KUMMALLISTA KUN RAHA EI KELPAA VALTIOLLE
Näin joulun alla häränsilmä pyörii monen kansalaisen kukkarossa. Perinteisen tavan mukaan sydäntalven juhlaa pitää adventista käynnistyneen paaston jälkeen juhlia syömällä kunnolla. Tapanahan on ollut pitää ruoat pöydällä läpi joulun pyhien. Tähän tarjontaan varautuminen maksaa. Tietenkin jokainen haluaa täydentää joulupukin lahjakasaa omilla pienillä lisukkeillaan. Ja sekin maksaa. Tuotetusta hyvästä mielestä kannattaa maksaakin, jos on millä maksaa.
Joulussa on lahjoineen aitoa antamisen iloa, epäitsekkyyttäkin, joka muutoin on harvinaistuva luonnonvara. Tämän kodin altruismin rinnalla toimii toisenlainen rahankierrätys, jälleenjakelujuhlat. Sen esikuva löytyy Salomonin saarilta, jossa poppamiehet, mumit, keräävät heimolta ruokaa heimojuhlia varten. Nämä mumit, joista Tove Jansson sai esikuvan muumeilleen, ovat sitä mahtavampia mitä parempia jälleenjakelujuhlia he onnistuvat järjestämään eli mitä enemmän he onnistuvat ensin keräämään tulevilta juhlijoilta heille itselleen pian palautettavaa.
Suomella on nyt kaksi pääpoppamiestä, supermumia, Sauli Niinistö ja Suvi-Anne Siimes. Eduskunnan suosiollisella myötävaikutuksella he keräävät kansalta veroja ja järjestävät kansalle valtion talousarvion kautta vuosittain jälleenjakelujuhlia. Mitä enemmän tämä keräysorganisaatio onnistuu varoja keräämään, sitä paremmat jälleenjakelujuhlat ovat odotettavissa, jollei joku Esko Ahon hallitus ole jo vuosikymmen sitten niitä varoja käyttänyt. Syömävelat saattavat nimittäin vähentää juhlapöydän antimia melkoisesti. Eräiden yhteiskunnallisten käytännön syiden lisäksi järjestelyn ideahan on siinä, että kansan toivotaan palkitsevan laadukkaiden jälleenjakelujuhlien järjestäjien ikiomat puolueet tulevissa vaaleissa. Rahan siis luulisi valtiolle kelpaavan, kun se keräysvaiheen kurjuuskin on kestetty.
Suomessa on ajauduttu muiden markkinatalousmaiden tapaan jälleenjakelujuhlien edellytysten vakavaan vaikeutumiseen. Veroista ja maksuista on kyllä pystytty päättämään, mutta kaikki verovelvolliset eivät hoidakaan velvoitteitaan päätösten mukaan. Ollaan jopa siinä tilanteessa, että näin voi tehdä tarvitsematta pelätä juuri minkäänlaisia jälkiseuraamuksia. Nokkeluudestaan tunnetun ihmislajin markkinatalousversio on kehittänyt mitä ihmeellisimpiä tapoja kiertää yhteiskunnallisia velvoitteita. Moniulotteinen markkinatalous on tietenkin kuin luotu näiden kiertoteiden ja porsaanreikien esiin kaivamiseen.
Kun on tehty arvovalinta markkinatalouden hyväksi suunnitelmatalous hyläten, niin voisi kuvitella, että pyrittäisiin tekemään markkinataloudesta yhteiskuntakelpoinen. Kun on tiedossa, että jopa viidennes yksittäisen valtion bruttokansantuotteesta voi kanavoitua harmaalle puolelle, niin jälleenjakelujuhlien pääjärjestäjille, valtiovarain- ja veroministereille, luulisi kuuluvan vastaiskuun ryhtyminen. Näin monissa EU-valtioissa onkin tapahtunut. Jopa komissio on hyväksynyt keinot, joilla harmaan talouden toimijoiden käyttämät porsaanreiät voidaan tukkia. Hollanti, Belgia ja Itävalta kuuluvat näiden maiden kärkijoukkoon.
Salomonin saarten mumeista on paras se, joka onnistuu keräämään runsaimmat tarjottavat. Tähän arvostettuun asemaan luulisi myös Suomen mumien pyrkivän, lähinnä tietysti veroministerin. Viikolla 48 käyty välikysymyskeskustelu harmaan talouden torjunnasta osoitti kuitenkin, ettei veroministerillä ole aikomustakaan tukkia verosammion olennaisia vuotokohtia. Vuoto on jo yli 2,5 miljardia euroa vuodessa. Tällä rahalla lyhennettäisiin Esko Ahon hallituksen pakkotilanteessa ottamia lainoja ja vielä järjestettäisiin melkoisesti lisää särvintä kansalaisten jälleenjakelujuhlapöytään. Nyt nämä särpimet menevät aivan kokonaan muihin pöytiin, mihin eduskunnan päätösten mukaan niiden pitäisi ohjautua. Eduskunnan keskustelussa Siimes jopa perusteli toimettomuuttaan tekosyillä. Ollaan kummallisessa tilanteessa: raha ei hallitukselle kelpaa! Tilanne on myös mahdollisimman epäreilu: rehelliset yrittäjät tässä pelissä häviävät ja koijarit porskuttavat.
Erkki Pulliainen