Kolumni Pohjolan Työssä toukokuussa 2001
WIDERIN HÖPÖNASSUT
Kansainvälinen yhteisö on perustanut kaikenlaisia "instituutteja", joista erään, aikaansaannoksiltaan varsin vaatimattoman sijaintipaikaksi on kelvannut pääkaupunkimme. Tarkoitan Helsingissä konttoriaan pitävää Wider-instituuttia, joka on osa YK-yliopistoa. Sillä voisi olla myönteinen rooli kehitysmaiden auttamisessa, mutta ei juurikaan ole. Miksi ei ole, siitä saatiin jälleen näyttö "talouskehityskonferenssissa", joka pidettiin äskettäin Widerin järjestämänä Helsingissä.
Wider-instituutin perustamisen taustalla ollut ajatus taloustutkimuksen käyttämisestä apuna köyhyyden poistamiseksi kehitysmaista on luonnollisesti OK. Jo Brundtlandin komission raportti osoitti aikanaan aivan oikein, että kehitysmaiden ympäristönsuojelun edistyminen edellyttää suurten kansanjoukkojen toimeentulon parantamista eli todellista köyhyyden poistamista. Aliravittuna elävälle ihmiselle kestävän kehityksen edistäminen ei nimittäin ole ensiksi mieleen tuleva asia, vaan tietenkin ruoan hankkiminen keinolla millä tahansa. Wider-instituutin väki on yksinkertaistanut köyhyyden poistamispyrkimyksen. Sen selvittäjät luovat kuvaa, että kaikkinainen taloudellinen kasvu ja maailmankaupan vapauttaminen luovat automaattisesti vaurautta köyhille. Käyttämällä valtiokohtaisia keskiarvolukuja asiat voidaan saadakin näyttämään tältä, mutta vaurauden kasvu on silti jättänyt suuret kansanjoukot kokonaan hyödyn ulkopuolelle. Kestävä kehitys vaatii toteutuakseen vielä paljon muutakin, kuten ympäristöasioiden huomioonottamisen.
Etelä-Amerikan maatalousvaltiot ovat tyypillinen esimerkki siitä, mitä todellisuudessa voi tapahtua. Ylikansalliset yhtiöt ovat houkutelleet paikalliset talonpojat "velkaorjikseen", jotka ovat taloudellisesti täysin riippuvaisia näistä heille lainaa myöntäneistä firmoista. Perinteiset viljelykasvit on korvattu soijalla, jonka pavut löytävät tiensä maailmanmarkkinoille. Bruttokansantuoteluvut ovat voineet noustakin, mutta talonpoikien kurjuus on syventynyt.
Maailmanpankki on niinikään herkkä tulemaan "osingoille". Talonpoikien viljavat maat hukutetaan patoaltaiden vesien alle ja miljoonat ihmiset ajetaan allasevakkoon todelliseen, elinikäiseen köyhyyteen ilman mitään toimeentulomahdollisuutta. Alueen bruttokansantuote voi kylläkin tilastoissa nousta, mutta hyöty siitä koituu voimayhtiön omistajille ja kaukana oleville sähkönkäyttäjille.
Ei todellakaan ole ihme, että Suomeenkin perustettu globalisaatioon kriittisesti suhtautuva Attac -järjestö keräsi hetkessä yli tuhat jäsentä. Ei ole ihme sekään, että Widerin suosikkiselvittäjät hyökkäävät Attac-järjestön aktivisteja vastaan, asettavathan nämä "wideriläisten" puuhailut näyttävin esimerkein kyseenalaiseksi.
Suomi on yksi Widerin toiminnan rahoittajista - valitettavasti.