|
RUOKATURVALLISUUS EDELLYTTÄÄ Pohjois-SUOMEEN OMIA TEURASTAMOITA Hallitus on tehnyt päätöksensä tavoite 1 -alueita koskevasta ohjelmasta vuosiksi 2000-2006. Sen puitteissa Pohjois-Suomea aiotaan kehittää 6,3
miljardilla markalla kohdistaen siitä yritystoimintaan 44 ja maaseudun kehittämistoimintaan 28 %:ia. Hyvä näin, mutta samalla on kiinnitettävä huomiota siihen, mitä ympärillä tapahtuu. Agenda 2000 -ratkaisulla
puolestaan on kohtalaisesti turvattu alkutuotannon jatkuminen C-alueilla. Näin ratkaisevaksi kysymykseksi muodostuu se, onko Pohjois-Suomessa jatkossa riittävästi maksukykyistä meijeri- ja teurastamokapa-siteettia.
Edellisen osalta tilanne näyttää vielä kohtalaisen hyvältä, mutta jälkimmäisten osalta suorastaan katastrofaaliselta, jos Oulussa vielä olevan lihankäsittelyn supistamista koskevat huhut pitävät paikkansa. EU:n
maatalouskulttuuriin kuuluvat tuottajayhdistykset. Sellaiset on muodostettava ja niiden on otettava vastuu teurastamotoiminnan ja lihanleikkauksen jatkamisesta P-Suomessa. Asia koskettaa syvällisesti myös
kuluttajia. Vain oman alueen teurastamon kautta kulkenut liha on takuuvarmasti kotimaista. Jalostuslaitoksiin, joilla ei ole omaa teurastamotoimintaa, hankitaan herkästi halpaa lihaa Keski- ja Länsi-Euroopasta.
Tunnettuahan on, että tuo osa Eurooppaa on hullunlehmätaudin ja salmonellan aluetta, mikä osaltaan selittää sieltä tulevan lihan alhaisen hinnan. Takaisin
|