Puhetilaisuudessa Oulussa 31.10.2002

PITKÄAIKAISTYÖTTÖMIEN TYÖLLISTÄMINEN OSAKSI KANSANTERVEYSOHJELMAA

Valtioneuvosto hyväksyi toukokuussa 2001 "Terveys 2015 -kansanterveysohjelman", jossa käsitellään monipuolisesti terveydenhoitoon liittyviä kysymyksiä. Sen hyväksymisen jälkeinen aika on kuitenkin paljastanut, ettei pitkäaikaistyöttömyyden tuottamaa sairastavuuden lisäystä ole otettu millään tavoin huomioon käytännön toteuttamisohjelmissa. Mennyt nousukausi ja Lipposen hallitusten toimenpiteet eivät ole poistaneet työttömyyttä pitkäaikaistyöttömyydestä puhumattakaan. Jokainen lisäpäivä toimettomana minimi toimeentulolla lisää sairastumisen riskiä. Oulun 8187:stä työttömästä oli 30.9.2002 2220 henkilöä ollut yli vuoden työttömänä, mikä on hyvin paljon. Pitkäaikaistyöttömyyttä on jatkossa käsiteltävä osana kansanterveysohjelmaa. Vaikuttavuuden aikaansaamiseksi on lähdettävä siitä, että kukaan ei joudu olemaan kolmea kuukautta pidempään ilman työtä. Jos TE-keskus tajuaa hyväksyä ratkaistavana olevan aktiivisen työnvälittäjän, työpankin, niin kustannukset jäävät vähäisemmiksi kuin siinä tapauksessa, että julkiset toimijat joutuvat vastaamaan työn järjestämisestä. Sijoituksena tämäkin on sekä inhimillisesti että taloudellisesti kannattavaa, sillä toisaalla säästetään kalliissa sairaanhoitomenoissa. Toivottavasti vaalien läheisyys pakottaa hallituksen terästämään työllistämistoimiaan ja työllisyyspolitiikkaansa.
Takaisin