaan pitää samalla tavoin demokraattisena yhteydenpitovälineenä kuin televisiotakin, vaikka sen laitteiston hankkiminen on tätä pari-kolme kertaa kalliimpi investointi.
    Maailma tulee suomalaisen luo hänen kotiinsa, kunhan hän vaan itse kytkee laite- ja yhteyshankinnoilla itsensä maailmaan. Nettikauppias tuo kohta ruoankin kaupasta suoraan keittiöön eli ihmisen ei tarvitse poistua edes kauppareissun vuoksi kodistaan. Media pyrkii siis täyttämään ihmisen maailman ja sieppaa siinä sivussa informaatiovallan itselleen. Tämä antaa luonnollisesti mahdollisuuden myös tiedon modifiointiin, minkä tietysti ajankäytöstä kilpailevat ottavat tarkoin huomioon omissa strategiasuunnitelmissaan.
     Television siirtyminen digitaaliaikaan ja Internetin muutamassa vuodessa tapahtunut läpimurto kielivät erittäin nopeasta ihmisen arkipäivää koskettavasta muutosprosessista. Muutos on niin nopea, että muutoksesta itsestään on tulossa itseisarvo, mikä on sinänsä erittäin huolestuttava piirre ajassamme.
    Nykyihmisen olemukseen kuuluu ilman mediaidentiteettiä monta identiteettiä. Meillä on (puolue)poliittinen, ammatillinen, asuinpaikkaan, arvoihin ja harrastuksiin kytketty identiteetti. Olemme tai meidän pitäisi olla kussakin tällaisessa joukossa kuin kotonamme. Samalla vaanii kuitenkin mahdollisuus syvälliseen henkiseen pirstoutumiseen. Vaara lienee vielä suurempi, jos persoonaamme liittyy vielä hengellinen ulottuvuus tai sitten se ylivertaisesti peittoaa kaikkien muiden vaikutuksen. Tieteessä puhumme tällöin "masking factorista".
     Nämä ovat yleisiä näkökohtia, jotka koskettavat meitä kaikkia. Niihin voitaisiin liittää ainakin vielä yksi, nimittäin se, että samalla kun me olemme radion, television ja/tai internetin avulla kytkettyinä maailmaan, me saatamme sosiaalisesti eriytyä siitä. Kanssakäyminen toisten ihmisten kanssa voi vähentyä.
    Näitä yleisiä näkökohtia ei yksikään kansalaisopiston opetuksen suunnittelija voi jättää huomioon ottamatta. Samainen suunnittelija joutuu hyväksymään realiteetteina myös aikamme yleiset megatrendit. Niistä löytyy monta tuttua asiaa. Poimin muutaman havainnollisen esimerkin.
    Egoismin lisääntyminen huikaisevine sankaritarinoineen on osa ympäristöämme hallitsevaa elämää, samoin usko aikakautemme ylivertaisuuteen, vaikka se tuottaa monille tuskaa ja kärsimystä. Yhteiskuntamme monimutkaistuu samanaikaisesti huikealla vauhdilla; monet tehtävät on ollut jo pakko antaa ohjelmoiduille koneille, kun ihmisen manuaalinen nopeus ei riitä päätöksenteossa. Käsittelemäämme maailmanlaajuistumiseen sisältyy ylikansallisten yritysten ja toimijoiden merkityksen kasvu siinä määrin, että vallan olemus sellaisenaan hämärtyy. Heikot poliitikot ehättävät tunnustamaan, että "kyllä minä olisin tehnyt, mutta kun nuo markkinavoimat ehtivät ennen minua". Poliittisen vastuun kantajia on yhä vaikeampi löytää - selitysoppi nousee kouluissa oppiaineeksi muuallakin kuin Pohjantähden opistossa.
    Kuulostaa ja näyttää massiivisen musertavalta. Kuinka kunnan niukentuvilla voimavaroilla toimiva kansalaisopisto saattaisi onnistua vaikuttamaan pitäjän asukkaaseen enemmän kuin edellä luetellut megavaikuttajat, jotka saattaisivat kaiken lisäksi ostaa taskurahoillaan pitäjän koko kansallisvarallisuuden itselleen?
    Asia ei ole lähtökohtaisestikaan kuitenkaan aivan näin synkkä. On nimittäin niin, että massiiviset, samaan suuntaan vaikuttavat megatrendit synnyttävät yleensä myös yhteiskunnassa vastareaktioita, jotka haraavat muutosvoimaa vastaan. Sellaisia on jo syntynyt. Niitä voitaisiin kutsua yhteisnimellä paikalliskulttuureiksi. Juuri näissä spontaaneissa vastareaktioliikkeissä on kansalaisopistojen voimavara. Niiden on paikallisesti verkostoiduttava paikalliskulttuuriaktivistien kanssa. Jokaisella kansalaisopistolla pitäisikin olla epävirallinen, näkyvistä paikallisista toimijoista koostuva neuvottelukuntansa.
     Politiikan sanoman perillemenossa on ratkaisevaa sen tavoitettavuus ja hyväksyttävyys. Jos kansalaisopistolla on tukenaan juuri siinä hetkessä aktiivinen vapaaehtoinen toimijajoukko tavoitettavuus on jo toteutunut järjestelmässä itsessään. Hyväksyttävyys taas syntyy siitä sosiaalisesta tilauksesta, joka piilee vastareaktiopaikalliskulttuurissa.
    Television ja internetin taistellessa keskenään huomiosta ja ihmisten naulitsemisesta kuvapiirongin ääreen kansalaisopistolla on kaksin verroin vaikeampi tehtävä saada kansalaiset irrottautumaan näistä nauloista. Tietenkin kansalaisopisto voi mennä itse nettiin, mutta se ei ole ratkaisu missään muussa kuin tiedotuksessa ja siinäkin vain osaratkaisu.
    Kansalaisopistoilla on perinteisiä vahvoja aloja, kuten musiikki, muu esittävä taide, käsityöt ja kielten opiskelu. Ne säilyvät kansalaisopistotoimintoina niin kauan kuin kylissä ja taajamissa liikkumiskykyistä väkeä riittää. Fyysinen opastus on kansalaisopistotoiminnan rungon säilymisen perusta. Tätä realiteettia voitaisiin käyttää myös sen muun apuna henkeen "Naapuria ei kotiin jätetä!".
    Mutta kaikki maksaa. Vähäisestäkin aktiviteettien lisäämisestä on maksettava opiston puolesta toimiville. Kunnat eivät nykyisellään ole varakkaiden kastiin kuuluvia, jolleivät ole juuri myyneet sähköyhtiöosakesalkkuaan. Valtio puolestaan on ja pysyy pers'aukisten kategoriassa. 420 miljardin markan veloista on maksettava korkoa vähintään 30 miljardia markkaa vuodessa. Siltä taholta ei ole odotettavissa lisää varoja kansalaisopistojen ylläpitoon. Kuntalaisten verorasitusta harvat poliitikot ovat valmiit lisäämään, joten sekin kanava näyttäisi olevan tukossa.
     Jäljelle jäävät sponsorit, Euroopan unioni ja seudullinen yhteistyö. Yksityinen yritysmaailma suhtautuu tunnetusti hyvin kitsaasti julkisyhteisöjen ylläpitämien laitosten hankkeiden tukemiseen, jolleivät ne voi nähdä siitä koituvan niille suoranaista taloudellista hyötyä. Tämähän tarkoittaa, että hankkeet on puettava minihameisiin, jotta ne olisivat riittävän seksikkäitä tullaakseen otetuiksi huomioon rahapäätöksiä tehtäessä.
     Euroopan unionin sosiaalirahastosta voi saada rahaa koulutushankkeisiin. Alueiden, jotka kärsivät työttömyydestä, joka puolestaan on asuinpaikanvaihdon perussyitä, on mahdollista olla välillisesti hyötyjien rivistössä. Tämäkin tarkoittaa, että kansalaisopisto paketoi hankkeen sellaiseen muotoon, että se täyttää tuen saamisen ehdot.
    Euroopan unionin ideologiaan kuuluu, että kansallisvaltiot häivytetään ja alueet tulevat niiden sijaan keskeisiksi toimijoiksi. Maakuntien pitäisi olla jo nyt tässä suhteessa "huudossa", mutta jostakin syystä eivät sitä ole. Sen sijaan seutukunnista on monien hankkeiden kokoamisessa tullut merkittäviä puuhayksiköitä. Talousalueissa ja seutukunnissa piilee myös kehittyvän kuntajaon uusi pohja. Jos tavoitteeksi asetetaan, että kansalaisopistot toimisivat etulinjassa kansalaisten houkuttelemisessa pysymään syntymäseuduillaan ja rajoittamaan muuttoliikettä, seutukuntakohtaisella yhteistyöllä saattaisi olla voimavarojen käytön synergiaetujen hankkimisessa ratkaiseva merkitys.
    Kannettu vesi ei kaivossa pysy, mutta veri on onneksi vettä sakeampaa. Siinä kansanviisautta pohjaksi muuttotappioalueiden
kansalaisopistojen toiminnan pontimeksi. Tämähän tarkoittaa sitä, että kunta- tai seutukunta-alueen ulkopuolelta on suorastaan epätoivoista tulla kertomaan puhumattakaan käskemään mitä pitää tehdä. Vain spontaanit liikkeellelähdöt, joissa väkijoukot ovat mukana, voivat tuottaa sellaista tulosta, jolla on koko suomalaisen yhteiskunnan kannalta pysyvämpää merkitystä. Spontaanien reaktioiden konkreettisiksi toimiksi kanavoiminen vaatii kansalaisopistojen rehtoreilta, opettajilta ja muulta henkilökunnalta poikkeuksellisen suurta viitseliäisyyttä. Kuitenkin tämä raaka markkinatalouden maailma näyttää sitä vaativan kaikilla aloilla itse kultakin. Onnea matkaan!
Takaisin

Sähköposti eduskuntaan