ALOITE OULUN TYÖPANKKIHANKKEEKSI

Johdanto
Oulun työttömyysprosentti oli heinäkuussa 2004 15,3 %, kun se oli samanaikaisesti Pohjois-Pohjanmaalla keskimäärin 13,2 % ja koko maassa 11,8 % (työministeriön luku). Oulun työvoima oli tuolloin 63 149 henkilöä, joista työttömänä oli 9 684. Alle 25-vuotiaita työttömiä oli 2 291 ja yli vuoden työttömänä olleita 2 081. Avoimia työpaikkoja oli ko. tilastossa 321.
      Työttömyyden kausivaihtelu on selvää; alhaisimmillaan se on ollut heinäkuuta edeltäneen vuoden aikana syys-lokakuussa (12,3 %) ja huhtikuussa (12,8 %), ja korkeimmillaan juuri heinäkuussa. Tämä kausivaihtelukin huomioon ottaen Oulun työttömyysaste on ollut jatkuvasti sekä valtakunnan että Pohjois-Pohjanmaan keskiarvoon nähden korkea. Pitkäaikaistyöttömien määrä on vaihdellut 2000 ja 3000 välillä viimeksi eletyn vuosikymmenen aikana. 1990-luvun alkupuoliskon lama heijastuu edelleen pitkäaikaistyöttömyydessä sekä yksilötasolla että ruokakuntakohtaisena ilmiönä.
       Vaikka Oulu on ollut teknologiakaupunkina tunnettu menestyjänä kautta maapallon, eivät tämän menestyksen avaimet ole ulottaneet koettua suurempaa myönteistä vaikutusta laajaan perustyöttömyyteen. Myöskään työvoimaviranomaisten ja työvoiman vuokrausfirmojen toimilla ei ole sitä pystytty merkitsevästi pienentämään.
       Oulun kaupunki on joutunut reagoimaan olemassa olevaan tilanteeseen aktiivisella työllistämispolitiikalla. Sen kaupunginhallituksen apuna on työllisyystoimikunta, joka on tehnyt vuosittain esityksiä noin 10 miljoonan euron työllistämismäärärahan käytöstä. Näin on pyritty lieventämään korkean työttömyyden vaikutuksia inhimillisellä tasolla ja muutoinkin korkeissa sote-menoissa.
     Karu totuushan on se, että kaupunki (kunta) viime kädessä maksaa työttömyyden laskut. Tämä mielessä allekirjoittanut on tehnyt toistuvasti aloitteita kaupungin oman työnvälityksen luomiseksi, jotta kasvavassa yhdyskunnassa kaikki mahdollisuudet työllistymiseen yksityiselle sektorille käytettäisiin hyväksi. Työministeriön omat selvityksethän ovat osoittaneet, että työttömäksi joutuneen työllistyminen yksityiselle puolelle vaikeutuu ratkaisevasti työttömyysjakson ylittäessä kolme kuukautta.


Työpankin kuvaus
Työpankki on työnimi todella aktiiviselle, kunnan järjestämälle työnvälitykselle. Siinä kunta perustaa yksikön, jonka työnvälitykseen ilmoittautuvat ne työttömät työnhakijat, jotka haluavat työllistyä lyhytaikaisiinkin työtehtäviin. Kunta ilmoittaa kustannuksellaan työnvälityksestään viikoittain lehdistössä, jotta sen puhelinnumero ja sähköpostiosoite olisivat yritysten ja yksityisten ulottuvilla juuri silloin, kun työntekijän tarve ilmenee. Tärkeää on, että "kivuton" vaihtoehto on tarjolla ja yleisesti tiedossa. Soitto välitysyksikköön, joka sähköisestä rekisteristään saattaa kysyjälle tietoon kysymykseen tulevat työntekijäkandidaatit. Jos sopiva henkilö löytyy, yksikkö ottaa välittömästi yhteyden työnhakijaan, joka puolestaan sovitusti ottaa yhteyden työntarjoajaan. Kun työtehtävän suorittamisesta on suullisesti sovittu, työnvälitysyksikkö hoitaa "paperisodan", jonka kustannukset jäävät kunnan maksettaviksi. Työnhakijan työhön ottanut vastaa luonnollisesti palkan maksusta ja työnantajan normaaleista muista velvollisuuksista.
     Tämän mallin toimivuutta lisää se, että työministeriö on äskettäin ilmoittanut muuttavansa sovitellun päivärahan käytäntöä joustavammaksi.


   
Mistä kiikastaa?
Ei kiikasta ainakaan Oulun kaupungin työllisyystoimikunnasta, joka otti hankkeen jälleen yksimielisesti ohjelmaansa kaavaillessaan Oulun työllistämispolitiikkaa vuodelle 2005. Potentiaalisia vastustajia ovat olleet ne, jotka kokevat tällaisen järjestelmän kilpailijakseen. Itsehallinnollisella kuntayhteisöllä pitää olla kuitenkin oikeus puolustautua aktiivisella toiminnalla. Kilpaileehan kunta tilaaja-tuottaja-mallissakin muiden toimijoiden kanssa tilaajana itseltään, eikä sitä ole kyseenalaistettu.
       Työttömiä edustavat yhdistykset ajavat "työllistymistakuuta, jossa viimeistään vuoden kuluttua työttömäksi jäämisestä työttömälle tulee järjestää a) työpaikka, b) koulutuspaikka, joka johtaa työllistymiseen, c) mahdollisuus aktiiviseen ikääntymiseen, d) tilaisuus aktiiviseen työtoimintaan tai e) mahdollisuus siirtyä eläkkeelle". Työpankki tarjoaa käyttökelpoisen, jokapäiväisen mahdollisuuden olla mukana työelämän rytmissä ja mahdollisuuksissa, jossa tilaajana voi tietenkin olla yksityisen toimijan ohella myös kunta itse, valtio tai seurakunta.
         

Oulussa syyskuun 24 päivänä 2004


Erkki Pulliainen
Oulun kaupungin työllisyystoimikunnan jäsen


Sähköposti eduskuntaan