|
Erkki Pulliainen
Porotalous
Porotalous perustuu Suomessa
Skandinavian niemimaan vuoristosta tuodun lyhytkoipisen puoli-kotieläimeksi totutetun märehtijän ja hirvieläimen hyödyntämiseen
useimmiten syvän lumen metsissä, mistä seuraa jo sellaisenaan ongelmia. Toisaalta kohteen pienehkö koko helpottaa tietenkin sen käsittelyä aidassa. Alaskassahan tundrakaribun "kesyttämiseen" tähdännyt
porotalousyritys nyykähti siihen, että kohde käsitteli poromiestä eikä päinvastoin, kuten oli tarkoitus.
Villipeuralla ja sittemmin porolla on ollut ratkaiseva merkitys Pohjois-Suomen asutushistoriassa. Niissä
jäkälä ja heinä ovat muuttuneet syötävään muotoon ja niistä on ollut mahdollisuus saada tuoretta lihaa läpi vuoden. Toinen merkittävä Lapin eläin, lohi, sen sijaan "karkasi" moneksi vuodeksi syönnökselle
Itämerelle eli Pohjois-Suomen ihmisten ulottumattomiin.
Toimintaympäristörealiteetit
Porotalouden pitäisi edelleen olla luonnonlaidunten hyödyntämiseen perustuvaa elinkeinotoimintaa, jonka laajuuden
määrää (talvi)laidunten kantokyky. Laidunten kantokykyhän tarkoittaa sitä suurinta määrää eläimiä, jonka laitumet pystyvät vuodesta toiseen elättämään. Tämä keskeinen periaate on kirjattu myös poronhoitolakiin.
Poronhoito on mielenkiintoinen lailla ohjattu yhdistelmä yksityistä yritystoimintaa ja kollektiivitaloutta. Yhteisillä poronhoitotöillä on suuri merkitys sekä käytännön töiden hoidossa että yhteisöllisesti.
Nykyisellään kolmas ulottuvuus syntyy kasvavasta riippuvuudesta valtion tukimarkoista, joiden yhteismäärä kattanee jo neljänneksen poroelinkeinon tuloksesta. Riittämättömien tulojen suhteessa menoihin vuoksi suuri
määrä luontaiselinkeinotiloja on joutunut vasaran alle.
Porotalous kannatti edustajansa välittämän kannan mukaan Suomen liittymistä Euroopan unionin jäseneksi. EU-jäsenyys toi
*Poroparlamentissa 8.6.1998
pidetty esitelmä. Esitelmäpyynnössä kehotettiin tuomaan esiin uusia näkökohtia porotalouden nykytilasta ja vaihtoehtoja tulevaisuudelle. Mukanaan EU-normit, jotka eivät kuitenkaan tunne poron kaltaista
puolidomestikoitua hyötyeläintä. Jäsenyyttä haettaessa erityisten porotalouden kriteerien ajaminen osaksi EU-sopimusta oli silloisten johtavien poliitikkojen mukaan liian pieni asia otettavaksi vakavasti. Maatahan
johti silloin keskustan johdolla porvarihallitus.
Ruotsissa poronhoito on saamelaisten yksinoikeus, meillä ei. Saamelaisten asema ja mielipide on kuitenkin Suomessa heidän kotiseutualueellaan pakko ottaa huomioon
jo lain velvoituksen mukaan. Vaikka elämäntapa-asioilla on suuri merkitys, saamelaisten kulttuuri-itsehallintolakia ei kuitenkaan pidä tulkita elinkeinolaiksi.
EU-jäsenyys toi mukanaan EU:n normiston mm.
eläinsuojelu- ja teurastamoasioissa. Vaikka näin ei olisikaan käynyt, ajan uudet virtaukset olisi pakko ottaa huomioon käytännön toiminnassa. Tämä koskee myös elävien porojen kuljetusmatkoja ja aidassapitoaikoja.
Vaikeat ympäristötekijät
Porotalouteen vaikuttaa suuri määrä tekijöitä, joihin on joko mahdoton tai hyvin vaikea vaikuttaa poromiesten ja -naisten voimin. Yksi näistä on liikenne, joka eri muodoissaan
aiheuttaa vuosittain tuhansien porojen kuoleman. Poromiestenkin toivoma turismin lisäys on mitalin toisella puolella lisäämässä liikennettä ja sitä kautta liikennevahinkoja.
Turismi on myös palvelukysynnällään
lisännyt moottorikelkkailua, mikä sekään ei ole porotalouden kannalta pelkästään hyvä asia. Lisäksi suosituilla alueilla retkeilevät turistit aiheuttavat maaston kulumista. Tunnettu esimerkki tästä on Kiilopään
tunturialue.
Valtiovalta on selvästi päätöksillään ensisijaistanut porotalouden valtionmailla suhteessa muihin maankäyttömuotoihin, myös valtion harjoittamaan metsätalouteen. Vaikka tämä priorisointi on tehty
selväksi, korostetaan tietyllä taholla toistamiseen porojen metsänkasvulle tuottamia vaurioita. Toisaalta porotalous ei estä kaatamasta puita ja muokkaamasta vaikkapa mineraalimaita, joilla on omat vaikutuksensa
porojen ravinnonsaantiin. Porotalous joutuu hyväksymään metsätalouden ohella myös mm. marjastuksen, sienestyksen ja metsästyksen.
Kun oli tullut yleiseen tietoon, että maa- ja metsätalous-ministeriö on äskettäin
asettanut porotaloustyöryhmän, heräsivät poronhoitoalueen porottomat oitis. Esiintuodut näkökohdat ovat niitä samoja, jotka tulivat tutuiksi säädettäessä vuonna 1987 valitussa eduskunnassa uutta poronhoitolakia.
Porot kun saattavat palkia myös toisten pihoissa ja pelloilla.
Porotalous on motorisoitunut lähes täydellisesti viimeisen parin vuosikymmenen aikana. Sen kannattavuuteen vaikuttavat näin muun ohella raakaöljystä
jalostettujen polttoaineiden hinnat. Niidenkään tasoon poronomistajien valta ei ulotu.
Vuonna 1960 Novaja Zemljalla toteutetut ydinkokeet tuottivat radioaktiivista laskeumaa erityisesti Napapiirin vyöhykkeelle,
mikä vaikeutti poronlihakauppaa. Vuonna 1986 Tshernobylissä tapahtunut ydinvoimalaonnettomuus tuotti vastaavanlaisen tilanteen poronhoitoalueen kaakkoisosassa. Poronlihakaupassa ostajamaa voi asettaa alhaisetkin
radioaktiivisuusrajat tuotavalle lihalle. Näin on tehnyt mm. Japani.
Kaiken edellä kerrotun lisäksi myös markkinamieltymykset voivat joko tuotantoeettisillä tai muilla perusteilla vaikuttaa markkinakysyntään ja
sitä kautta tuottajan saamaan hintaan tuotteestaan.
Poronhoidon kuva
Poromiehet korostavat mielellään, että poroelinkeino on luontaistaloutta ja että sen pitää sellaisena pysyä. Samat tahot eivät näytä
tajuavan, minkä kuvan elinkeino itse antaa nykyisin itsestään siellä, missä ulkopuoliset tarkkailijat ovat tai liikkuvat. He kiitävät talvisin ja kesäisin maanteitä pitkin, jolleivät ole peräti lähteneet
ohjelmapalveluna ostetulle moottorikelkkasafarille.
Poro ei ole harvinaisuus teiden varsilla. Vilkaisu auton ikkunan läpi tuo näkymään tuon tuostakin hihnassa tai aitauksessa olevan poron tai pororyhmän (tokasta
ei tässä kai voi oikein puhua). Näin on erikoisesti talvisin, mutta myös lumettomana aikana voi kohdata saman näyn. Tämä näky luo kuvan kotieläintaloudesta tai -harrastuksesta, ei luonnossa luonnonehdoilla
tapahtuvasta luontaistaloudesta.
Jos halutaan, että kuva porotaloudesta on kuva luontaistaloudesta, niin (nähtävissä olevasta) piharuokinnasta pitää luopua oitis. Lisäksi säännöllisesti toistuva piharuokinta
varmasti ohjaa porojen liikkumisia, jopa suorastaan niin, että ne hakeutuvat varman jäkälän tai heinätukun ääreen.
Joka tapauksessa nykyisellään kuva porotaloudesta luontaistaloutena on voimakkaasti hämärtynyt ja
samalla on erittäin vaikea tai lähes mahdoton saada selville, mikä osuus luonnon jäkälä- ja muilla laitumilla on porokarjojen ravitsemuksessa. Itse laitumethan vaikuttavat silmämääräisesti arvioituina kulutetuilta.
Alueelliset erot ovat lisäksi hyvin suuret.
Merkittävää on, että tätä talousmallia tuetaan nykyisin kansallisista varoista eläinkohtaisella tuellla tiettyjen ehtojen mukaan. Jos se osa porotaloudesta, joka nyt
perustuu lisäruokintaan (lue: ei tule sitä ilman toimeen), luokiteltaisiin nautatalousrinnasteiseksi, niin se voitaisiin yrittää saada EU-rahoitteisen tuen piiriin. Tämä taas merkitsi tukivarmuuden
lisääntymistä, sillä ensimmäisenä loppuvat kansalliset tukirahat. Valtion budjettihan on tunnetusti edelleen alijäämäinen, vaikka eletään pitkäkestoista taloudellista
korkeasuhdannetta. Joka tapauksessa ne porot, jotka
pidetään joko läpi vuoden tai kesäkautta lukuunottamatta piharuokinnassa, tulisi näyttävästi merkitä karjataloustyyppisellä korvamerkillä erotukseksi yksinomaan luonnonlaidunten varassa elävistä poroista. Tämä
koskee myös ja erikoisesti poronomistajia, jotka eivät ole paliskuntien jäseniä ja joilla ei ole poromerkkiä.
Omistuksen säätely
Useimmissa paliskunnissa jäkälälaitumet ovat kaukana siitä tilanteesta,
että jäkälän podetiumin kasvavan osan korkeus on kasvun kannalta ihanteellinen 50 mm. Jos se olisi tällainen, se tuottaisi vuotuista kasvua 5 mm, mitä parempaan kasvutulokseen esimerkiksi palleroporonjäkälällä ei
pysty pääsemäänkään.
Kehnosta laiduntilanteesta johtuen tulee siirtyä järjestelyyn, jossa joka viides vuosi tarkistetaan paliskuntakohtaiset suurimmat sallitut poromäärät. Nykyisinhän tarkasteluväli on kymmenen
vuotta.
Tämäkään ei vielä riitä. Paliskunnan sisällä tulisi luoda vapaaehtoisella pohjalla kiintiöjärjestelmä, jolla säädeltäisiin poronomistuksen jakautumista omistajien kesken. Malli, jossa rikkaat tulevat
rikkaammiksi ja köyhät köyhemmiksi, tuhoaa vähitellen elinkeinon sisältä päin.
Maataloudessa on tajuttu, että olennainen menestyksen mittari on sukupolvenvaihdoksen onnistuminen. Se sama pätee myös porotalouteen,
jossa kehitystä voitaisiin ohjata varhaiseläke- ja luopumistukijärjestelyillä. Näiden suhteen voidaan perustellusti odottaa ehdotuksia maa- ja metsätalousministeriön asettamalta porotaloustyöryhmältä.
Mille markkinoille?
Jo 1970-luvulla Suomessa ratkaistiin se, ettei täällä tulla tuottamaan verisarvista potenssirohtoa, vaikka Kaakkois-Aasiassa sellaiselle markkinoita olisikin ja vaikka Alaskassa ja
Uudessa-Seelannissa tuollainen tuotanto on ollut hyväksyttyä. Näin porotalous tuottaa täällä lähinnä lihaa ja vuotia. Kysymys on siitä, missä eläimet teurastetaan ja missä liha jalostetaan.
Jalostuslisäarvo jää
paikallisesti olemattomaksi, jos porot viedään elävinä toiselle paikkakunnalle teurastettaviksi, ja sieltä edelleen ruhoina ulkomaille. Poromiehet ovat tajunneet tämän ja vaatineet alueellista EU-normiston mukaista
teurastamoverkostoa, jotta mm. eläinten kuljetusmatkat jäisivät mahdollisimman lyhyiksi.
Ennenkuin teurastamoista tehdään lopullinen verkostoratkaisu, on selvitettävä se, kuka tai ketkä tulevat vastaamaan
poronlihan paikallisesta jalostuksesta. Onhan tuo lisäarvonäkökohta olennaisen tärkeä. Poromiehet voisivat hakeutua teurastamoasiassa myös kimppaan paikallisten karjataloustuottajien kanssa, sillä karjapuolella
eläinten kuljetusmatkat ovat jo nyt muodostuneet ylipitkiksi. Pudasjärvellä teurastamohanke on osa paikallisen maatalousopetusyksikön toimivaa kokonaisuutta.
Etujen yhtenäistämiseen
Poronhoitotöiden
motorisoituminen käynnistyi varsinaisesti 1970-luvulla ja on sittemmin viety osaksi arkista työkäytäntöä. Tämä on nopeuttanut ja tehostanut maastotöitä, mutta on samalla asettanut poronomistajien lompakon kantokyvyn
koetukselle. Sekä pääoma- että käyttömenot ovat selvästi kasvaneet.
Minun mielestäni porotalous pitäisi rinnastaa tässä suhteessa erään toisen uusiutuvan luonnonvaran hyödyntämisen edistämiseen. Ammattimaisessa
kalastuksessa nimittäin polttoainevero palautetaan tietyin edellytyksin ko ammatin harjoittajille.
Tämä oikeus ulotettiin vastikään sisävesikalastajiin, merikalastajilla se oli entuudestaan.
Kalastojen
hyödyntämisen perusedellytys on, että kalastoja hyödynnetään kestävän käytön periaatteella. Porotaloudessa laki velvoittaa ottamaan huomioon luonnon laidunten kantokyvyn. Periaatteellinen rinnasteisuus on siis
täydellinen. Samoin pitää myös elinkeinojen tukipoliittinen kohtelu olla samanlainen.
Porotalous voisi tehdä myös merkittävän ympäristöpoliittisen avauksen siirtymällä käyttämään 4-tahtimoottoreilla varustettuja
kelkkoja, vaikka ne voivat olla hieman raskaampia käsitellä kuin nykyiset kelkat.
Paliskuntakohtaiset suunnitelmat
Lainsäätäjä tervehtii ilolla tietoa, että Paliskuntain yhdistys on päättänyt, että
jokaiselle paliskunnalle tehdään toimintasuunnitelma. Sen merkitys korostuu, jos se nojautuu mahdollisimman oikeelliseen kuvaan paliskunnan porotalouden nykytilasta mukaan lukien laidunten tila ja porotaloudesta
ulospäin näkyvä kuva.
Menestystä poronhoitoelinkeinolle!
Takaisin
|
|
