|
EI SYYLLISTETÄ OPISKELIJOITA - VAAN EDISTETÄÄN OPISKELUA
Teollisuuden ja Työnantajien (TT) kestomantroihin on kuulunut vaatimus opiskeluaikojen lyhentämisestä. Sen, kuten sen kanssa yhteistyötä tekevien Palvelutyönantajien, jäsenyritykset ovat toki käyttäneet opiskelijoita kulloistenkin tarpeidensa mukaisesti määrä- ja lyhytaikaisina työntekijöinä havaitsematta minkäänlaista ristiriitaisuutta eri toimintojensa välillä. Lobbausyhteiskuntaan kuuluu pyrkimysten ujuttaminen papereihin, joilla uskotaan olevan merkitystä päätöksenteossa. Näin toimittiin suhteessa valtiosihteeri Raimo Sailaksen työryhmän työhön ja muistioon, jossa opiskelijat syyllistettiin väärin toimineiksi ehdottaen samalla nykyisen vuodesta 1992 lähtien käytössä olleen opintotukijärjestelmän vaihtamista opintolainoitukseen perustuvaan malliin. Sailaksen työryhmän ehdotus on poliittisesti taitavasti tehty. Siinä tarjottu lainojen takaisinmaksuun liittyvä verohelpotusmalli on tarkoituksellisesti esitetty siinä määrin epämääräisesti, että tulevat poliitikot ovat sen sitomatta vapaita toimimaan kuinka vain. Suoritin I tutkintoni vuonna 1960 ja väittelin 27-vuotiaana v. 1965. Opiskelin velalla ajan tavan mukaan. Näin saattoi tuohon aikaan tehdä ilman suurta huolestuneisuutta tulevaisuudesta, koska tiesi saavansa töitä, kun oli opinnoissaan kohtuullisesti pärjännyt. Nyt on toisin. Jos työtä valmistuttuaan saa, niin se on useimmiten pätkä- ja/tai osa-aikatyötä. Sailaksen työryhmäkin vannoi muistiossaan toistuvasti osa-aikatyön autuuden nimiin. Reilua sinänsä kun sen näin toi julki. Sailaksen työryhmän markkinoima, lyhytnäköistä työnantajaintressiä edustava näkemys ei ota yhteiskuntaa kokonaisuutena huomioon. Se ei näe vaaraa siinä, että matalapalkkaisilla mutta yhteiskunnan toimivuuden kannalta välttämättömillä aloilla opiskelijapula pahenisi. Yhteiskunnalla ei kerta kaikkiaan ole varaa luoda tilannetta, jossa sairaanhoitajista ja opettajista - muutaman esimerkin mainitakseni - olisi huutava pula. Yhteiskunnan kokonaisetua sekä lyhyellä että pitkällä tähtäyksellä paremmin palvelevaa on, että opintorahaa korotetaan reippaasti. Tavoitteena tulee olla, että opiskelijat pystyvät opiskelemaan kokopäiväisesti, jolloin heidän opiskeluaikana nyt tekemänsä työt vapautuvat työttöminä olevien tehtäväksi. Ei ihme, että työttömiä edustavat järjestöt ovat tulleet tänne eduskuntaan lobbaamaan opiskelijoiden opintorahan korottamisen puolesta. Opiskeluajat ovat lyhentyneet vuodesta 1992 puolella vuodella. Opiskelijoiden keskittyminen täysipäiväiseen opiskeluun rakenteellisista taloudellisista huolista vapaana mahdollistaisi opiskeluajan edelleen lyhentämisen.
Erkki Pulliainen kansanedustaja Takaisin |
|