Luomu-Lahden esitelmässä 29.9.2001

ELÄIMET EKORAKENTAJINA

Ekorakentaminen hyväksyy lähtökohdakseen luonnonvarojen rajallisuuden. Sitä toteutetaan vähän energiaa kuluttavin ja vähän luontoa rasittavin rakennusteknisesti kestävin ratkaisuin tuottamatta terveyshaittoja.
Niukkuuden tuoma kilpailu resursseista ja elintilasta kuuluu niinikään kasvien ja eläinten maailmaan. Kilpailu koskee kumpaakin ekologista perustekijää, ravintoa ja suojaa.
Monet eläinlajit joutuvat joko rakentamaan pesän itse tai käyttämään muun luonnon rakenteita lisääntymissuojanaan. Kilpailu pesäpaikasta on äärimmillään merten lintuvuorilla, joilla samat kalliokielekkeet ovat olleet vuosittain asuttuja niin kauan kuin ilmasto-olot ovat pesinnän niillä sallineet.
Meidän rotkolaaksojemme seinillä voi samoilla kielekkeillä pesiä peräkkäisinä vuosina eri lajeja (tunturihaukka, tuulihaukka, piekana, korppi). Pesäkoloista on sekä luonnon- että hoidetuissa metsissä kova pula, mikä pakottaa aloittamaan pesinnän mahdollisimman varhain keväällä (lapintiainen aloittaa jo lumien aikaan).
Louhikkoiseen maahan on vaikea kaivaa pesää, mistä johtuen tällaisilla alueilla karhut ja sudet voivat käyttää samoja pesäluolia vuosisatoja.
Eläimet voivat olla myös pesärakenteissaan merkittäviä materiaalinkierrättäjiä (muurahaiset, ampiaiset, oravat).
Harmaasieppo taas käy varastamassa toisen pesästä sopivia pesänrakennusmateriaaleja. Jotkin lajit (lapinpöllö, käki) eivät rakenna omaa pesää lainkaan, vaan käyttävät jälkeläistuotannossaan toisten lintujen pesiä hyväkseen.
Metsämyyrä tekee naavavarastojaan rastaiden pesiin näiden hylättyä pesänsä. Kuningaskalastaja ja törmäpääsky taas kaivavat pesänsä savi- ja hiekkatörmiin. Luonto opettaa siis tarkoituksenmukaisuuteen ja oikein mitoitettuun kestävyyteen, mutta tukea varastamisen hyväksynnälle sieltä ei pidä hakea. Luonnosta ei liioin löydy humaania suhtautumista toisia eliöitä kohtaan. Se kuuluu ymmärtävien eliöiden, ihmisten, maailmaan, mistä se toki voi myös puuttua.
Takaisin