Kansanedustaja Erkki Pulliainen

LOHITAPAHTUMASSSA Simon Lohirannassa 11.8.2001 klo 18

KUTUVALTIOIDEN OIKEUDET KUNNIAAN ITÄMEREN LOHIPOLITIIKASSA

Itämeren kalastuskomissio laati kunnianhimoisen lohipolitiikkaohjelman, SAPin (Salmon Action Plan), muutama vuosi sitten. Käytännössä se on osoittautunut Itämeren eteläisten rantavaltioiden välineeksi polkea niiden valtioiden oikeuksia, joiden joissa merilohet käyvät kutemassa ja jotka istuttavat rakennettujen jokien suualueille ja itse jokiin merilohenpoikasia tai -smoltteja. Komissio on ollut kykenemätön alentamaan pyyntikiintiötä, jota se on järjen vastaisesti nostanut. Pyynnin painopiste on siirtynyt Itämeren eteläosiin, missä pyynti kohdistuu ajoverkoilla keskenkasvuiseen loheen. Nykymeno on uhka luonnonlohikannoille. Suomen eduskunta otti äskettäin kannan, että Suomen tulee ajaa Euroopan unionissa ns. kutuvaltioperiaatetta, mikä tarkoittaa sitä, että niiden valtioiden intressit hyväksytään ensisijaisiksi, joiden joista lohet lähtevät syönnösvaellukselleen Itämerelle. Kalastuselinkeino sekä joissa että Suomenlahden ja Pohjanlahden rannikoilla odottaa, että hallitus ottaa eduskunnan kannan huomioon omissa toimissaan.

 Takaisin