|
Laukaassa 31.8.1999 klo 17.30 YK JOHTAVAKSI YLIKANSALLISEKSI EKOLOGISEKSI TOIMIJAKSI Maapallon väkiluku kasvaa miljardilla reilussa vuosikymmenessä samalla kun kiihtyvä eroosio ja aavikoituminen
supistavat ruuantuotantopinta-alaa ja fossiilisten energianlähteiden varastot ehtyvät. Yhä useamalla ihmisellä on tällä menolla edessään elämä aliravittuna vailla mitään toivoa paremmasta. Kaiken järjen mukaan tämän
pitäisi herättää vakavaa huolestuneisuutta tulevaisuudesta ja synnyttää sen mukaisia toimenpiteitä. Sellaisista ei ole kuitenkaan mitään merkkejä. Päinvastoin. Väestötilastojen pitäjät ja julkinen sana kisailevat
viihteenä siitä, mikä taho tietää tarkimmin kuudennen miljardin ihmisen ilmestymisen maapallolle. Aavikoitumisen pysäyttämisellä on kehitysyhteistyössä vain sivurooli ja ylikansallista vastuuta ei löydy fossiilisten
polttoaineiden määrätietoiseen korvaamiseen uusiutuvilla. Näistä ja monista muista syistä johtuen eliölajisto supistuu kiihtyvällä vauhdilla sukupuuttojen tuloksena. Ihminen on saattanut näin tulevaisuutensa
eliölajina yhä selvemmin vaakalaudalle. Markkinamekanismit ovat osittain soveltumattomia, osittain liian hitaita muutoksen suuntaa kääntämään. EU:kin on ylikansallisena järjestönä liian heppoinen tähän. Nyt on
viimeinen hetki kohottaa Yhdistyneet Kansakunnat todelliseksi ylikansalliseksi toimijaksi myös ekologisesti merkityksellisissä asioissa. Nythän EU, Nato ja G8-maat ovat pyrkineet unohtamaan YK:n niin usein kuin
mahdollista. Niiltä on samalla unohtunut, että juuri niiden väestön poliittisen ja taloudellisen eliitin elintasosta on suurin pudotus köyhimpien elintasoon. Tämä on kohtalokas unohdus vallanpitäjien itsensäkin
kannalta. Takaisin
|