Kolumni Koillissanomissa huhtikuussa 2003
VALKOKAULUSVERONKIERTOA ELIITTITASOLLA

        Harmaa talous vei Suomen valtiolta verotuloja viime vuonna yli 2,5 miljardia euroa. Tässä kaappauksessa oli mukana hyvin monenlaista toimijaa. Oli pienyrittäjää, jonka veronkierron tielle lähtenyt naapuriyrittäjä oli pakottanut lähtemään mukaan likaiseen puuhaan, sillä muutoin hänellä olisi ollut edessä toiminnan lopettaminen liikevaihdon romahduksen takia. Oli yritystä alalla, jolla harmaa talous on laajentunut ammattimaiseksi, jatkuvaksi rikollisuudeksi, ja jossa joka kymmenes euro pyörii jo harmaalla vyöhykkeellä. On yritystä, jonka mainoksista jo voi päätellä, että yritys kuuluu harmaan talouden harjoittajiin (eli noilla hinnoilla yritys ei pysy muutoin pystyssä). On yritystä, joka toimii ulkomaankaupassa vetäen höplästä sekä suomalaisia että ulkovaltojen viranomaisia. Yleistä on kikkailu suurella joukolla yhtiöitä, jotka jättävät verot ja maksut valtiolle tilittämättä. Oman lukunsa muodostavat arvopaperialan harmaan talouden toimijat. Näitä on syytä tarkastella lähemmin.

Arvopaperivälittäjien tulee tehdä vuosi-ilmoitukset veroviranomaiselle, jotta se voisi tehdä myyntivoittojen verotusta koskevat päätökset. Välittäjät kuitenkin joko kokonaan laiminlyövät tämän velvollisuuden tai niiden ilmoituksissa on puutteita. Vuonna 2000 välittäjien ilmoituksista puuttui Helsingin pörssissä välitettyjen kauppojen osalta yhteensä yli 98 miljardin euron määräiset ostot ja myynnit, mikä vastasi noin 21 % ko. pörssin koko vaihdosta.  Ilmeistä on, että pörssin ulkopuolisista kaupoista ilmoitukset jätettiin suurelta osalta tekemättä. Kun verotus perustuu välittäjien antamiin ilmoituksiin, seuraa ilmoittamattomuudesta vakava ongelma valtiolle. Jos arvopaperimyyntien tuottoprosentiksi arvioitaisiin 1 %, merkitsisi kerrottu sitä, että pelkästään Helsingin pörssissä välitettyjen kauppojen osalta jäi vuonna 2000 0,5 miljardin euron myyntivoittojen määrä verovalvonnan ulkopuolelle.

Suurin ja yhtenäisin puute muodostuu etävälittäjien välittämistä kaupoista. Helsingin pörssissä toimineista 12 etävälittäjästä vain yksi on antanut vuosi-ilmoituksen. Etävälittäjien merkitys on kasvanut jatkuvasti, vuonna 2000 se oli noin 14 %, nyt jo puolet. Keskeinen syy etävälittäjien suosion kasvuun on varmastikin tieto siitä, ettei näiden välittämistä kaupoista mene nykyisellään tietoa veroviranomaisille. Myös suomalaisten välittäjien pörssikaupoista tekemissä ilmoituksissa on ollut puutteita; vuoden 2000 analyysinkin mukaan yhteisarvoltaan yli 38 miljardia euroa.

 
Havaitut epäkohdat nakertavat pohjaa arvopapereiden myyntivoittojen verotukselta. Verohallinnon toistaiseksi toteuttamat toimet eivät ole tilannetta paremmaksi muuttaneet. Koko pörssikaupan luotettavuus on nyt vaakalaudalla. Kun veronkiertäjä tukee veronkiertäjää, niin koko pörssikauppajärjestelmä romahtaa. Rahaeliitti sahaa itseltään tulevaisuuden oksaa vahvasti pois. Säännöstasolla verohallinnolle tulisi antaa oikeus luottolaitoksissa tehtäviin vertailutietotarkastuksiin ja velvoittaa hallintarekisteröityjen osakkeiden tilinhoitajayhteisöt antamaan sille samat tiedot kuin rahoitustarkastuksellekin.
 
 
Takaisin