Kolumni pohjoissuomalaisissa lehdissä tammikuussa 2003
MIKÄ OLISI TODELLA ETEVÄÄ?
Joulun - uuden vuoden tienoo tarjoaa vuoden aikana ainoan hetken todellisessa 24 tuntia vuorokaudessa palvelutehtävässä olevalle eli kansanedustajalle katsoa rauhassa telkkaria ja arvioida näkemäänsä ja kuulemaansa. Valintaani kuuluvat silloin dokumenttiohjelmat, jotka kertovat entisten aikojen suurista keksinnöistä, joiden tekoa aikamme insinöörit yrittävät jäljitellä. Usein tulos on, että tekninen ratkaisu jää edelleen selvittämättä. Itse lopputuotehan on nähtävissämme arkeologien esiin kaivamana.
Vaikka oman aikamme insinöörit ja muut osaajat yrittävät jäljitellä entisten aikojen oloja ja niihin eläytyen selvittää muinoin ratkaistuja ongelmia, niin heillä on muinoisista toimijoista poiketen käytettävissään aikamme tieto ja sen käyttöä helpottava tietotekniikka, joista oma aikamme on tunnettu. Siitä huolimatta nämä muinoin kehitetyt teknologiset ratkaisut eivät tahdo aueta nykyihmiselle, Homo technicukselle. Tämä johtaa luonnollisesti miettimään sitä, pärjääkö aikamme sittenkään etevyysvertailussa entisten aikojen kulttuureille. Objektiivinen vertailuhan edellyttää, että oivallukset ja niiden mukaiset toteutukset projisoidaan kulloiseenkin toimintaympäristöön.
Miten monumenttiensa välityksellä historiaan jääneet kulttuurit poikkesivat nykyisestä vai olivatko pohjimmaltaan peräti yhtä kehnoja? Luonto oli monimuotoisempaa ja lajistoltaan rikkaampaa, mutta kehitys eteni koko ajan huonoon suuntaan. Luoviksi havaituilla ihmisyksilöillä oli sekä taiteissa että insinööritaidoissa erikoista käyttöä entisaikojen hallitsijoiden himoitsemien monumenttien aikaansaamisessa. Perusedellytyksen näille pyrkimyksille loi elintarviketuotannon ylijäämä (monta satoa vuodessa, jne.), joka mahdollisti orjatyövoiman ylläpidon ja ilman työsuojelunormistoa käyttämisen mitä rasittavimpiin töihin.
Mutta nykyisinkin toimitaan samaan malliin. Nytkin tehdään monumentteja suurmiehille ja -naisille. Nykyisinkin fiksuilla, luovilla yksilöillä on kysyntää. Orjuus on saanut toki sivistyneemmän muodon. Se on nykyisin palkkaan kytkettyä alistumista markkinatalouden toimijoiden vallan alle; työnantajan mono on vaihteeksi entistä lähempänä takapuolta. Puhe(lu)itasi kuunnellaan, sähköpostiasi kontrolloidaan (lue: tilaisuuden tullen luetaan). Kun yksilö on burn out, hänellä ei ole mitään käyttöä. Hänellä on entisaikojen orjan kohtalo. Nykyaikakin jättää kestäviä monumentteja tuleville sukupolville. Ne ovat aavikoita, kanavia ja betonirakenteita.
Äärimmäisen kiusallista tässä aikaansaannosten arvioinnissa on, että ne kulttuurit, joiden jäljellejääneistä maamerkeistä lähdin liikkeelle tässä jutussa, ovat hävinneet, ajautuneet aikanaan suhteessa itseensä ja ympäristöönsä umpikujaan. Joidenkin kiistattomalle etevyydelle, suorastaan ylivertaisuudelle ei ollutkaan sellaista käyttöä, joka olisi johtanut kestävään elämäntapaan. Aikamme teknokulttuuri on saman kovan paikan edessä. Osaako se kanavoida tieteelliseen sivistykseen sisältyvän viisauden ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestäväksi kehitykseksi. Näin uuden suursodan kynnyksellä ei hyvältä näytä.
Kaikesta huolimatta menestystä alkaneelle vuodelle ja kiitos menneestä!