Kolumni Kalevassa 22.12.2002
TE-KESKUS BETONOI TYÖTTÖMYYTTÄ
N. 70 000 työtöntä. Tasavallan presidentti nimittää (1970-luvulla) hätätilahallituksen. N. 382 000 työtöntä. Paavo Lipposen I hallitus aloittaa v. 1995 työnsä luvaten puolittaa tämän Esko Ahon hallituksen jäljiltä olevan työttömien määrän. Yli 350 000 työtöntä, heistä työttöminä työnhakijoina 276 000. Lipposen II hallituskausi lopuillaan lokakuussa 2002, eikä työttömyys ole puolittunut, vaikka vuosina 1995-2001 elettiin nousu- ja korkeasuhdanteiden aikaa. Nettovaikutus ei ole riittänyt parempaan, vaikka hallituksen puhemiehet kertovat korkeista luotujen uusien työpaikkojen lukumääristä: 300 000, 320 000, 330 000 ja 350 000. Jos tällaiset luvut kertovat oikeasta suuruusluokasta, niin hyvä niin. Vailla työtä on kuitenkin lähes 300 000 kansalaistamme.
Mitä tästä opimme? Ensinnäkin joudumme tunnustamaan tietenkin sen, ettei voimakaskaan talouskasvu avoimessa globaalissa markkinataloudessa tuota meillä täystyöllisyyttä, eikä sellaista olekaan kuin rajaton talouskasvu. Toiseksi saamme viikoittain näyttöjä siitä, kuinka epäisänmaallisuus kukkii; yrityksiä perustaneet "koti-uskonto-isänmaa" -veljet vievät nykyisin herkästi firmojensa tuotannon sinne, missä tuotantokustannukset ovat alhaisimmat ja houkuttelevimmassa yhdistelmässä suuret kuluttajamäärätkin aivan tuotantopaikan tuntumassa. Mielenkiintoista on, että tuotekehittely ei kuitenkaan lähde yhtä helposti maasta pois - yritysjohtajat sentään luottavat täällä olevaan huippuosaamiseen.
Edellä kerrotussa ei ole tiedollisesti mitään uutta; uudet tilastot vahvistavat aina aiempien perusteella tehtyjä johtopäätöksiä. Kun näin on, on itse kunkin pitänyt miettiä tilannetta parantavia järjestelyjä. Eli kuinka olemassa olevien tosiasioiden vallitessa kaikki yhteiskunnassa oleva sellainen työ, josta ollaan valmiita maksamaan palkkaa, saataisiin työtä vailla olevien tehtäväksi. Kantaakseni korteni kekoon ryhdyin heti syvimmän laman mentyä v. 1995 ajamaan todella aktiivisen työnvälityksen mallia, kunnallista työpankkia.
Kunnallinen työpankki toimisi niin, että alueen lyhyisiinkin pätkätöihin valmiiden työttömien nimet kootaan suostumuksensa mukaan valmiuslistaan. Jokaisen työnhakijan valmiudet on tarkkaan kartoitettu ja jokaiselle pyritään löytämään kykyjensä mukaista tekemistä, lyhytaikaistakin. Kunta/kuntayhteisö varustaa työpankkitoimiston ja ilmoittaa säännöllisesti lehdissä työnvälityksen yhteystiedot idealla, että joko puhelimella tai e-mailillä voi pienellä vaivalla tilata tarvitsemaansa työvoimaa. Välittäjä hakee tiedostosta sopivan/sopivat henkilöt ja välittää puhelimella tai sähköisesti työtilauksen tarjolla oleville työnhakijoille. Työpankki hoitaa paperityöt. Olennaista on, että tieto tehokkaasta kunnallisesta työnvälityksestä on aina alueen kaikkien potentiaalisten työnantajien (ml. yksityiset kansalaiset) tiedossa. Puhelinnumerokin on sellainen, että se jää helposti mieleen, ja tiedossa on, että työhönotosta seuraava byrokratia on työnantajalle minimaalista.
Viime aikoina Oulussa on toiminut toistakymmentä työvoimaa vuokraavaa yritystä ja työvoimatoimistokin on yrittänyt pestuumarkkinoita harrastaa, mutta työttömyysluvut eivät ole näiden toimeliaisuuksien ansiosta merkittävästi värähtäneet. Toiminta on ollut kermankuorintaa. Vain kunnalla näyttää olevan lähtökohtaisesti aito intressi edistää kuntalaistensa työllistymistä, koska jokainen työtön on sille potentiaalinen kustannuserä. Oulun kaupunki teki ennakkoluulottomasti ESR-hanke-esityksen työpankkikokeilusta TE-keskukselle. Vastaus oli tyly: ei käy, kun alalla on jo toimijoita. Kerrottiin minulle niinkin, ettei tehokas työnvälitys kuulu kunnan toimialaan. Siis työttömyyden vähentäminen ei muka kuuluisi kunnan toimialaan. Uskomatonta! Nyt olen vakuuttunut, että työvoimahallinto haluaa todella betonoida työttömyyttä itselleen askartelukentäksi. Tällä politiikalla se täystyöllistää itsensä. Hallitusneuvotteluissa kuuluu tehdä johtopäätökset tämän johdosta. Kaikki puolueethan ovat jo ilmoittaneet, että seuraavan vaalikauden tärkein asia on työllisyyden edistäminen.
Kansanedustajat T. Karjalainen, E. Kurvinen ja A. Rantakangas kommentoivat Kalevassa edellistä, risupakettikolumniani. Totean: "Tavoitetasonne on todella alhainen. Totuuttakaan ei kannattaisi noin säästää."