Puheet 2004   Puheet 2003 Puheet 2002  Puheet 2000-2001  Puheet 1994-1999

Helsingin ortodoksisen hiippakunnantilaisuudessa Helsingissä14.12.1999
EKOTEOLOGIAN PROFESSUURI JOENSUUN YLIOPISTOON
Haapajärvellä
Kuusaan kylätoiminnan 10-vuotisjuhlassa 24.10.99 ALKUTUOTANNON MONIVAIKUTTEISUUDESTA PELASTUS KYLILLE

VIHREÄ EDUSKUNTARYHMÄ 17.11.99 /ed. Pulliainen                                 Pankkitukiselontekolähetekeskustelu

Taivalkoskella tuottajaillassa 17.9.1999
NURMI KILPAILUKYKYISEKSI REHUVILJAAN NÄHDEN

Pudasjärvellä 18.9.1999
PUDASJÄRVEN OPETUSTEURASTAMOSTA MALLIKOKEILU
Liikennepoliittisessa seminaarissa
Punkaharjun Lustossa 26.8.1999
VALIKOIVA TIETULLI TIENPIDON RAHOITUSVAJETTA PAIKKAAMAAN
KÄNNYKKÄMASTOVERKOSTA KOKONAISSUUNNITELMA
Oulussa liikenneseminaarissa 6.9.99
OULUSTA POHJOISEN EU:N LOGISTIIKKAKESKUS
Laukaassa 31.8.199
YK JOHTAVAKSI YLIKANSALLISEKSI EKOLOGISEKSI TOIMIJAKSI
Kuopiossa 8.5.1999
VIHREILLÄ ALUEPOLIITTINEN LINJAVALINTAKOKOUS FORSSASSA

Naantalissa 22.10.99 klo 9.30
"AUTOILU IKÄÄNTYVÄSSÄ YHTEISKUNNASSA" -KONGRESSISSA

Kansanedustaja Erkki Pulliainen
Kärsämäellä Kansalaisopistojuhlassa 25.4.1999

Hunajapäivien avajaispuheessa
Oulussa 30.10.99
HUNAJATUOTANTOA VOITANEE LAAJENTAA SIIRTOPESIEN AVULLA
Haapajärvellä Kuusaan kylätoimikunnan10-vuotisjuhlassa 24.10.1999
RUOKATURVALLISUUS EDELLYTTÄÄ P-SUOMEEN OMIA TEURASTAMOITA

Kajaanissa, UKK-seminaarissa 15.11.1999
YHTEISKUNTA HUUTAA ELÄVÄN OIKEUDEN PERÄÄN
Kärsämäellä Kansalaisopistojuhlassa 25.4.1999
ONKO KANSALAISOPISTOISTA MUUTTOLIIKKEEN KATKAISIJOIKSI?
                           
Ajankoht.keskustelu 22.10.98
Ryhmäpuheenvuoro/ed. Pulliainen
Aluepol. selontekolähetekeskustelu 8.4.98 ryhmäpuheenvuoro, ed. Pulliainen

Aluepol. selonteko, palautekeskustelu 1.10.97 ryhmäpuheenvuoro, ed. Pulliainen

EMU-seminaari Eduskunta 24.9.96
Avaussanat, kansanedustaja Erkki Pulliainen

VUORISTOLEHMÄTUKI JA MAITOKIINTIÖN LISÄYS MAATALOUTEMME PELASTAJIKSI

HVK-selontekokeskustelu
ed. E. Pulliainen

Pohjanmaan Kalastajaseurojen Liitonedustajakokouksessa Raahessa 27.4.98
PERÄMEREN AMMATTIMAINEN KALASTUS TURVATTAVA

Poroparlamentti Rovaniemi 8.6.1998
MITÄ TEHDÄ POROTALOUDELLA ENSI VUOSITUHANNELLA?*
Radion luontoilta 25v. juhlaseminaari

VIHREÄ EDUSKUNTARYHMÄ 10.3.98
Ryhmäpuheenvuoro välikysymys-keskustelussa ed. Pulliainen

Suomen Sähkölaitosyhdistys ry:n vuosikokouksessa Mikkelissä 7.6.1995
VAIHTOEHTO PERINTEISELLE ENERGIA-AJATTELULLE

Transtech-seminaari Vuolijoki
LÄÄNIN RATAVERKON KEHITTÄMINEN EU-HANKKEEKSI

Veitsiluoto-välikysymys 26.10.1994
keskusteluryhmäpuheenvuoro/ ed. E.Pulliainen



ARVOISA PUHEMIES!
Valtion, joka maksaa vuodessa velkojensa korkoja yli 30 mrd mk, erityisen kiinnostuksen kohteena luulisi olevan eri muodoissaan tapahtuvan veronkierron kitkeminen. Tällaista kuvaa ei kuitenkaan valitettavasti aina saa. Tänä päivänä on helppo luetella pitkä rivi keinoja, joilla veronmaksua kiertävä harmaa talous toimii.
Verokeidasyhtiöiden käyttö verotuksessa on yleistä. Yritysten kirjanpidossa käytetään tekaistuja kuitteja. Kuittitehtaatkin ovat tätä arkipäivää. Palkat maksetaan tietenkin pimeästi. Alvista on tullut monipuolinen keinottelun väline, samoin lepäävistä yhtiöistä. Rehellinen, hyvän kirjanpitotavan mukainen kirjanpito laiminlyödään. Ennakkoperintärekisterin väärennökset ovat yleisiä. Kaupparekisterissä on vastoin läpinäkyvyyden odotettua tavoitetta huomattava määrä toimimattomia yrityksiä. Huumerahan pesu on edelleen todellisuutta, vaikka eduskunta on hyväksynyt päinvastaiseen tilanteeseen tähtäävän lain. Itärikollisuus, joka elää harmaasta taloudesta, on mafiasoluineen vallannut ainakin maan kaakkoisen neljänneksen.
Esimerkki ja yleistys harmaasta taloudesta ovat paikallaan. Pitkään etsintäkuulutettu henkilö pyöritti bulvaanin nimissä viisi vuotta ravintolatoimintaa Helsingin keskustassa päästen 17 milj. markan liikevaihtoon. Tässäkin käytettiin siis hyväksi lepäävää yhtiötä, jollaisia pääkaupunkiseudulla on todella runsaasti. 35 000:sta yli 10 vuotta vanhasta osakeyhtiöstä 16 000 on toimimattomia, 3-10-vuotiaista kolmannes ja 14 700:sta alle 3 vuotta vanhastakin 330. Voidaan perustellusti kysyä, mitä varten nämä toimimattomat yritykset ovat. Muuan mielenkiintoinen yksityiskohta on tämä. Maassamme myydään vuosittain 11 000 veroparatiisiyhtiötä, joista 90 % ostavat venäläistahot.
Harmaa talous ulottuu pörssissä tapahtuvaan kauppaankin. Osakekaupat pitää ilmoittaa verottajalle. Tämä velvollisuus koskee verohallituksen päätöksen mukaan välittäjiäkin. Niiden on tehtävä verotusmenettelylakiin perustuen ao vuosi-ilmoitus välittämistään kaupoista. Viime vuonna pörssissä tehtiin
57 000 kauppaa 186 mrd markan edestä. Verottajan tietoon tuli osakekauppoja kuitenkin vain murto-osa eli 2,8 mrd markan edestä. Veroparatiisiyhtiöitä käytetään yleisesti verottajan hämäämiseksi.
Hallintarekisterijärjestelmä mahdollistaa nimettömän arvopaperiomistuksen ulkomaalaisille ja myös sellaisina esiintyville. Viranomaisilla ei ole nykyisellään mitään mahdollisuutta selvittää ulkomaalaisomistuksen todellisuutta. Tästä salassa tapahtuvan nurkanvaltauksen mahdollistavasta järjestelmästä tulisi luopua tai vähintään tulisi ilmoitusvelvollisuuden kohteeksi säätää Rahoitustarkastuksen ohella veroviranomaiset.
Talourikollisuuden ja harmaan talouden vuosia 1999-2002 koskevan torjuntaohjelman tulee kattaa riittävällä tehokkuudella myös tämän laatuisen rikollisuuden, jota toteuttaa käytännössä valkokaulus- ja tummapukuväki. Ohjelmaan kannattaa sijoittaa varoja. Tämän vuoden lopussa päättyvään ohjelmaan sijoitettiin yhteensä sata miljoonaa mk ja sen tuotto noussee lähes puoleen miljardiin markkaan. Tässä suuri ansio on Uudenmaan veroviraston yhteydessä toimivalla projektiyksiköllä. Julkisuudesta saa sen vaikutelman, ettei tämä menestys ole kaikkia tyydyttänyt. Yksikön toiminta on vihreän eduskuntaryhmän mielestä vakinaistettava asiantuntemukseltaan monipuolisena ja riittävän monta tarkastusryhmää sisällään pitävänä ja maamme muihin suuriin kaupunkeihin tulee sijoittaa vastaavat tehoyksiköt. Syyttäjälaitoksen toimintaa on samalla tehostettava. Edellä mainitun tarkastusyksikön vuonna 1995 tutkittuja juttuja on edelleen syyteharkinnassa ja 163 sen jättämästä rikosilmoituksesta vasta kymmenkunta on tullut oikeuden käsiteltäväksi. Jos päättyvän, kolme vuotta kestäneen harmaan talouden torjuntaohjelman analyysi paljastaa lisää puutteita lainsäädännössä, on ne saatettava poliittiseen harkintaan tulevissa hallitusneuvotteluissa.
Takaisin
ARVOISA PUHEMIES!
Eduskunta on saanut mitä se on halunnut. Hyväksyessään lain alueiden kehittämisestä se hyväksyi ponnen, jonka mukaan hallituksen tulee antaa kolmen vuoden kuluttua lain voimaantulosta selonteko siitä, kuinka laissa asetetut alueiden kehittämistavoitteet ovat toteutuneet.Lain voimaantulon jälkeen ovat kuluneet nuo kolme vuotta, mutta tänä aikana on tapahtunut paljon muutakin, joka vaikuttaa alueiden nykykehittyneisyyden tilaan. Tänä aikana kansa on vaihtanut eduskuntansa koostumusta ja hallituskin on saanut tämän mukaan uuden koostumuksen. Maurikin on saanut mennä. Aluekehityslain ja osaamiskeskustukien arkkitehti arvioi aikaansaannoksiaan oppositiosta käsin.Tänä kolmen vuoden aikana on tapahtunut muutakin aluepolitiikan sisältöön ja käytäntöön vaikuttavaa. Suomi on liittynyt Euroopan unionin jäseneksi, jolla on oma ohjelmaperusteinen aluepolitiikkansa. Laki alueiden kehittämisestä on täytynyt sopeuttaa tarkastelukautena EU-todellisuuteen, jossa toki liikkuu sekä kansallista että EU-rahaa, mutta jonka päätöksenteon valmisteluun ja itse päätöksentekoon sisältyy runsaasti armotonta byrokratiaa. Suomi on siirtynyt aluepoliittiseen puuhastelukauteen, jonka parhaita osaajia ovat varmasti maantieteen vanhan cum lauden suorittaneet karttapohjien värittäjät
Pääministeri Paavo Lipposen hallituksen nyt käsiteltävä arviointi aluekehityslain pyrkimysten toteutumisesta on monilta osin varsin kriittinen. Vihreä eduskuntaryhmä lukeutuu kriittisten arvioijien kuoroon.
Arvoisa puhemies! Ennen tämän päivän tilanteen analyysiä on syytä palauttaa mieliin, mistä tässä oli alun perin kysymys ja mitä muuta tapahtui kuin lain tekninen säätäminen. Kysymyshän oli alun perin siitä, että Suomen keskusta halusi siirtää aluepoliittista toimeenpanovaltaa puolueensa kyläpoliitikoille. Luotiin maakunnan liitot, joille annettiin hienosti "aluekehitysvastuu". Jotta pienet puolueet eivät pääsisi sotkemaan toimintaharmoniaa, samainen sisäministeri muutatti niitä perusteita, joilla kunnallisvaalien jälkeen valittiin jäseniä maakunnan liittojen hallituksiin.
Jos pyrkimyksenä olisi todellakin ollut maakunnallisen demokratian lisääminen ja maakuntatason päätöksenteon kiinnostavuuden lisääminen, maakuntavaltuustot olisi luonnollisesti valittu henkilö ja ääni -periaatteella kunnallisvaalien yhteydessä. Tätä valmiutta ei ollut silloisella porvarihallituksella, eikä näytä olevan nykyisellä monivärisemmällä hallituksellakaan. Tämä asia oli viimeksi näyttävästi esillä läänien tappolain käsittelyn yhteydessä kuluvana talvena. Vihreä eduskuntaryhmä vaatii edelleen, että maakunnan liittojen valtuustot tulee valita samalla periaatteella kuin kunnanvaltuustot kunnallisvaalien yhteydessä.
Alueiden kehittämisestä annetun lain ensimmäisenä tavoitteena on edistää "alueiden omaehtoista kehittämistä". Siis pallo on kirjaimellisesti siirretty maakunnan liitoille ja niiden lähinnä keskustalaisille johtajille ja muille päätöksentekijöille. Tämä merkitsee arkiproosalla ilmaistuna, että myös vastuu on siirretty niille. Toistamme sen, että Suomen keskusta halusi aktiivisesti lain muutoksen avulla vasemmistoliittoa pienemmät haja-asutusalueiden ryhmittymät ulos tästä vastuunkannosta. Kun toisaalta kaikesta huolimatta tarjouduimme vastuunkaantoon, on meillä nyt kaikki mahdolliset arvosteluoikeudet.
Kun Suomi liittyi Euroopan unionin jäseneksi, lakia alueiden kehittämisestä ei ehdotettu kumottavaksi. Näin ollen katsottiin, että se soveltuu käytettäväksi myös EU-jäsenyydessä. Tehtiin aktiivinen valinta alueiden kehittämisessä käytettävän instrumenttivalikoiman suhteen. Kuten todettua, EU:n aluepolitiikka perustuu ohjelmien laatimiseen. Muuan länsirannikon maakuntajohtaja hehkutti alkuvaiheen infotilaisuudessa, että tämä on suorastaan nerokasta.
Mitä tämä nerokkuutta pulppuava järjestelmä on sitten tuottanut? Se on tuottanut valtavan määrän kauniista korulauseista koostuvia ohjelmateoksia. Sen sijaan konkreettiset yksityisen lohkon toimeliaisuuteen kuuluvat hankkeet ovat niissä suuria harvinaisuuksia. Kuitenkin juuri ja ainoastaan konkreettisista hankkeista alueiden tasapainoinen kehittäminen on kiinni. Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että nyt tarkasteltavana olevan lain mukaan "aluepolitiikan toimenpiteet tulee lisäksi toteuttaa kestävän kehityksen periaatteita noudattaen". Hyväksyttävän hankkeen tulee siis olla myös ekologisesti hyväksyttävä.
Kuten selonteosta käy hyvin ilmi, nykyinen EU-kulttuuriin sisältyvä aluepoliittinen päätöksentekojärjestelmä on hidas ja byrokraattinen. Kun on sivusta seurannut hankkeiden etenemistä, niin on voinut todeta, kuinka velvoite arvioimisesta kestävän kehityksen periaatteiden viitekehyksessä on ollut olematonta. Tämä lain mukainen vaatimus ohitetaan tiuskaisulla, että "etkö haluakaan uusia työpaikkoja".
Tämä tarkoittaa, ettei ekologisen hyväksyttävyyden vaatimuksella ole jäänyt yhtään työpaikkaa syntymättä. Vastuu työpaikkakehityksestä on jo tämän lain mukaan maakunnan liitoilla ja jossain määrin myös niiden kanssa yhteistyöhön määrätyillä valtion piiriviranomaisilla. Näistä tahoista ei ole ollut työpaikkakehityksen turvaajiksi, vaikka EU-jäsenyyden myötä heidän suunnittelunsa ja päätöksentekonsa piiriin on tullut uutta varallisuutta. Syy voi tällöin olla joko henkilöiden kyvyissä tai hyvin yleisissä megatrendeissä, jotka sellaisenaan omaavat muut tekijät peittoavan vaikutuksen eli ovat ekologiassa tunnettuja "masking factoreita".
Arvoisa puhemies! Haja-asutusalueiden arkitodellisuus on monin paikoin todella karu. Valtakunnan sisäinen muuttoliike on tänään voimakkaampaa kuin se oli 1960-luvulla. Erityisesti nuoret, hyvin koulutetut ihmiset muuttavat alueille, joita he pitävät osaamiskeskuksina. Näin ministeri Mauri Pekkarisen käynnistämä osaamiskeskusohjelma kyllä toimii, mutta toimii ehkä aivan kokonaan toisin kuin sen arkkitehti ajatteli. Osaamiskeskuksissa itsessään nämä muuttajat syrjäyttävät usein rekrytointitilanteessa paikalliset työttömät luoden todellista pitkäaikaistyöttömyyttä.
Mitä tästä pitäisi oppia? Siitä pitäisi oppia se, että osaamiskeskukset pitää luoda haja-asutusalueiden ja taantuvien teollisuuspaikkakuntien taajamiin antamalla niihin sijoittuville uuden alan yrityksille sellaiset etuudet, että imu on taattu. Näin on tehtävä, jos poliittista tavoitetta pitää maa kokonaan asuttuna, pidetään arvossa. Näin myös näissä taajamissa oleva infra voitaisiin edelleen hyödyntää ja käyttää käytettävissä oleva varallisuus tuotannollisiin investointeihin.
EU:n aluepolitiikkaa toteutetaan ohjelmakausina. Suomi tuli mukaan EU:n aluepolitiikkaan kesken yhden ohjelmakauden. Nyt kun uutta ohjelmakautta suunnitellaan, Suomen tulee aktiivisesti vaikuttaa siihen, että nyt selvästi taantuvat Suomen alueet saavat haltuunsa keinot imeä uutta kansainvälistä osaamista alueilleen. Se on myös nykyisten menestyvien kaupunkiyhteisöjen edun mukaista, sillä kehno kaupunkisuunnittelu yhdistettynä väkiluvun nopeaan kasvuun tuottaa vain kehnoa jälkeä. Sellainen ruineeraa näiden kaupunkiseutujen nykyisten asukkaiden viihtyvyyden.
Alueiden menestys on niiden osiensa menestysten summa. Tämä koskee niin elinkeinoja, väestön rakennetta kuin pienalueitakin. Kiinnitimme edellä huomiota osaamiskeskusten luomiseen haja-asutusalueiden sellaisiin taajamiin, joissa on valmiina toimiva infrastruktuuri.
Mahdollisuudet luoda Suomeen ylipäätään uutta perusteollisuutta ovat hyvin rajalliset. Jos sellaista perustettaisiin, se varmastikin sijoitettaisiin taantuville teollisuuspaikkakunnille, joilla on teollinen infra olemassa ja joihin myös EU:n tällaisille paikkakunnille suunnattavaa tukea olisi saatavilla. Nämä paikkakunnat ovat myös mainioita uudenlaisen osaamisen tyyssijoja, kuten totesimme.
Suurten taajamien ulkopuolella maataloudella ja metsätaloudella on edelleen suuri merkitys sekä tulojen lähteenä että työpaikkojen antajina.
Maatalouden osalta todellinen koetinkivi koittaa, kun siirtymäkauden tuet häipyvät vuosituhannen vaihteessa. Rakennemuutosten kautta saatava lisäarvo pärjäämiseen pitää olla silloin "kotona". Tämä koskee tuottajapäätä, mutta aivan yhtä suuressa määrin avainasemassa ovat jalostuslaitokset. Tällä hetkellä on meneillään keskittämiskehitys, joka vie jalostuslaitokset liian kauaksi alkutuotannosta. Jos elinkeino ei itse ei pysty säilyttämään teurastamoita ja meijereitä, on yhteiskunnan aluepoliittisin toiminpitein pidettävä tämä verkosto maan kattavana. Teurastamoiden osalta jo kuljetuksiin liittyvät eläinsuojelulliset näkökohdat pakottavat näin menettelemään.
Haja-asutusalueiden metsien hyödyntämisen kannalta ratkaisevaa on, että puulle löytyy muutakin käyttöä kuin sellu- ja paperiteollisuuden sekä sahojen bulkkituotteiden raaka-aineeksi joutuminen. Se, että puunjalostusteollisuus on keskittynyt jo kolmeen toimijaan, on jo sinänsä uhka. On erittäin tärkeää, että puusepänteollisuutta päästään laajentamaan muotoilua kehittämällä. Puualan design-keskuksen luominen esimerkiksi Kainuuseen pitäisi olla valtakunnan intressien ykköskategoriassa. Metsänhoitoyhdistyslain valmistelussa on otettu huomioon, että tällaisten paikallisten jalostusyksiköiden raaka-ainehuolto turvataan.
Toinen tärkeä alue on metsänhoitotoimenpiteiden oikea ajoittaminen ensiharvennuksineen. Tätä edesauttaa, kun puun energiakäyttöä rajusti lisätään alentamalla ratkaisevasti puun korjuun palkkakustannuksia. Meistä vihreistä on käsittämätöntä, että näin tarjolla olevat yli 15000 työpaikkaa eivät kelpaa tälle hallitukselle. Sehän on luvannut puolittaa työttömyyden toimikautensa aikana, eikä ole kyennyt luomaan mitään korvaavaa työpaikkakehitystä samoille alueille. Vihreä eduskuntaryhmä pitää lähitulevista aluepoliittisista toimista tärkeimpänä puun energiakäytön lisäämistä niin, että nuo työpaikat luodaan lähimmän vuoden aikana viimeistä myöten.
Ylipäätään aluepolitiikassa on syytä siirtyä kiitolaukkaa turhien suunnitelmapaperien laadinnasta, vaikka se olisi kuinka nerokasta jonkun maakuntajohtajan mielestä, konkreettiseen, lain edellyttämällä tavalla kestävän kehityksen mukaiseen toimeliaisuuteen. Jos tarvittavat käytännön toimet ovat työmäärältään vähäisiä, kuten puun energiakäytön edistämisessä, toimet on tehtävä välittömästi. Oikea aluepolitiikka on konkreettista tekemistä.Takaisin

ARVOISA PUHEMIES!
Hyväksyessään lain alueiden kehittämisestä eduskunta hyväksyi ponnen, jonka mukaan hallituksen tulee antaa kolmen vuoden kuluttua lain voimaantulosta selonteko siitä, kuinka laissa asetetut alueiden kehittämistavoitteet ovat toteutuneet. Näin päättäessään eduskunta noudatti hallintovaliokunnan ehdotusta. Nyt samainen valiokunta on massiivisen asiantuntijakuulemisen tuloksena voinut havaita monien päätyneen johtopäätökseen, etteivät kaikki laille asetetut tavoitteet ole toteutuneet. Mielenkiintoista on todeta, etteivät samat asiantuntijat ole pistäneet tällaista välitilinpäätöstulosta Lipposen hallituksen piikkiin. On aivan oikein kyetty näkemään, että jopa edelleen kasvavan alueiden eriarvoisuuden taustalla on monta samanaikaisesti vaikuttavaa suuren luokan tekijää.
Aluepoliittisen nykytilan havainnollisin indikaattori on muuttoliike. Muuttoliikkeitä on koettu aiemminkin, mutta nyt muuttopäätöksen tehnyt väestönosa näkee vain yhden varteenotettavan vaihtoehdon, muuttamisen valtakunnanrajojen sisäpuolella, kun esimerkiksi 1960-luvun vastaavan ilmiön aikaan vaihtoehdoksi koettiin laajassa mitassa muutto maasta pois. Siirtolaisuus pelasti silloin istuneet hallitukset massatyöttömyyden aiheuttamilta taloudellisilta ja poliittisilta ongelmilta. Nyt näin ei käy.
1960-luvulla Ruotsiin ja muualle ulkomaille muuttaneilla ja nyt monessa tapauksessa takaisin muuttavilla oli hallitusmuotomme mukaan vapaa osoitteenvaihto-oikeus. Näin on nytkin. Vaikka muuttoliikkeen laskut ovat taipaleen kummassakin päässä raskaat, kukaan ei ole ehdottanut asuinpaikan vapaan valintaoikeuden poistamista. Näin keinovalikoimaan jää lähinnä rahavirtojen ohjailu ja vaikuttaminen yleiseen mielialaan.
Seutukuntien vuosilta 1994-96 oleva nettomuuttotilasto osoittaa, että imua on ollut erikoisesti viidellä alueella eli Helsingin, Turun, Tampereen, Jyväskylän ja Oulun seutukunnilla. Plussan puolella olivat vielä mm. Rovaniemen, Kuopion, Joensuun ja Vaasan seutukunnat. Lähes tulkoon kaikki muut alueet ovat menettäneet väkeä.
Oulun tilanne kuvaa hyvin meneillään olevaa muuttoliikettä. Oulu on saanut vuodessa nettomuuttovoittona keskimäärin 2600 asukasta. Kolmannes heistä on opiskelijoita, kolmannes työn perässä tulleita ja kolmannes muita. Väki on lähtenyt liikkeelle lähinnä muualta Pohjois-Suomesta. Vajaat 3000 henkeä tarkoittaa, että tyypillinen pohjoispohjalainen kunta olisi tyhjentynyt kokonaan asukkaista, jos kaikki lähtijät olisivat näin valikoituneet.
Muuttoliikkeen syiden analysointi auttaa ehkä löytämään keinoja tämän yhteiskunnallisen tuhlauksen hillitsemiseksi. Syitä nykyiseen aluekehitykseen on useita. Monet niistä ovat olleet merkittävämpiä kuin aluekehityslain nojalla tehdyt toimenpiteet. Ne ovat olleet omalla tavallaan "masking factoreita", peittoavan vaikutuksen omaavia. Tällaisia tekijöitä ovat olleet mm. idänkaupan romahdus, liittyminen Euroopan unioniin, kasinopelikauden tuottama talouslama ja sitä seurannut nousukausi.
Idänkaupan romahdus hävitti teollisuuden työpaikkoja sekä perinteisiltä teollisuuspaikkakunnilta että maaseututaajamista, joihin niitä oli pääasiassa aluepoliittisin houkuttimin perustettu. 1990-luvun talouslama on koetellut suhteellisesti voimakkaimmin sellaisia vanhoja ja vauraita kasvukeskuksia, jotka ovat olleet yksityisen toimeliaisuuden varassa. Niillä työttömyys on kasvanut ja kuntien verotulot ovat romahtaneet. Jos sen sijaan paikkakunnan työpaikat ovat olleet pääasiassa julkisella lohkolla, kunnat ovat selviytyneet paremmin, vaikka toki niilläkin teollisuus ja yksityiset palvelut ovat kärsineet.
Suhteellinen huononeminen on ollut suurinta alueilla, jotka toimivat kansainvälisessä taloudessa ja joiden toiminta on perustunut alueen omiin voimavaroihin. Sen sijaan, jos alueen talous on ollut ennestään vaikeassa tilanteessa, sen suhteellinen köyhyys ei ole paljonkaan viime vuosina muuttunut.
Nousukausi puolestaan aiheuttaa muuttoliikettä harvaan asutuilta alueilta kasvukeskuksiin. Edellinen eli Esko Ahon hallitus loi osaamiskeskusohjelman, joka oli jo sellaisenaan omiaan korostamaan joidenkin alueiden erityisen lupaavaa tulevaisuutta ja siten synnyttämään imua niihin. Eräät paikkakunnat, kuten juuri Oulu, vielä omilla markkinointitoimillaan vahvistivat kuvaa menestyvästä teknologiakaupungista.
Tällaiset signaalit eivät ole jääneet vasteetta. Todennäköisyys saada turvattu toimeentulo on sellaisella paikkakunnalla ainakin mielikuvallisesti parempi kuin omalla paikkakunnalla, vaikka kummankin työttömyysprosentti olisi muuttopäätöshetkellä täsmälleen sama. Oulussakin työttömyysprosentti on pyörinyt jatkuvasti 20 prosentin tienoilla kaikista uusista työpaikoista huolimatta.
Näin siis nousukausi osaltaan tukee toimintojen ja niitä toteuttavan väestön keskittymistä. Vaikutukset heijastuvat ympäristöön hitaasti, joskus eivät ehdi heijastua lainkaan. Kun nousukautta seuraa tavallisesti laskukausi, niin se pyrkii puolestaan patoamaan nousukauden aikana syntynyttä tilannetta. Jos aluekehityksen tavoitteena on kasvukeskusajattelu, niin sen hyödyt näkyvät keskuksissa ja niiden lähellä, kun taas haitat tulevat näkyviin kauempana. Vaikka perusajatuksena tällaisen politiikan arkkitehdeillä on, että ajan kanssa myönteinen vaikutus tuntuu syrjäisemmilläkin alueilla, niin talouden avoimuus, kuten meillä, toimii tämän tuloksen saavuttamisen estämiseksi.
Vastapaino tälle kehitykselle on perinteisesti pyritty saamaan kansallisella aluepolitiikalla, jossa on määrätietoisesti autettu heikoimpaan asemaan jääneiden alueiden perusrakenteiden säilymistä ja autettu uusia yrityksiä käyntiin. Nyt kuitenkin Euroopan unionin jäsenyys on lähes lopettanut tämän kansallisen aluepolitiikan, joka on korvautunut EU:n ohjelmatyöllä. Kansallinen aluepolitiikka on suorastaan unohtunut, kun sekä varat että sitä myöten myös toiminta ovat pyörineet EU-ohjelmien ympärillä. Kansallisia, EU-ohjelmiin sitomattomia määrärahoja on enää vähän jäljellä. Virkamiehet ovat sen sijaan olleet sidottuja EU-ohjelmatyön ja päätöksenteon byrokratiaviidakkoon. Pyrkimys saada edes tätä kautta takaisin EU:lle maksettuja jäsenmaksumiljardeja on sinänsä toki kannatettava asia.
Kaikista edellä esitellyistä ja monista muistakin tekijöistä johtuen tasapainoista alueellista kehitystä ei ole saavutettu ja tulevaisuus ei näytä tätä valoisemmalta. Vaikka valtakunnan kokonaistuotanto on viime vuosina kohisten noussut, sen alueelliset erot ovat säilyneet. Maan kokonaistyöttömyys on kääntynyt laskuun, mutta se on edelleen maakunnittain tarkastellen korkeinta Lapissa, Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa.
On hyvin perusteltua olettaa, etteivät avoimen talouden markkinavoimat kehitystä muuksi muuta. Tarvitaan aktiivista vaikuttamista, jossa päävälineinä ovat kansallinen ja EU:n yhteinen aluepolitiikka. Näillä on kuitenkin merkittävät eronsa. Kansallinen aluepolitiikka on sitä mitä nimikin sanoo, EU:n yhteinen aluepolitiikka muutakin.
Euroopan unioni ilmoittaa tavoitteekseen edistää sopusointuista yhteiskunnallista kehitystä Euroopassa lujittamalla taloudellista ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta, jota myös koheesioksi kutsutaan. Vallitsevat suuret erot maiden ja eri alueiden vauraudessa sekä taloudellisessa kasvussa koetaan EU-arkkitehtien kaavailuissa esteeksi integraation toteutumiselle tai paremminkin sen syvenemiselle. Tämän EU:n oman pyrkimyksen ei kuitenkaan haluta siirtävän päävastuuta alue- ja rakennepolitiikasta jäsenmailta EU:lle, jonka toimenpiteet olisivat näin kansallisia toimia täydentäviä.
EU:n rakennerahastouudistus on parhaillaan valmisteilla. Valittavan mallin sisältö vaikuttaa Suomen talouden oman tilan huomioon ottaen aivan ratkaisevasti siihen, mitä voimavaroja Suomella on vuosina 2000-2006 käytettävissä aluepolitiikan toteuttamisessa. Ensimmäinen reunaehto on, että rakennerahastosuudistuksessa rahastojen rahoitusosuus tälle ohjelmakaudelle säilyy vähintään nykytasolla. Tähän päästään muuttamalla EU:n talousarvion sisäisiä painotuksia, jolloin jäsenmaiden maksuosuuksia ei tarvitsisi nykyisestä lisätä. Tämä on erityisen tärkeää Suomelle, joka kuuluu unionin nettomaksajiin. Jos EU laajenee mainitun ohjelmakauden aikana, tämä on sitäkin tärkeämpää.
Suomen on lähdettävä myös siitä, että sen EU:lta saama rahoitusosuus ei nykyisestään laske. Tätä voidaan perustella maamme edelleen korkealla rakenteellisen työttömyyden asteella, heikolla aluetaloudellisella kehityksellä, harvalla asutuksella ja siitä johtuvilla pitkillä välimatkoilla, pohjoisesta sijainnista johtuvilla kylmyystekijöillä, pitkillä etäisyyksillä EU:n sisämarkkinoiden päämarkkina-alueille ja koko yhteiskuntaa koskettavilla rakennemuutostekijöillä.
Mainitut perustekijät voidaan ryhmitellä maantieteellisiin ja taloushistoriallisiin, joista edelliset ovat pysyviä ja jälkimmäisten vaikutukset vain korostuvat, jollei erityisiin toimiin ryhdytä. Tämän vuoksi Suomi tarvitsee toisaalta maantieteelliset realiteetit huomioon ottavia tukirakenteita ja toisaalta vaikean rakenteellisen työttömyyden huomioon ottavia työllisyysohjelmia. EU:lta saatava tuki tulisi jatkossakin porrastaa ongelmien mukaan niin, että rakenteellisesti vaikeimmassa asemassa olevat alueet saavat suurimmat tuet. Nyt harvaan asutut alueet ovat tällaisia etuoikeutetun tuen saaja-alueita. Tuen tarkoituksena tulee olla alueen saattaminen kilpailupoliittisesti rintamaiden kanssa samalle viivalle.
EU:n ohjelmatyön ja aluetukien rinnalla tarvitaan edelleen kansallista politiikkaa. Alueiden omaehtoisen kehityksen ongelmiksi on tutkimuksin osoitettu mm. alueellisen asiantuntemuksen riittämättömyys, alueellisten mahdollisuuksien selkiintymättömyys ja kehittämistyön edellyttämien työvälineiden puuttuminen paikallisilta ihmisiltä. Kun omaehtoisuuden vahvistaminen on eräs kansallisenkin aluepolitiikan keskeisiä tavoitteita, tulee kansallista rahoitusta osoittaa niille tutkimus- ja kehitysyksiköille, joilla on valmius konkreettisin toimin auttaa näiden ongelmien poistamisessa. Kysymys ei ole enää teorian muodostuksesta, vaan todellakin konkreettisista toimista.
Mainittuihin puutteisiin voidaan vastata myös muutoin kansallisella aluepolitiikalla, joka on - kokemuksesta viisastuen - rinnan sekä maaseutu- että kaupunkipolitiikkaa. Kumpaakin pitää voimistaa ja niiden välille on muodostettava vuorovaikutussuhde. Ratkaisevaa on sellaisten hankkeiden löytäminen, jotka hyödyttävät sekä taajama- että haja-asutusalueita. Tällaiset hankkeet tulisi ottaa erikoiskohteiksi, kun Itä-Suomi-työryhmän ehdotusten kaltaisia esityksiä ryhdytään soveltamaan käytäntöön. Parhaillaanhan on samoissa merkeissä työssä Pohjois-Suomi-työryhmä.
Kansallisten aluepoliittisten toimien keinovalikoimaan kuuluu myös erilaisten verkostohankkeiden edistäminen. Niillä voidaan yhdistää saman alan aktiiviset toimijat jopa maan kaikista osista. Alihankinta- ja etätyöt voidaan hoitaa miltei kaikkialla siellä, missä on työikäistä osaavaa väestöä, siis syrjäkylilläkin.
Arvoisa Puhemies! Lopuksi vielä muuan huomionarvoinen näkökohta. Lähdimme liikkeelle kasvukeskuksiin suuntautuvasta muuttoliikkeestä. Maassamme esiintyy myös päinvastaista muuttoliikettä. Aktiivisen työelämävaiheen läpikäyneitä ihmisiä muuttaa maaseudun rauhaan viettämään eläkepäiviään. Tätä muuttoliikettä voitaisiin vahvistaa ottamalla kansalaisraha
käyttöön ja ohjaamalla sen turvin muutakin väkeä haja-asutusalueille. Heitä varten on pidettävä yllä olemassa olevaa infraa. Kun sille on näin väestöpohjaa tätäkin kautta olemassa, voidaan tätä käyttää hyväksi ohjaamalla aluepolitiikan keinoin sinne myös tuotantotoimintaa.
Takaisin

ARVOISAT SEMINAARIN OSANOTTAJAT!
"Kylmä sota on päättynyt - eläköön kylmät väreet". Tällä toteamuksella voidaan hyvin kuvata Euroopan nykytodellisuutta. Sen syvintä olemusta ovat syvät ristiriitaisuudet. Makropolitiikka ja sitä tukeva julkisuus muokkaavat uhkakuvat ja myös tulevaisuusoptiot itselleen mieleisiksi. Mitä markkinaehtoisemmaksi elämä muuttuu, sitä enemmän toteutetaan marxilaista lehdistöteoriaa vaikenemalla siitä, mikä on ideologialle vierasta.
"Euroopassa on menossa merkittävä rauhanprosessi", sanotaan. Samanaikaisesti tällä mantereella tapetaan kymmeniä tuhansia ihmisiä sodissa. Ajan hyperiskusanoja on "integraatio", yhdentyminen, jota kuitenkin toteutetaan hajoittamalla hallitsemalla.
Integraatiota perustellaan tarpeella käydä taisteluun markkinavoimia vastaan. Sen puitteissa tehdään kuitenkin päivittäin päätöksiä, jotka tukevat ainoastaan ja vain markkinavoimia ja lisäävät siten niiden tosiasiallista valtaa. Integraatiota perustellaan myös tarpeella vähentää ympäristön pilaantumista rajojen yli leviäviltä saasteilta ylikansallisilla normeilla. Kuitenkin juuri integraatiota hallitsevat markkinavoimat estävät tällaisten ylikansallisten normien aikaansaamisen. Jne.
Euroopan unionin piirissä meneillään oleva integraatioprosessi paljastuu näin pan-eurooppa -ajatusta hyödyntäväksi valtapoliittiseksi hankkeeksi, jonka keskieurooppalaiset arkkitehdit ovat jo ehtineet nimetä itsensä "kovaksi ytimeksi". Olennaista tässä prosessiksi tarkoitetussa kehityskulussa on hävittää kansallisvaltioiden tunnusmerkit, jolloin jäljelle jää Euroopan yhdysvallat. Sitä kutsutaan integraation tässä vaiheessa Euroopan unioniksi.
Tällainen hanke tarvitsee toteutuakseen käyttövoimaa. Sellaisiksi on valittu kolme asiaa, kolme uhkakuvaa. Ensimmäinen on Saksan ja Ranskan välisen uuden sodan ennaltaehkäiseminen, toinen Euroopan häviämisen estäminen talouskilpailussa Japanin ja Yhdysvaltain kanssa ja kolmas eurooppalaisen turvattomuuden tunteen lisääntymisen estäminen.
Kovan ytimen kovimman ytimen, Saksan, valitsema rakenneratkaisu tähän on federaatio, liittovaltio. Sen olennainen edellytys on Euroopan talous- ja rahaliiton täydellinen toteutuminen yhtenäisvaluuttoineen. Porkkanoina EU:n nykyisille jäsenvaltioille tarjotaan paitsi lautasta kovan ytimen lounaspöydässä myös toivetta alhaisesta korkotasosta, vakaasta yhtenäisvaluutasta ja pakkopaidasta erittäin kurinalaiseen jäsenvaltion valtiontalouteen.
Kaikkea toki federaation arkkitehdit eivät lupaa. Työttömyyden vähentyminen tulisi, jos tulisi, vasta myöhäispalkintona, jos kaikki ovat käyttäytyneet oikein. Kansainvälisen kaupan suhdannevaihtelut on sivuutettu harmillisena yksityiskohtana. Jäsenvaltioiden tuotantorakenteiden erilaisuudet ml. suhdannevaihteluherkkyyserot kuuluvat samaan kategoriaan. Kansallista intressiä ei voi näin ollen noin vain sivuuttaa, kun tukea ei ole mistään odotettavissa.
Tämän seminaarin tarkoitus on valottaa näitä ja monia muita näkökohtia EMU:n kolmanteen vaiheeseen siirtymisen kynnyksellä. Hyvin ajankohtainen yksityiskohta on, mitkä valtiot ovat ensimmäisessä ryhmässä toteuttamassa EMU`n kolmatta vaihetta, jos EMU -prosessi ylipäätään jatkuu. Ja tietenkin täällä arvaillaan Suomen osuutta siinä. Mielenkiintoisella tavalla yhä useammat tahot pohdiskelevat meillä ääneen sitä, olisiko mitään järkeä siinä, että pohjoismaista Suomi olisi siinä yksin mukana? Sama koskee tietenkin myös Ruotsia.
Vielä muuan johdatteleva näkökohta. Kylmä sota katsottiin muutama vuosi sitten päättyneeksi aseilla sotaa käymättä. Jos Euroopan liittovaltio emuineen ja euroineen toteutuu, niin voitaisiinko ajatella sen purkautumista muutoin kuin federaation puitteissa tapahtuvan sisällissodan kautta. Ensimmäinen ja liittokansleri Helmut Kohlin mielestä tärkein perustehan liittovaltion muodostamiselle on Saksan ja Ranskan välisen sodan estäminen. Aineksia debattiin on siis yllin kyllin
Takaisin

VUORISTOLEHMÄTUKI JA MAITOKIINTIÖN LISÄYS MAATALOUTEMME PELASTAJIKSI
Suomen valtiojohto silloisen pääministerin Esko Ahon johdolla halusi intohimoisesti maan Euroopan unionin jäseneksi. Hakijan asema on tällaisessa asemassa jäsenyysneuvotteluissa heikko, vaikka pääneuvottelija edustaisi parasta mahdollista käytettävissä olevaa asiantuntemusta. Tämä näkyi maataloutta koskevassa neuvottelutuloksessa, johon silloisen ulkoministerin Heikki Haaviston näppäryydellä saatiin pelastusrenkaaksi sentään artikla 141.
Artiklat 141 ja 142 eivät kuitenkaan maatalouttamme pelasta kuin vain hätätilanteissa, jos aina silloinkaan. Maataloutemme ongelmat on ratkaistava "muilla artikloilla", sellaisilla, jotka lähtökohtaisesti ja pysyvällä tavalla tunnustavat Suomen maatalouden pohjoiset harjoittamisolot.
Kasvu- ja samalla laidunkauden pituuserot Suomen (<170 vrk) ja Keski-Euroopan (365 vrk) alavien alueiden välillä ovat kaikessa avainasemassa. Ne on otettava tukijärjestelmässä huomioon niin, että Suomen tuottajat ovat samalla lähtöviivalla Keski-Euroopan viljelijöiden kanssa. Tämä edellyttää EU-rahoitteista tasaustukea. Se on sisällytettävä kaikkiin tuleviin EU:n tukijärjestelmän uudistuksiin.
EU-maatalouden ulkoiset muutospaineet
EU:n maatalousjärjestelmä on hyvin protektionistinen. Se suojaa sisämarkkinoidensa maataloutta yhteisön ulkopuolelta tulevalta tuonnilta kulloinkin tarkoituksenmukaisessa laajuudessa. Maataloustuotteilla käydään kuitenkin maailmankauppaa, jolloin myös maataloustuotteiden kaupanrajoitukset ovat osa sitä kokonaisuutta, josta Maailman kauppajärjestö, WTO, neuvottelee.
EU ei ole vielä sopeuttanut WTO:n edeltäjän, GATT'in, Uruguayn kierroksen maailmankaupan vapauttamisen velvoiteosuuttaan maataloustuotteidensa kaupan järjestelmään. Kuitenkin uusi kierros on jo ovella. Tämä tarkoittaa sitä, että rakenteellisia muutoksia joudutaan tekemään tästäkin syystä lisää - eduskuntakieltä käyttääkseni - pykäliä (lue: artikloita) joudutaan aukaisemaan.
EU käy parhaillaan vuoropuhelua Itäisen Keski-Euroopan ns KIE-maiden kanssa näiden liittymisestä EU:n jäseneksi. Nyt kun Venäjä on myöntynyt Naton laajenemiseen, EU:nkin laajeneminenetenee jonkinlaisella, ehkä ei kuitenkaan nopealla vauhdilla.
Joka tapauksessa, jos yksikin KIE-maa ja erikoisesti, jos se yksi on Puola, hyväksytään EU:n jäseneksi, merkitsee se EU:n maatalouden koko tukijärjestelmän rukkaamista uuteen uskoon. Kaikki koko yhteisöä koskevat maatalousartiklat ovat silloin väistämättömästi auki. On jopa sanottu, että Puolan peltojen tehotuotolla voitaisiin ruokkia kaikki EU-kansalaiset.
Sisäisissä paineissakin löytyy
EU:n komissio on suosinut ministerineuvostolle esittelemissään ratkaisumalleissa järjestelmällisesti tehomaataloutta. Tämä on koskenut sekä viljelykasvien viljelyä että kotieläintuotantoa. Suurimman mahdollisen tuotannon määrän tavoittelussa ei ympäristöseuraamuksilla tahi tuotantoeettisillä näkökohdilla ole ollut juurikaan mitään sijaa.
EU:n maatalousorganisaatio on ollut kykenemätön ennakoimaan maatalouspolitiikkansa seuraamuksia. Hollannin pohjaveden on pitänyt tulla liikaa nitraatteja sisältäväksi ennenkuin komission tasolla on herätty ympäristönsuojelun edistämistoimiin. Luoteisafrikkalaisesta eloperäisestä kadmiumpitoisesta lannoitteesta seuraavaa viljelysmaan kadmiumongelmaa ei vieläkään pidetä Ranskan osalta todellisena uhkana.
Kotieläintuotannossa eettisten normien omaksuminen osaksi toimintapolitiikkaa on ollut varsin vaatimatonta ja verkkaista. Vaikka eläinkuljetuksissa on jonkinlaiset normit saatu aikaan, ei käytännön tasolla valvonta ole ollut tehokasta. Eläintuotantolaitokset ovat massatuotantoyksiköitä, johon eläinten yksilöllinen hoito ei kuulu.
BSE-taudin (hullunlehmäntauti) synnyttämä tilanne on ollut paljastava. Komissio oli aluksi kykenemätön reagoimaan taudin ilmestymisen synnyttämään tuotanto- ja markkinatilanteeseen. Kun kuluttajat olivat "äänestäneet" vähentämällä naudanlihan ostohalukkuuttaan, komissio reagoi vain akuuttiin ylituotantoon, ei itse perusilmiöön, mikä olisi tarkoittanut sen täydellistä eliminointia uskottavuuden parantamiseksi.
Hollannin hallinnon reagointi pohjaveden nitraattipitoisuuteen ja kuluttajien reagointi BSE-taudin esiintymiseen naudoissa kuitenkin osoittivat, että sisäinen paine syntyy jatkossa kuluttajien toimesta. He päättävät ostovalinnoillaan eläinkuljetusten ja eläintenpidon normit, hormonien käytöneläintuotannossa, torjunta-aineiden käytön kasvituotannossa, kotieläinten rehujen laatuvaatimukset ja maatalouden tuottamat ravinne- ja saastepäästöt.
"Puhdas elintarvike" laatumääreen arvo rakentuu EU:n sisämarkkinoilla siitä erosta, joka vallitsee tuotantotavoissa Keski-Euroopan tehotuotantoalueiden ja Suomen kaltaisten laajaperäisen tuotannon alueiden välillä sekä siitä viiveestä, jolla keskieurooppalaiset tehotuotantoalueet pystyvät laajaperäistämään tuotantoaan ja ottamaan käyttöön korkean eettisen normiston mukaiset tuotantotavat.
Suomen maatalouden perusongelmia
Kun Suomi pakotettiin siirtymään kertarysäyksellä EU:n sisämarkkinakulttuuriin, paljastui monta olennaista asiaa. Tuottajahinnat laskivat jopa alle Keski-Euroopan hintatason, mutta tuotantokustannukset eivät alentuneet edes sille tasolle, millä ne ovat Keski-Euroopassa. Rakenteellinen kilpailutilanne muodostui näin toivottomaksi. Jollei olisi ollut käytettävissä siirtymäkauden tukia, maataloutemme volyymi olisi jo ratkaisevasti romahtanut.
Puheista huolimatta tuotantoomme ei ole ilmestynyt omaleimaisia, korkean jalostusasteen tuotteita, eikä liioin sellaisia bulkkituotteita, joiden tuotanto olisi suurten määrien tai alhaisten kustannusten takia erityisen edullisia.
Suomi on korostanut sinänsä kaikessa mahdollisessa maantieteellisen sijaintinsa pohjoisuutta. Meillä ei ole kuitenkaan tarjottavissa maailmanmarkkinoille "pohjoisen maatalouden tuotteita". Tässä me häviämme ratkaisevasti Välimeren alueelle, jolla on oma sikäläisen kasvillisuusvyöhykkeen "etelänhedelmätarjontansa". Sitä varten on luotu EU:ssa tietysti oma hedelmäkohtainen tukijärjestelmänsä.
Välimeren alueen EU-valtiot ovat pystyneet hyödyntämään olemassa olevan tukitilanteen täysimääräisesti. Ne tuottavat viiniä, riisiä, hedelmiä, tupakkaa, oliiveja ja muita tuotteita laajoilla pinta-aloilla. Espanjassa on yksin oliivipuita Suomen koko peltoalan kokoisella maa-alalla.
Välimeren vyöhykkeen rinnalla Suomen tilanne on karu. Me tuotamme bulkkituotteita korkeilla kustannuksilla. Tämä pakottaa nykyisellään korvaamaan kilpailukykyeroa kansallisista varoista. Nyt tilanne on vielä siedettävä, mutta siirtymäkauden päätyttyä vuosituhannen vaihteessa se ei enää sitä ole,
jollei jotain olennaista muutosta tukijärjestelmään ja/tai tuotantorakenteeseen ole saatu aikaan.
Siirtymäkausi ajoittuu aikaan, jolloin koko EU:n tulevaisuus on murrosvaiheessa. Yhtenäisvaluuttaan on saatettu siirtyä 1.1.1999. Ratkaisua uusista jäsenvaltioista ollaan tekemässä. Edellinen voi vaikuttaa merkittävästi EU:n budjettivarojen käyttöön, jos valuuttamyllerrys rusikoi pahoin koko EU-yhteenliittymää. Jälkimmäinen vaikuttaa siihen kaikissa tapauksissa perustavaa laatua olevalla tavalla.
Tällaisessa tilanteessa pitäisi olla yhteisön sisällä liittolaisia, joukko jäsenvaltioita, joilla olisi yhteinen intressi ajettavana. EU:ssahan "luonnontieteellisiä" intressiliittoutumia on jo vanhastaan, on kasvien tehotuotannon tasankoalueita, kuivia alueita, vuoristoisia alueita, laidunalueita, jne.
Klassisesti Suomen maantieteelliseksi liittolaiseksi ajatus tarjoaa läntistä naapuria, Ruotsia. Siitä ei kuitenkaan näytä tällä kertaa sellaiseksi olevan. Laajimmillaan Ruotsin maataloudesta vain 17 prosenttia oli niillä leveyspiireillä, joilla Suomessa maataloutta harjoitetaan. Nyt Ruotsin maatalouden painopiste vielä selvemmin maan eteläisemmissä osissa ja muistuttaa rakenteeltaan ja toimintatavoiltaan vastaavaa keskieurooppalaista elinkeinotoimintaa. Niinpä Ruotsi ei ole katsonut samaistuvansa Suomen maatalouden ongelmien kanssa.
On meillä vahvuuksiakin
Jokainen suomalainen uskoo, että maamme peltotuotantoa voidaan pitää puhtaana suhteessa Keski-Euroopan vastaavaan ja että kotieläintuotantommme eettinen perusta yksilöllisine eläinten hoitoineen on ylivertainen vastaavassa vertailussa. Meillä naudoilla on etunimi. Se on kilpailuvaltti!
Meikäläinen kuluttaja on valmis valitsemaan kotimaisen merkkituotteen ulkomaisen sijasta, jos hintataso on sama. Kuluttaja osaa kiinnittää huomiota alkuperämerkintään. Nämä näkökohdat antavat perustukea.
Vahvuuksiin kuuluu myös menestyskynnysten yleinen tunnistaminen. Niinpä yhdelläkään tuottajalla ei ole turhia kuvitelmia erikoistuotteiden (ml. luomutuotteiden) markkinaosuuksien valtaamisesta Keski-Euroopassa. Laadun pitää olla ylivertaista myös maku- ja hajuaisteilla todennettuna ja tuotantoerien pitää olla riittävän suuria.
Seura on valittava
Suomen on hyvin pian valittava seuransa EU:n maataloustuotteiden sisämarkkinoilla. Valittavana on ainakin seuraavat vaihtoehdot: tehotuottajat, laiduntuottajat, vuoristoviljelijät, kuivien alueiden viljelijät ja muu. Muu voi olla vaikka "pohjoinen ryhmä", johon kuuluu rohkeasti pari miljoonaa peltohehtaaria ja 60000-80000 viljelijää, joista hyvin moni puhuu suomea.
Tehotuotannossa emme pärjää. Laiduntuottajina laidunkausi jää lyhyeksi. Liian kuivaa meillä on suhteellisen harvoin. Katse kohdistuu vuoristoon.
Alexander von Humboldtin oppeihin vedoten voisimme samaistua vuoristotuottajiin, koska pohjoisesta löytyy samoja olosuhteita kuin vuoriston ylemmistä vyöhykkeistä. Prof. Seppo Eurola onkin osoittanut kirjani "Markka vai ecu" liitteessä, että koko Suomen pitäisi kuulua EU:n vuoristotuen piiriin. EU:n maatalousmaastahan jo muutoin kuuluu 52 prosenttia tämän tuen piiriin. Tässä olisimme suuressa joukossa tieteellisin perustein. Muut EU-valtiot eivät voi poliittisista syistä hylätä vuoristoalueitaan missään oloissa.
Tuotantohaarakin on valittava
EU:n vuoristotuen alueilla harjoitetaan erikoisesti maitotaloutta. Tämä sopii Suomelle lähtökohdaksikin oikein hyvin. EU:n komission tuore katsauskin osoittaa, että EU:lla ei ole odotettavissa maidon ylituotantoa ainakaan vuoteen 2005 saakka. Näissä tuotanto-oloissa on hyvä olla vaatimassa maallemme reippaasti nykyistä suurempaa tuotantokiintiötä ja sen rinnalla vuoristolehmätukea.
EU:ssa on kaavailtu kiintiöistä luopumista. Sitä ei pidä hyväksyä. Kielteisesti on suhtauduttava myös ajatukseen tuotannon jakamisesta A- ja B-kiintiöihin, jolloin jälkimmäiset olisivat tuetta tuotettavia maitolitroja. B-kiintiö olisi myös muilla EU-valtioilla, jolloin niiden monilla alueilla olisi myös Suomea edullisemmat tuotanto-olot 365 vuorokauden vuotuisine laidunkausineen.
EU:ssa monella valtiolla on paineita maitokiintiön nostamiseen. Esimerkiksi Italia tuottaa nykykiintiöllään vain 60 % kuluttamastaan maidosta. Tässä on löydettävissä eri perustein mutta samaan päämäärään pyrkivien ryhmä.Kun maitokiintiö saadaan nousemaan nykyisestään ja sen rinnalla vuoristolehmätuki, voidaan koko nykyisellä tuotantoalueella kannustaa tuotannon jatkamiseen. Laajalti hyväksyttynä tavoitteenahan on maan pitäminen nykyisessä laajuudessa asuttuna. Meijeriverkoston säilyttäminen ja ostajakohtainen tasausjärjestelmä ovat silloin oikeaa läheisyyspolitiikkaa.
Toinen avaintuote on tulevaisuudessa peruna. Sen laajentunut tuotanto edellyttää rengasmädästä eroon pääsemistä. Valitettavasti Olli Rekolan johtama MMM:n yksikkö tulkitsee Naturaa edelleen väärin. Luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen ei kuulu rengasmädän säilyttäminen Suomessa tuotetuissa perunoissa.
Takaisin


Varapuheenjohtaja
kansanedustaja Erkki Pulliainen
Vuolijoella 15.11.1997

 LÄÄNIN RATAVERKON KEHITTÄMINEN EU-HANKKEEKSI
Jo Venäjän sisämarkkinasyistä Muurmanni ja Arkangeli tulevat olemaan Pohjois-Venäjän teollisuuden kasvukeskuksia. Tämän Venäjän osan sisäinen logistiikka tulee jatkossakin tukeutumaan keskeisesti rautatieyhteyksiin. Tämä on ratkaiseva näkökohta Suomen ja EU:n kannalta. EU onkin kaukaa viisaasti hyväksynyt Euro-arktisen korridorin EU:n keskeisten liikennehankkeiden joukkoon, mikä tarkoittaa käytännössä mm. sitä, että rautatieyhteyksien ja satamien kehittämiseen voidaan saada avustusta EU:n liikennebudjetista. Oulun läänin tulisikin ottaa logistiseksi ykköshankkeekseen rautateiden kaikkinainen kehittäminen, ml. niiden sähköistämisen Oulusta Kontiomäelle ja sieltä edelleen sekä itärajalle että Iisalmeen. Transtech Oy tulisi integroida hankkeeseen niin, että sen Oulun läänissä olevat tuotantoyksiköt olisivat materiaalitoimittajina mukana operaatiossa. Kun puunjalostusteollisuuden puolella puuvarat eivät anna edellytyksiä kapasiteetin lisäämiseen nykyisestään ja kun elektroniikkateollisuuden puolella tuotekehitten asettamat rajat voivat hyvinkin pian tulla vastaan, teollisuuden kehittämisen painopiste tulisi kohdistaa metalliteollisuuteen. Tässä mielessä Kainuun ja Oulun TE-keskusten tulisi käynnistää pikaisesti yhteinen metalliteollisuuden mahdollisuuksien kartoitusprojekti, jossa alan oppilaitokset ovat asiantuntijoina mukana.
Takaisin

VIHREÄ EDUSKUNTARYHMÄ                      Veitsiluoto-välikysymyskeskusteluryhmäpuheenvuoro/ed. E.Pulliainen 26.10.1994
ARVOISA PUHEMIES!
Talousasioilla on ollut keskeinen asema niin alkukantaisten kuin kehittyneiksi kutsuttujen teollistuneiden yhteiskuntienkin historiassa. Uusiutuvien luonnonvarojen olemassaolo ja uusiutumattomien luonnonvarojen löytyminen ovat sellaisenaan synnyttäneet ajatuksen niiden hyödyntämisestä. Hyödyntämistehokkuus on puolestaan vuosien saatossa jatkuvasti kasvanut.Teknologinen kehitys on mahdollistanut ihmisen elinpiirin, oikumeenin, laajentumisen ja tuonut lähes kaikki maapallon pintakerroksen luonnonvarat potentiaalisesti hyödyntämisen kohteiksi. Näin teknologisten esteiden poistumisen myötä käynnistyspääoman saatavuus on noussut usein ratkaisevaan asemaan siinä, mitä näistä luonnonvaroista kulloinkin hyödynnetään, mitä ei.
Seuraava askel onkin havainto, että luonnonvarojen hallinta merkitsee myöspotentiaalista valtaa. Tälle taas on aina löytynyt käyttäjänsä. Valta voi olla ylikansallista, kansallista tai alueellista valtaa. Euroopan unioni -kehitys on valaiseva esimerkki ylikansallisesta vallasta. Valjastettiinhan siinä Saksa sodan jälkeen muunläntisen Manner-Euroopan kehitykseen hiili- ja teräsyhteisön ja Euratomin avulla. Raskas teollisuus ja raskas energia näyttävät sopineen tähän tarkoitukseen hyvin, jos mittana käytetään nykyistä tuotetta, Euroopan unionia.
Kansallisesti on käytetty samaa mallia Energia ja raskas teollisuus ovat olleet suosituimpia toimialoja valtioenemmistöisille japuhtaasti valtionyhtiöille. Tämä näkyy hyvinSuomen 30 merkittäväksi katsottavan valtionyhtiön jakaantumisesta toimialoittain. Tasan puolet niistä toimii teollisuus- ja energiatuotannon toimialoilla. Liikenteen toimialalla toimii viisi sekä pankki- ja rahoitustoiminnan alalla neljä yhtiötä. Nykyiset valtionyhtiöt ovat kolmea lukuunottamatta syntyneet juuri valtionyhtiöinä.
Valtionyhtiön perustamishistoriaan voi liittyä myös aluepoliittinen ulottuvuus. Teollisuus- ja energiantuotannon toimialoilla valtionyhtiöiden perustamisessa on otettu eräissä tapauksissa huomioon myös aluepolitiikka. Raaka-aineiden ja/tai energianlähteiden olemassaolo tietyllä alueella on luonut luonnollisia paineita perustaa hyödyntävät tuotantoyksiköt juuri sinne, missä lähteetkin ovat.
Näin seudulle on syntynyt sellaisia pysyväisluontoisia työpaikkoja henkilöille, joille muutoin ei juurikaan olisi ollut löydettävissä näitä korvaavia työpaikkoja eli he olisivat käytännössä joutuneet muuttamaan muualle työnhakuun. Raaka-aineille ja potentiaaliselle energialle on myös näin muodostunut hinta, jota  muutoin ei olisi ollut tai se olisi ollut peräti alhainen. Vielä 1960-luvulla puhuttiin mm. puuvarojen osalta 0-rajasta, jonka takana pystypuulla ei ollut kauppa-arvoa.
Aluepolitiikan tuottamalla teollisen toiminnan ja energiatuotannon hajasijoittamisella on tuettu maan pysymistä suhteellisen kattavasti asuttuna. Haja-asutuksen keskellä on näin ollutteollisuuden ympärille syntyneitä taajamia, jotkaovat vetäneet sinne myös muuta tuottavaatoimintaa. Näin myös palvelutarjonta on saatu kohtuullisen hyväksi ja infrastruktuuri on muutoinkin kehittynyt. Tällä hajakeskitysmallilla on sanottu olevan merkittävä turvallisuuspoliittinen tehtävänsäkin. Ainakin puolustusvoimien taholta tätä on toistuvastiPohjois-Suomessa tähdennetty.
Erittäin merkittävä asia paikallisille jalaajemmaltikin esimerkiksi Pohjois-Suomen asukkaille on ollut alueella toimivien suurten valtionyhtiöiden "lippulaivamerkitys". Vaikkavaltionyhtiö on ollut joko kokonaan tai osake-enemmistöltään valtion eli koko Suomen kansan omistama, on sen toiminnan alueellisella painottumisella ollut  mainittu identiteettimerkitys. Kansa on puhunut mielellään "meidän yhtiöstä", mikä kielii firmaan kytkeytyvästä mielikuvasanomasta ja sen merkityksestä alueen asukkaille. Tämä on mm.näkynyt siinä, että valtionyhtiön murheet on koettu omiksi murheiksi ja lähdetty vaikka joukolla etsimään firman pyrkimyksille tukea pääkaupungista.
Edellä kerrottu saa lisää ilmettä, kunajankohtaista Veitsiluoto Oy:n kohtaloa projisoidaan siihen. Pohjoissuomalaisten tiedossa on, että valtionyhtiö Enso-Gutzeit Oy:n piirissäon jo pitkään toivottu erityisesti kahta suurenluokan asiaa. Ensimmäisessä vaiheessa tulisi Veitsiluoto Oy fuusioida siihen ja toisessa vaiheessa tulisi käyttää valtuudet yksityistää näin fuusioitumeikäläisittäin suuryhtiö. Eikä Enso-Gutzeitin piirissä nähtäisi pahana sitäkään, että koko firma myytäisiin ulkomaalaisomistukseen, minkä nykyinenlainsäädäntö tekee niinikään mahdolliseksi. Tuossa tilanteessa Enson toimivalla johdolla olisi huomattavasti enemmän toiminnallisia vapausasteita kuin tilanteessa, jossa se on pääosiltaan Suomen valtion omistuksessa ja käytännössä KTM:n alaisena. Enson johtajan ei mm. tarvitsisi kysyä KTM:n virkamiehiltä sitä, saako Enso sijoittaa 100 miljoonaa markkaaKansallispankin pelastamiseen vai ei.
Veitsiluoto Oy, jonka hallintoneuvostokoostuu pääasiassa pohjoissuomalaisista vaikuttajista, on alueen asukkaiden kannalta huomattavasti läheisempi kuin olisi ulkomaalaisomistuksessa oleva Enso-Gutzeit Oy, joka omistaisi Kemijärven, Kemin ja Oulun tehtaat. Juuri tietoon tullut Kääriäisenrospuutto- ja lepytyslahjapaketti Pohjois-Suomelle ei olisi ollut mahdollista, jolleivät Pohjois-Suomen kansanedustajat olisi nostaneet Veitsiluodon osakkeidenmyyntipäätöksestä äläkkää ja horjuttaneet Kääriäisen ministeripallia. Vastaavaa vaikutusta ei varmastikaan olisi ollut, jos Veitsiluodon nykyiset tehtaat olisivat olleet ulkomaalaisomistuksessa taikka vain valtionyhtiö Enson omistuksessa.
Nyt voidaan tietysti perustellusti kysyä,ostettiinko tässä sittenkin vain kuolemansuudelma? Jos tällä lahja- ja lepytyspaketilla ostettiin oikeus Veitsiluodon fuusioimiseen Enso-Gutzeitiin ja fuusioidun omaisuuden myymiseen ulkomaille, nyt tehtävät investoinnit Kemijärven ja Oulun tehtaille saattavat olla lajissaan viimeiset. Näidenkin osalta on ehditty kysyä julkisuudessa sitä, kuinka ja miksi perustelut muuttuivat muutamassa päivässä.
Taustatietona Pohjois-Suomessa muistetaantoki tarkoin, millaista politiikkaa suomalaiset valtionyhtiöt ovat ulkomailla harjoittaneet. Kemira osti menestyksensä vuosina ulkomailta tuotantolaitoksia, jotka se sitten lakkautti saadakseen näin itselleen niiden kanta-asiakkaat. Jos suomalainen valtionyhtiökin menettelee näin ulkomailla, niin miksi ulkomaalaisomistuksessa oleva yhtiö ei tekisi niin Suomessa? Juuri yksityinen ulkomaalaisomistus mahdollistaa sellaiset toimet, jotka voivat olla kohtalokkaita alueellisille tuotantoyksiköille. Maapallolla on rajattomasti esimerkkejä siitä, että ulkomailta käsin niiden avulla on riistetty alihintaan paikalliset luonnonvarat ja kun yksikkö on ajettu kuntonsa puolesta loppuun, se on lopetettu. Jäljelle ovat jääneet ympäristövauriot.
Meillä tuskin kävisi aivan näin, mutta ympäristönsuojelutoimien toteuttaminen yksikön käyttövaiheen aikana voi tuottaa enemmän ongelmia ulkomaalais- kuin kotimaisessa omistuksessa. Suomalaiset valtion- ja muut yhtiöt ovat olleet tässä suhteessa hankalia mm. Ruotsissa ja Ranskassa, kuten olemme saaneet lehdistä lukea.
Ylituotantotilanteessa yksikön lopettamisen syynä voi olla yksistään markkinataktikointi. Markkinataktisista syistähän Suomenkin teollisuusyhtiöt ovat viime  aikoina investoineet kotimaan sijasta enimmäkseen ulkomaille.
Edellä kerrotun johdosta voidaan yhteenvedonomaisesti sanoa, että siitä ei pidä pohjoissuomalaisia moittia, jos kotimaistenkin yhtiöitten toilailut ulkomailla pelottavat esimerkillään heitä. Hyväksymme sen, että Pohjois-Suomen asukkailla on oikeus kohtuulliseen alueelliseen itsekkyyteen näissä asioissa.
Takaisin
Arvoisa puhemies!
Asiaa voidaan tarkastella myös muista näkökulmista.Veitsiluoto Oy jalostaa puuta selluksi,papereiksi, mekaanisen puun ja metsäkemian tuotteiksi. Kaikki se puu, joka nyt jalostetaan yhtiön tehtailla Pohjois-Suomessa, voitaisiin jalostaa vaikka Keski- tai eteläisimmässä Suomessa. Tämä merkitsisi kuitenkin puuraaka-aineen kuljettamista satoja kilometrejä nykyistä pitempiä matkoja, mikä puolestaan merkitsisi nykyistä suurempia kulutettujen polttoainetonnien määrää ja erityisesti nykyistä suurempia liikenteen saastepäästöjä sekä useampia liikenneonnettomuuksia. Kun puu jalostetaan lähellä kasvupaikkaansa, säästytään erityisesti puussa olevan veden kuljettamiselta pitkiä matkoja sekä samoin energiakäyttöön menevän puunosan kuljettamiselta fossiilisilla polttoaineilla muualla poltettavaksi. Kokonaistaloudellisessa laskelmassa pitää niinikään ottaa huomioon, ettämyös teiden kunnossapitoon jouduttaisiin sijoittamaan nykyistä enemmän yhteiskunnan varoja.
Hajautettu tuotantorakenne on näin ympäristönsuojelullisesti sekä energia- ja kokonaistaloudellisesti edullisempi ratkaisu kuin turvautuminen muualla Suomessa sijaitseviin todella suuriin yksiköihin. Metsäteollisuuden tuotantoyksiköillä on nykytekniikalla Suomen sisävesistöjen äärellä ilmeinen maksimikoko, mitä myöten voidaan ravinne- ja muut päästöt vesistöihin pitää niin halutessa kohtuullisesti kurissa. Yksikkökokoa voidaan tästä kohottaa vain, jos käytetyn veden osalta siirrytään täydellisesti sisäiseen kiertoon. Kun sisävesistöt ovat myös muista syistä ravinnekuormitettuja, lisäkuormaa ei voida monilla valuma-alueilla hyväksyä.
Veitsiluoto Oy:n asemaa arvioitaessa omana  yhtiönään on kiinnitetty perustellusti huomiota yhtiön heikkoon vakavaraisuuteen. Yhtiöhän velkaantui raskaasti aiempina suhdanteiden heikkoina vuosina. Viimeaikainen  yhtiön tuotteiden hyvä markkinatilanne ja kohtuullisen hyvät yksikköhinnat ovat helpottaneet yhtiön rahoitustilannetta merkittävästi. Ilmeisesti juuri tästä syystä Metsä-Serlakin tarjoutui ostamaan Veitsiluodon kokonaisuudessaan ja ottamaan yhtiön jäljelläolevat velat omikseen.
Entä sitten tulevaisuudessa? Käydyssä keskustelussa valtiovallan taholta on todettu, että seuraavan laskusuhdanteen aikana yhtiö joutuisi kokemaan rahoitus- ja kannattavuuskriisin uudestaan. Tähän on vastaan todettava, että sama hallitus on ilmoittanut Euroopan unionille, että Suomi liittyy Talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen sen ensimmäisessä ryhmässä. Tämä ilmoitus pitää sisällään tiedon, ettei Suomelle olennaisilla metsäteollisuustuotteiden markkinoilla tule EMU-jäsenyydessä esiintymään Suomelle ongelmallisia suhdannevaihteluita. Vanhassa tilanteessahan niitä  jouduttiin auttamaan valuuttapoliittisin keinoin. Hallituksen mukaan EU-jäsenyyden mukanaantuomilla tasaisilla markkinoilla nykyinen trendi kohti kohentuvaa vakavaraisuutta siis jatkuisi. Veitsiluoto Oy tulisi näin omana yhtiönään ainakin kohtuullisesti, jollei erinomaisesti toimeen.
Tässä puheenvuorossa emme ole ottaneet kantaa hallintomalliin, millä Veitsiluoto Oy:n kaltaisia valtionyhtiöitä tulisi hallinnoida. Viittaamme tässä suhteessa aiempaan ryhmäpuheenvuoroomme, jossa käsiteltiin juuri tätä erityiskysymystä. Viime päivinä koetun perusteella ymmärrämme hyvin, jos Pohjois-Suomen asukkaat haluavat säilyttää edelleen kiinteän yhteyden yhtiöön. 
Yhteenvetona toteamme, että VeitsiluotoOy:n säilymiselle itsenäisenä valtionyhtiönä voidaan löytää mm. ympäristönsuojelullisesti ja aluepoliittisesti kestäviä perusteita. Hallituksen viime päivien lepytystoimet eivät osu asian ytimeen, joten kannatamme Vasemmistoliiton perusteltuun päiväjärjestykseen siirtymisen sanamuotoa.
Takaisin

Sähköposti eduskuntaan