Kolumni Kalevassa 27.9.2003
VIIKON ELÄIN: LIITO-ORAVA

    Liito-orava, 130-150 grammaa ja liitopoimu, oli edellisen eduskunnan eläin. Se oli erikoisesti pääministeri Paavo Lipposen ja jokaisen demarin, jolla on bemari, eläin. Lipponen saneli verkkaisella, synkällä tavallaan syvimmät mahdolliset madonluvut kaikille Suomeen eksyneille liito-oraville. Hän tiesi Suomen ja Venäjän liito-oravien lukumäärät ja vertaili suvereenisti lajin tilannetta koko sen levinneisyysalueella.
     Liito-orava oli eduskunnan viikon eläin myös kuluneella viikolla. Suomen keskusta junaili edellisessä eduskunnassa raukeamaan liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkoja koskevan lainkohdan muuttamiseen tarkoitetun hallituksenesityksen, jolla olisi muutettu luonnonsuojelulain 49 §:ää Euroopan unionin vaatimaan muotoon. Nyt saman puolueen johtama hallitus esittää samaa muutosta ko. lakiin. Samalla lain 58 §:ään lisättäisiin uusi momentti, jonka mukaan kiellon rikkomisesta rangaistaisiin vain, mikäli lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen on tahallista tai siihen liittyy törkeää huolimattomuutta. Samalla mahdollistettaisiin tähän liittyen luonnonsuojelualueen perustaminen ja luotaisiin korvausmenettely. Maanomistaja voisi valita itselleen sopivan korvausvaihtoehdon.
      Liito-orava on siperialaisen faunatyypin edustaja eläimistössämme. Sitä esiintyy nykyisessä EU:ssa vain Suomessa. Kun Viro ja Latvia liittyvät EU:hun, niin liito-oravamaiden lukumääräkin nousee.
       Koskaan ei ole tieteellisesti pätevästi selvitetty, kuinka paljon maassamme on liito-oravia. Keskusteluissa kummittelee prof. Heikki Hokkasen monitahoisesti ehdollistettu arvio vuodelta 1996: 40 000 - 50 000 naarasta. Tarkka laskenta vaatisi valtavat resurssit. On syytä muistaa, että kysymys on yöllä liikkeellä olevasta varttuneiden kuusikkojen eläimestä. Rinnastukseksi riittänevät hirvilaskennan ongelmat. Kymmenet tuhannet erämiehet ovat noissa laskennoissa mukana ja kuitenkin kokonaismääriä koskevat johtopäätökset menevät toistuvasti pieleen.
       Olennaista ei olekaan yrittää saada valtakunnallisesti selville lajin tarkkaa yksilömäärää, vaan selvittää, mihin suuntaan kanta kehittyy, ja millä nopeudella. Liito-orava on rauhoitettu laji, joten sen elämässä ratkaisevaa on sopivan elinympäristön säilyminen. Vanhat kuusikot, joissa on käyttökelpoisia pesäkoloja, ja joissa on lepän- ja koivunnorkkoja saatavilla ravinnoksi, ovat avainasemassa. Juuri tällaiset kuusikot ovat olleet taajamien tuntumassa viimeaikaisen kaavoituksen erikoissuosiossa ja metsäverouudistus on johtanut muualla niiden nopeutettuihin päätehakkuisiin.
       Liito-oravakanta onkin seuranta-alueilla selvästi taantunut lajille sopivien elinympäristöjen häviämisen seurauksena. Liito-oravan uhanalaisuusluokitus perustuu kannan taantumiseen (yli 20 % 10 vuodessa). Seuranta-alueilla eri puolilla maata taantumisprosentti on ollut 26-30 prosentin luokkaa vuosikymmenessä. Kanta on saattanut jopa lähes kokonaan hävitä, kuten kävi 900 neliökilometrin laajuisella Vilppulan - Keuruun tutkimusalueella. Uhanalaisuusluokituksen muuttamiseen ei siis ole olemassa mitään tieteellistä perustetta.
      Ydinasia on, että liito-oravien esiintyminen alueella otetaan selville jo kaavoitusta ja metsänhakkuita suunniteltaessa, eikä vasta suunnitelmien toteutusvaiheessa, kuten nyt toistuvasti tapahtuu. Kysymys on perusasennoitumisesta alkuperäisen luonnon säilyttämiseen.
     Entä sitten tukeutuminen Venäjän metsiin liito-oravan säilyttämisessä lajien joukossa, kuten muuan pääministeri esitti? EU:n valta ei ulotu Venäjän metsiin. Sen sijaan EU:n taloudelliset toimijat hyödyntävät kiihtyvällä vauhdilla Venäjän luonnonvaroja. Metsiä hakataan sikäläisten tahojen suostumuksella pyrkimättä millään tavoin varmistamaan, että ne edes uudistuvat puhumattakaan siitä, että hakkuissa otettaisiin liito-oravat huomioon. Venäjällä puuhaa myös suomalaisia raakapuun hankkijoita.
     Nyt näyttää siltä, että metsäpeurankin suojelu jää kokonaan Suomen vastuulle. Laji säilyi yli sota-ajan Neuvostoliitossa, mutta nyt vallitsevissa oloissa paikalliset asukkaat ja virkamiehet ovat metsästämässä tätä villipeuran alalajia, Suomen peuraa, sukupuuttoon. Onneksi se näyttää tulleen kohtuullisesti hyväksytyksi Suomen eläimistöön välivaiheen jälkeen.
Takaisin