UKK-Instituutti Kajaanissa 15.11.1999
YHTEISKUNTA HUUTAA ELÄVÄN OIKEUDEN PERÄÄN
Maamme elää tällä hetkellä yhteiskuntavaarallisessa oikeustilassa: tuomioistuinten tekemät päätökset ja viranomaisten ratkaisut eivät vastaa kansan hyvin suuren enemmistön käsitystä hyväksyttävästä ja tuomittavasta, oikeasta ja väärästä.
Ratkaisut todella näyttävät siltä, että niin sanotut "herrat" pääsevät kerta toisensa jälkeen pälkähästä ja yhteiskunnan vähäväkisimmät saavat järjestelmällisesti pienistäkin rikkeistä tuomion ja joutuvat jopa maksamaan virkamiesten töppäilyjen laskut, kuten tapaus "Kela" osoitti.
Tietenkin tuomioistuinten ja virkamiesten pitäisi toimia voimassa olevan lainsäädännön mukaan ratkaisuissaan, mutta kiusallinen yksityiskohta on, että ne, jotka yhteiskuntaluokkana selviävät kuin koira veräjästä, ovat itse valmistelleet eduskunnan sittemmin päättämät lait.
Jopa kielenkäyttö on siloiteltu kuulostamaan hyvältä: niinpä veronkierron sijasta puhutaan nyt "verosuunnittelusta". Herroilla on ikioma veroprosenttikin, jonka nostaminen 28:sta 29:ään saa Herroille ja Rouville kyyneleet silmiin. Tietenkin juristit löytävät kirjoittamastaan lainsäädännöstä porsaanreiät, joiden avulla ja kautta talouskikkailijat jäävät tuomitsematta.
Ei ihme, että älyköt hakeutuvat tässä tilanteessa harmaan talouden konsulteiksi. Nyt on vihon viimeinen hetki käydä tuoreet oikeustapaukset läpi ja täyttää havaitut herran mentävät aukot lainsäädännössä. Yhteiskuntarauha järkkyy vähemmästäkin. Yhteiskuntamme suorastaan huutaa elävän oikeuden perään.
Takaisin


Sähköposti eduskuntaan