Puhetilaisuudessa Muhoksella 12.3.2003
SEUTUJOUKKOLIIKENNETTÄ KEHITTÄMÄÄN

   Raakaöljyn yksikköhinta on parin vuoden aikana kaksinker-
taistunut. Tähän vaikuttavista syistä merkittävin on raakaöljyvarantojen hupenemisesta johtuen tämän uusiutumattoman energianlähteen strategisen merkityksen kasvu. On käynnistynyt taistelu siitä, kuka määrää jäljellä olevien varantojen hinnan. Tästä puolestaan seuraa, että niin bensiinin kuin dieselpolttoaineenkin vähittäismyyntihinnat pyrkivät meilläkin entisestään kohoamaan. Tämän vaikutukset tuntuvat haitallisimpina pitkien etäisyyksien Pohjois- ja Itä-Suomessa. Tämä pakottaa kehittämään sekä kutsujoukkoliiken-
nettä että seutuliikennettä. Pohjois-Ruotsissa edellinen toimii läänikohtaisena hyvin. Se voitaisiin kopioida Pohjois-Suomeenkin. Samalla Oulun seudulla voitaisiin kehittää sekä valtion että kuntien tuella seutuliikennettä ottamaan nykyistä paremmin huomioon työelämän ja vapaa-ajan vieton vaatimukset. Nykyisestä täysin poikkeavat ratkaisumallit sopisivat hyvin pilottihankkeina valtion rahoitettaviksi niin, että Kelakin on niissä mukana rahoittamiensa kuljetusten osalta.

Takaisin