VAIN UUSIUTUVA ENERGIANLÄHDE ON PITKÄN PÄÄLLE HYVÄKSYTTÄVÄ

Ydinvoiman ystävä, kansanedustaja Martti Tiuri (kok) jatkaa lehdistössä
kampanjaa lisäydinvoiman puolesta (MT  ja K-S 7.11.). Hänen argumenttinsa
voidaan kiteyttää seuraavasti. Ensinnäkin, koska ihmisen elinympäristössä on ns.taustasäteilyä, niin siihen lisähöysteeksi sopii ydinvoimalaonnettomuudestaaiheutuva säteily.
Se aiheuttaa lähinnä kilpirauhassyöpää, joka taas on
"vähäpätöinen asia muiden ongelmallisten asioiden rinnalla".

Toiseksi, puunpoltosta aiheutuu runsaasti vaarallisia hiukkaspäästöjä.
Kolmanneksi, polttomoottoriliikenteestä aiheutuvat päästöt ovat hyväksyttäviä, koska ihmiset haluavat liikkua autoilla, eikä Tiuri uskalla puuttua poliittisesti henkilöautoliikenteeseen. Neljänneksi, ilmastomuutos voidaan estää ja Golf-virta pitää käynnissä tukeutumalla ydinvoimaan.

Vastaan väitteisiin seuraavasti.
1.) Yhtään sellaista ydinvoimalaonnettomuutta
ei ole maapallolla ollut, joka ei olisi johtanut alueen väestön evakuointiin.
Sellaista yhdyskuntajohtajaa ei ole löytyvä, joka kehottaisi väestöä tuossa
tilanteessa pysymään paikallaan. Tshernobyl aiheutti suojautumistoimia jopa
Suomessa ja Ruotsissa saakka. Tiuri ei silloin vaatinut niitä keskeytettäviksi!
Mikään vertailumalli ei tee ydinvoimalaonnettomuutta vaarattomaksi. Tiuri myös itse todistaa lehtikirjoituksessaan, että ydinvoimalan ympäristön asukkaat sairastuvat jopa pelkästä vaarantunteesta.

2.) Viime aikoina on aivan oikein nopeaa vauhtia korvattu polttoöljyä puulla
energianlähteenä. Tähän on kannustanut raakaöljyn harvinaistuvana,
uusiutumattomana luonnonvarana yksikköhinnan raju nousu. Toisin kuin 1950-luvun tiedoilla liikkeellä oleva tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtaja väittää, ovat nykyaikaiset suomalaiset tehdasvalmisteiset tulisijat ja kattilat alittaneet maailman tiukimmat päästönormit USA:ssa, Ruotsissa, Itävallassa ja Saksassa.

3.) Vihreiden suosimat puu ja muut biomassat ovat uusiutuvia energialähteitä
toisin kuin uraani. Tiurin maailma loppuu, kun uraani loppuu. Käytöllä se
varmasti loppuu - ja jättää jälkeensä tuhansia vuosia säteilevät jätteet!

4.) Tiuri puhuu halukkaasti happosateista ja pienhiukkasista. Niiden
aiheuttamisessa on polttomoottorien käyttöön perustuva liikenne avainasemassa.
Tästä syystä vihreät haluavat lisätä joukkoliikennettä ja ohjata valikoivan
verotuksen avulla ottamaan käyttöön päästöiltään vähäisiä ja energiankäytöltään edullisia hybridiauton kaltaisia ajoneuvoja.

5.) Vihreät haluavat maakaasun kaltaisiin energianlähteisiin perustuvan
ylimenokauden jälkeen täydellistä siirtymistä uusiutuviin energianlähteisiin.
Tämä merkitsee muun muassa maankäyttöön perustavaa laatua olevia muutoksia.

Erkki Pulliainen
kansanedustaja (vihr.)
liikennevaliokunnan puheenjohtaja


Sähköposti eduskuntaan