Kolumni Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjä-lehdessä helmikuussa 2003
TUKEA YRITTÄJYYDELLE PANEMALLA HARMAA TALOUS KURIIN

  Pääministerin asettama työllisyystyöryhmä on pähkäillyt sitä, kuinka rakenteellista työttömyyttä voitaisiin poistaa ja työllisyysastetta näin nostaa. Nykyisinhän puhutaan mieluummin työllisyysastees-ta kuin työttömyysprosentista, koska edellinen saa kuulijassa enemmän myönteistä vastetta kuin jälkimmäinen. Karu taustatotuus on, etteivät Lipposen hallitukset pystyneet puolittamaan työttömyyttä. Tehtävä jää seuraavalle/seuraaville hallituksille.
   Tulevan hallituksen tärkein tehtävä onkin työllistymisen/työllisyyden edistäminen. Lähtötaso on haasteellinen. Pohjois-Suomessa lama ja teollisuustuotannon automatisointi veivät työpaikkoja, jolloin julkisen vallan suhteellinen osuus työllistäjänä korostui. Julkisen vallan roolia työllisyyden edistäjänä voitaisiin tietenkin lisätäkin eli käyttää 1950-luvun mallia, mutta aikamme hengen mukaista on yksityisen lohkon, so. yrittäjyyden, vahvistaminen. Tämä joudutaan kuitenkin toteuttamaan aivan uudenlaisessa, entistä vaikeammassa toimintaympäristössä.
    Tuore veronkantotilasto osoittaa, että yli miljardi euroa jäi viime vuonna valtiolta saamatta siitä potista, jonka ennakoitiin kertyvän. Talouskasvun hidastuminen ei yksin selitä tätä vajetta, koska oltiin edelleen kasvun puolella. Selittäjissä keskeisessä asemassa on harmaa talous. Verot on kierretty joko kotimaassa tapahtuneella operoinnilla tai ulkomaalaiseksi "tekeytymällä" ja käyttämällä tiukan pankkisalaisuuden valtioita hyväksi.
    Harmaan talouden vuoksi valtiolta jäi viime vuonna saamatta kaikkiaan yli 2,5 miljardia euroa verotuloja. Harmaa talous jakaa yritystoiminnassa olevatkin kahteen ryhmään, rehellisiin ja koijareihin. Koijarit jättävät verot ja maksut maksamatta. Kilpailussa kannattavuudesta ja markkinoista rehelliset häviävät ennen pitkää koijareille samalla, kun valtiolta jäävät hyvinvointivaltion ylläpitämisessä tärkeät verotulot saamatta.     Harmaan talouden kuriin saaminen on yrittäjyysohjelman onnistumisen perusedellytys. Luxemburg, Belgia ja Itävalta ovat juuri taipuneet siihen, että niiden pankeissa piilossa olevia talletuksia ryhdytään verottamaan ensi vuoden alusta lukien. Hyvä alku, mutta sopimukseen pitää ensi tilassa saada Sveitsi, Andorra, San Marino, Yhdysvallat, jne. mukaan. Samalla on luotava järjestelmä, joka pitää huolen siitä, että luovutusvoitot ilmoitetaan asiallisesti verottajalle.
     Edellä kerrottu on harmaan talouden torjunnan yksi näyttävä osa-alue. Kansallisesti on lisättävä tutkijavoimavaroja niin paljon, että epärehelliset toimijat saadaan kiinni ja sinne, mihin he kuuluvat miettimään rehellisen toimintatavan valintaa. Kuittikauppa ja verojen ja maksujen maksamatta jättäminen eivät kuuluu oikeaan yrittäjyyteen.
     Erästä saappaan muotoista valtiota on pidetty valaisevana esimerkkinä maasta, jossa viidennes taloudesta toimii verotuksen ulkopuolella. Nyt Berlusconin hallitus on joutunut turvautumaan siellä varsin järeisiin toimenpiteisiin harmaan talouden kuriin saamisessa. Yhteiskunta ei kerta kaikkiaan kestänyt harmaata taloutta. Ei se kestä täälläkään. Rehelliselle yrittäjyydelle on annettava myös tällaista tukea. 
Takaisin