Kolumni Kalevassa 15.9.2002

TUNNISTATKO KUTSUMATTOMAN PÖYTÄVIERAASI?

    HÄN on täällä tänään, huomenna, ylihuomenna,... kuinka kauan? Hän seuraa Sinua kaikkialle minne menetkin. Hän on mukana työssäsi ja vapaa-aikanasi. Olitpa toisen palveluksessa tai itsenäinen yrittäjä, hän on vaikuttamassa siihen mitä saat korvauksena tekemästäsi työpanoksesta. Hän istuutuu kutsumatta vieraaksesi ruokapöytään olitpa yksin tai tuntemiesi seurassa ja söitpä ateriaksi lähes mitä tahansa.

    HÄN ei piittaa demokratiasta, ei Suomen eduskunnan, eikä Euroopan unionin päätöksistä. Hän viisveisaa tasavallan presidentin ja valtioneuvoston asetuksista. Hän pitää pilkkanaan verohallintoa ja poliisia. Hän kyselee ivalliseen sävyyn, mitä ne ulosottomiehet oikein ovat.

    HÄN on taitava perustamaan yhtiöitä. Niinpä hän perustaa niitä varmuuden vuoksi suuren joukon. Hän on mieleltään kansainvälinen. Näytöksi siitä hän perustaa yhtiöitä myös ulkomaille. Monipuolisesti lukeneena hän hallitsee myös maantieteen. Niinpä hän tuntee veroparatiisisaaret ja mantereiden tiukan pankkisalaisuuden valtiot. Hänen tietomääräänsä kuuluu tuiki tärkeänä osana kansallisen ja kansainvälisen vero- ja kauppaoikeuden ja -instituutioiden hallinta. Lainsäädäntöjen ja oikeuskäytäntöjen porsaanreikien tunteminen on hänen erikoisalaansa. Toimien nopeus ja jälkien taitava peitto ovat hänen valttikorttejaan markkinataloudessa surfatessaan.

    Laaja lukeneisuus muuttuu osaajalleen hyödyksi, jos hän pystyy soveltamaan tietomääräänsä toimivalla taktiikalla. Tässä hengessä juuri Hänen on kyettävä aktivoimaan ja jättämään lepäämään yhtiöitä oikeina hetkinä. Kaikenlaiset verot ja maksut voi jättää silloin tilittämättä valtiolle. Konkurssejakin voi käyttää omaksi hyödykseen, samoin ihmisiä, jotka ovat syystä tai toisesta hädänalaisessa asemassa. Rahavirrat ulkomaiden kautta ketjutetaan niin, ettei kukaan ulkopuolinen pääse selville, kuinka polku oikein kulkee. "Taitotodistuksen" alan piireissä saa siitä, että pystyy käyttämään pörssiyhtiön sisäpiiritietoja hyväkseen niin, ettei kukaan tai mikään saa sitä koskaan selville.

    HÄN voi valita laajasta valikoimasta juuri itselleen sopivan toimialan tai peräti toimialat: rakennusala, ravintola-ala, videovuokraus, siivousala, telakka-ala, tavarakuljetukset, henkilöliikenteen tilausajot, liike-elämän palvelut, koulutus, parturi- ja kampaamoala, idänkauppa (kaksoislaskutukset), kansainvälinen sijoitustoiminta (sijoitukset ulkomaille ja ulkomaiden kautta Suomeen), jne. Jotkut toimijoista kytkevät toimintaansa huumekaupan ja rahanpesun.

    HÄN ei ole yksin "yrittämässä". Hänellä on - valitettavasti - alati kasvava joukko kanssayrittäjiä. Jos hän on kaltaistensa kanssa menestyksellinen, rehelliset yrittäjät kärsivät. Ero näiden "yrittäjien" välillä on nimittäin siinä, että edelliset eivät maksa veroja, eivätkä muitakaan yhteiskunnallisia velvoitteitaan, kun taas lainkuuliaiset yrittäjät hoitavat nämä velvoitteensa niin kuin säädetty tai muutoin määrätty on. Kilpailutilanne markkinoista/asiakkaista näiden kahden ryhmän välillä on äärimmäisen epäreilu. Rehellinen häviää, jollei yhteiskunta pysty pistämään koijareita ruotuun.

    HÄNen edellä kuvattu monipuolinen toimintansa lukeutuu harmaan talouden alueeseen, verorikollisuuteen ja muuhun veronkiertoon. Harmaa talous on hyvinvointivaltion syöpä. Jos ne yli miljardi euroa, jotka harmaan talouden toimijat pistävät ensi vuonna taskuunsa, olisivat olleet budjettiriihen käytössä, mitään budjettiriihtä ei olisi tällä kertaa tarvittu lainkaan. Kun kysyin neljältä ministeriltä (Suvi-Anne Siimes, Johannes Koskinen, Maija Perho ja Sinikka Mönkäre) seitsemällä kirjallisilla kysymyksillä, aikooko Hallitus laittaa harmaan talouden kuriin, vastaus oli tyly: EI. Entä seuraava hallitus, jos harmaan talouden lopettamisesta tehdään käynnistyvän vaalitaistelun ykkösaihe?

                                   Erkki Pulliainen

Takaisin