|
Kolumni Pohjolan Työssä lokakuussa 2003 PORONLIHA EI KÄY KAUPAKSI - MIKSI?
Eduskunnan ruokala. Päivän menu: "Riistakäristystä". Yksinkertainen kansanedustaja olettaa, että sanalla "riista" viestitetään siinä samaa kuin Metsästyslailla eli, että käristys on tehty villinä eläneen riistaeläimen lihasta. Näin ei kuitenkaan ole. Eläinlaji kylläkin esiintyy riistaeläinluetteloissa. Se on saksanhirvi, mutta ne saksanhirvet, joista liha on peräisin, on kasvatettu pihvikarjan tavoin aidatuilla laitumilla. Tuotantomaa on Uusi-Seelanti, jossa harjoitetaan massiivista saksanhirvien tarhausta. Olen käynyt sen omin silmin toteamassa. Kysymys on siis eräänlaisesta harhaanjohtamisesta. Näin toimii Nato-ruokaloistaan tunnettu ylikansallinen Sodexho-ketju, joka on saanut hoidettavakseen myös eduskunnan ravintolapalvelut. Suomessa olisi saatavilla poronlihaa käristystä varten työstettynä, mutta se ei firmalle kelpaa. Nimenkin luulisi myyvän: "porokäristys". Mieluummin tuotetaan lihaa maapallon toiselta puolelta. Tämä on globalisaatiota, markkinoiden maapalloistumista. Poronhoitoalueemme rajoittuu Ruotsin, Norjan ja Venäjän vastaaviin alueisiin. Ruotsi kuuluu Euroopan unioniin, Norja vain Euroopan talousalueeseen. Kummallakin on ollut aika ajoin ongelmia porotalouksiensa kanssa. Nyt Norja on ongelmissa sekä poro- että kassilohitalouksiensa kanssa. Se ylimitoitti kassilohituotantokapasiteettinsa. Ylimäärä piti myydä johonkin edes johonkin hintaan. Polkumyynnin kohteeksi valittiin Euroopan unionin sisämarkkinat, mikä taas aiheutti täällä markkinahäiriön. EU:n vastaveto oli ylimääräinen tulli Norjasta tuotavalle kassilohenlihalle. Kun samanaikaisesti Norjan porotalouskin oli markkinointivaikeuksissa, niin Norja "kosti" EU:lle ja käytännössä lopetti poronlihan tuonnin Suomesta. Suomen porotaloudella on mennyt markkinoiden puolesta pitkään kohtuullisesti. Norjan ja kotimaan markkinat ovat vetäneet. Muutama välittäjä on ostanut ruhot EU-normien mukaisissa teurastamoissa. Tämänhetkinen markkinahäiriö on porotaloudellemme kova isku. Elinkeino motorisoitiin 1970-luvulla ja sen maastotöiden kustannukset ovat melkoiset. Laki velvoittaa puolestaan teurastamaan ylimääräiset yksilöt. Pakastamot täyttyvät pian. Niitä täyttää lisäksi ennätyssuuri hirvenlihan määrä. Euroopan unioni kieltää julkisilla varoilla kotimaisen alkutuotteen mainostamisen kotimaisena. Sitä EU ei sentään kiellä, että ostamme ruokapöytään kotimaista poronlihaa. Tekemällä viisaan valinnan olemme pelastamassa yhtä harvoista luontaiselinkeinoistamme, porotaloutta. Ensimmäisenä suurkeittiöt pitää saada mukaan tähän kampanjaan. Mehän syömme joka kolmannen aterian kodin ulkopuolella. Takaisin |
|