ITSENSÄ TUHOAVAA MAATALOUTTA

    Maataloudessa eletään parhaillaan kahta jännittävää aikaa. Kuinka
onnistuvat kylvötyöt vetisissä oloissa, ja kuinka käy Brysselissä
maatalousneuvotteluissa? Edellistä toteuttavat tuottajaperheet, jälkimmäisissä
vedotaan edunvalvonnassa perheviljelmätalouteen.
     Viime viikonvaihteessa perheviljelmätalouden arkitodellisuus tuli jälleen
maanteiden varsilla kouriintuntuvasti esiin. Kaikki on nyt niin kovin suurta.
      Pelloilla tehtiin töitä valtavankokoisilla ja raskailla työkoneilla ja
laitumille olivat ilmestyneet ensimmäiset, yksilömäärältään runsastuneet karjat.
Näillä kahdella täytyy olla yhteys keskenään. Mitä suurempi karjan pääluku,
sitä tehokkaampia (lue: suurikokoisempia) laitteita tarvitaan peltojen ja
laitumien hoidossa.
      Kun on kysymys perheviljelmistä, eikö jossain pitäisi tulla
suurentamisessa katto vastaan? Kuinka tässä menossa käy peltomaan ja
tuottajaperheen? Rupeaako kummallekin käymään huonosti?
       Raskaat työkoneet puristavat peltomaan siinä määrin tiiviiksi massaksi,
ettei kasvien juurille tarpeellista ilmaa maasta enää löydy. Kasvituotannon
eräs edellytys alkaa näin nilkuttaa. Niin alkaa nilkuttaa myös tuottajaperheen
terveys, kun lypsävien lehmien määrä nousee yli puolen sadan. Lypsävien lisäksi
pitäisi hoitaa myös nuori karja. Jos toinen puolisoista poistuu syystä tai
toisesta kuvioista, niin katastrofi on viimeistään silloin valmis.
      Kumpaankin ongelmaan vaikuttaa sama lääke. Mitoitetaan maataloustuet niin,
että parhaan tuloksen saa, kun karjatiloilla lypsävien lehmien määrä on 20 ja
30 välillä. Näin taataan jatkuvuus myös sukupolvenvaihdostilanteissa.
      Maataloutemme tulevaisuus onkin nyt sopivasti tuottajien oman edustajan
hoidettavana.

                                                          Erkki Pulliainen
                                                          kansanedustaja (vihr)
Takaisin