Kolumni Koillissanomissa helmikuussa 2003

"HALUTTIIN PARASTA MUTTA KÄVI KUTEN AINA"
   Otsikon teksti on lainausmerkeissä, koska se on sitaatti edesmenneen
Neuvostoliiton erään valtiojohtajan elämään jääneestä toteamuksesta. Tämä
lausahdus on tullut toistuvasti mieleeni, kun olen törmännyt pääministeri Paavo
Lipposen työttömyyden puolittamislupauksiin ja kulloistakin tilannetta
kuvaaviin työttömyyslukuihin.
    Ei ole pienintäkään epäilystä siitä, etteivätkö Lipponen ja hänen
puoluetoverityöministerinsä olisi vilpittömästi halunneet parasta mahdollista
kehitystä työllisyystilan-
teeseen. Eduskuntakin on ollut varsin suosiollinen kaikkiin Lipposen
hallitusten työllisyysmäärärahaesityksiin. Onpa oppositio lähes säännöllisesti
halunnut antaa enemmän rahaa kuin hallitus on katsonut sitä tarvitsevansa.
    Hallitus on tässä vastaanottohaluttomuudessaan ollut kykyihinsä
suhteutettuna oikeassa, sillä työllisyyden edistämiseen tarkoitettuja
määrärahoja on jäänyt säännöllisesti käyttämättä. Viime vuonna tuo määrä oli 15
miljoonaa euroa (90 mmk), edellisenä vuonna 180 miljoonaa markkaa, jne.
Hallituksen työministeriltä on puuttunut kyky hahmottaa se, millä
toimenpiteillä olisi kulloinkin voitu tehokkaasti työllistää pitkäaikais- ja
muita työttömiä.
    1970-luvulla oltiin edellisen kerran pahassa työttömyysluokussa. Silloinen
tasavallan presidentti asetti hätätilahallituksenkin, jonka yksinomaisena
tehtävänä oli työllisyyden edistäminen. Silloiset työllisyysasioista vastanneet
ministerit tukeutuivat julkiseen valtaan työllistäjinä, kun yksityinen sektori
ei vetänyt. Laitoksiin ja virastoihin palkattiin virastotyöntekijöitä, joiden
vakanssit sittemmin 1980-luvulla vakinaistettiin. Näin mm. Lapin yliopisto sai
nykyiset avustavan henkilökunnan vakanssinsa (tiedän asian kun sen
työllisyyslain porrastuksen yhteydessä junailin). Nyt voisi jälleen käyttää
julkista valtaa samalla tavoin työllistäjänä. Järkevissä työtehtävissä löytyy
myös julkisessa hallinnossa.
     Mutta hallituksella ei onnistu edes työnvälitys. Oulun TE-keskus
työministerin siunauksella päätti, ettei kunnille kuulu työnvälittäminen
työttömilleen, vaikka se joutuu pääosin maksamaan työttömyydestä koituvat
toimeentulotuki- ja muut menot. On antauduttu markkinavoimille tavalla, jota ei
voi millään hyväksyä.
     SDP:llä on työllistämispallo kateissa. Siinä ei auta Lipposen
kynnyskysymysuho, eikä viagrakaan. "Haluttiin parasta mutta kävi kuten aina".
Takaisin