Kolumni Koillissanomissa syyskuussa 2003
ONKO HALLITUKSEN POLITIIKALLE VAIHTOEHTOA?

     Pääministeri Matti Vanhasen hallitus on avannut salaiset kansionsa. Nyt tiedämme, millaista politiikkaa se aikoo toteuttaa seuraavan kolmen ja puolen vuoden aikana. Taloudellinen kasvu on siitä riippumattomista syistä hiipunut. Lieventääkseen sen kielteisiä vaikutuksia ihmisten arkipäivään ja työelämään se on valinnut klassisen keinon, elvyttävän budjettipolitiikan. Kun valtion tulot ovat nekin hiipuneet, niin elvytys veroaleineen toteutetaan lainarahalla.
      Velkaelvytystä on arvosteltu aina kun siihen on turvauduttu tai ajateltu turvauduttavan.  Nyt siihen turvautuvat monet valtiot Ranska ja USA etunenässä. Vanhasen hallituksen veroale (1 %) on lilluttelua verrattuna Ranskan vastaavaan (3 %). Ranskan pääministerin mukaan vähempi ei auta. Tähän voimme sanoa, että tuskin auttaa sekään. Nimittäin Yhdysvalloissa jopa keskuspankin pääjohtaja Alan Greenspan epäilee tällaisen politiikan mielekkyyttä ja todellista kelpoisuutta nykyajassa. Kansa saattaa nimittäin intoutua säästämään, jolloin kulutusta elvyttävä vaikutus jää toteutumatta. Jopa SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen on rohkaistunut kertomaan julkisuuteen, että tämä tie on nyt käyty loppuun.
      Velkaelvytykseen sisältyy ensinnäkin se kiusallinen yksityiskohta, että laina on maksettava joskus takaisin. Mille sukupolvelle haluaisit delegoida tämän tehtävän? Toiseksi, jos on tarkoitus elvyttää taloudellista toimeliaisuutta, niin onko ainoa keino kulutus, ja jos näyttäisi olevan, niin kuinka tämä voitaisiin turvaavimmin varmistaa. Tämä kysymyspari ansaitsee lähemmän tarkastelun.
      Taloudellinen toimeliaisuus kytkeytyy nykyisin suuressa määrin kulutukseen, joka puolestaan nojautuu fossiilisten polttoaineiden käyttöön. Tämä on totta, mutta taloudellista toimeliaisuutta on sekin, että varoja käytetään yhteiskunnan perusinfran (tiet, rautatiet, muut liikenneväylät, koulut, sairaalat, muut julkiset rakennukset, jne.) kunnostamiseen ja välttämättömiltä osin laajentamiseen. Nyt näiden rahoitusta merkittävästi vähennetään. Jos tavoitteena taas on välitön kulutuksen lisääminen, niin pienituloisille eläkeläisille osoitettu lisäraha menee idioottivarmasti kulutukseen heti kun se on tileille tullut.
        Hallituksen politiikalle on näin olemassa selviä vaihtoehtoja, jotka toteuttavat jopa hallituksen ehdottamaa paremmin sen asettamaa toimeliaisuuden/kulutuksen lisäämisen tavoitetta. Hallituksen tarjoama veroaleratkaisu ei sitä paitsi toimi lainkaan syrjäseuduilla, teoriassakin sen voidaan ajatella tuottavan toivotunsuuntaista tulosta vain suurimmissa taajamissa synnyttämällä riittävästi toimeliaisuuden vaatimaa kulutusvolyymia.
        Hallituksen veroale ei muutoinkaan saata johtaa sen toivomaan tulokseen. Varsin monissa kunnissa sen vaikutus häipyy, kun kunnan veroprosenttia sekä vesi- ja muita kunnallisia maksuja korotetaan. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että hallitus osoitti hätävarjelun liioittelua, kun se päätyi veroaleratkaisuun. Se yritti näin hiljentää kokoomuksen. Kokoomus tietenkin ylisti tehtyä ratkaisua, mutta ei suinkaan tyytynyt tähän vaan haukkui hallituksen politiikan muutoin pataluhaksi. Hallituksessa taas kaikki olennaiset valinnat ovat kotoisin demareiden puolue- ja vaaliohjelmista.
      Tähän demariajatteluun sisältyy sekin, ettei ole nähty sitä suurta muutosta, joka työelämässä on tapahtunut 1960-luvulta tähän päivään. Vielä neljä vuosikymmentä sitten saattoi opiskella velalla suhteellisen varmana siitä, että kykenee valmistuttuaan maksamaan lainat pois. Nyt ovat asiat toisin. Tarjolla on, jos on, pätkätöitä. Ei niiden varaan voi lainan takaisinmaksusuunnitelmaa rakentaa. Nyt on rakennettava opiskeluajan rahoitus opintotuen ja ansiotulon varaan. Jälkimmäisen hankkiminen pidentää opiskeluaikaa. Opintotuen lisärahoitus saadaan vain verotuloista. Veroale ei tähän saumaan oikein osu.
          Hallituksen politiikalle on siten olemassa varteenotettavia vaihtoehtoja.
Takaisin