|
kansanedustaja Erkki Pulliainen Ruovedellä 8.10. 2000 klo 15 KOKEILUKUNNALLISPORMESTARIT VALITTAVA NELJÄN VUODEN KULUTTUA
Kunnanjohtajat ovat pyörittäneet kuntalaitosta viimeiset viisitoista vuotta mielin määrin. Kun kunnanhallituksen puheenjohtajuus meni, höynäytettiin poliitikot rinnastamaan kunta yritykseen ja kunnanjohtajan
asema toimitusjohtajan asemaan. Kun syötti oli nielaistu, piti lähes kaikki olennainen valta delegoida juuri kunnanjohtajalle. Kunnanvaltuutetut pantiin askartelemaan visioiden ja strategioiden parissa, joiden
pohjapaperit oli tilattu joko konsulteilta tai kopioitu heidän mainoslehtisistään. Strategiaan kuuluu, että se on puheissa "kova juttu" hyväksymishetkellä, mutta seuraavalla viikolla jo kunnallisviihdettä.
Ainoa järkevä teko onkin purkaa delegointipäätökset ja lähteä kuntalain mukaisesta vallan perusjaosta 1.1.2001. Jotta tämä monen mielessä oleva teko ei tulisi keskeiseksi keskustelun aiheeksi meneillään olevassa
vaalitaistelussa, kunnanjohtajat ovat käynnistäneet pormestarikeskustelun tietäen, ettei asiassa tapahdu mitään laajamittaista alkavalla kunnallisvaalikaudella. Keskustelun ohjaamiseksi olennaiseen eli vallan
palautukseen valtuustoille Lipposen hallituksen tulisi ilmoittaa, että se valmistelee kokeilulain, jonka nojalla muutamaan kuntaan valitaan neljän vuoden kuluttua kunnallisvaalien yhteydessä 4-vuotiskaudeksi
kunnallispormestarit.
|