|
Vihreiden kuntapäivillä Joensuussa 13.10.2001
JOKAISEN ONGELMAKUNNAN VAHVINTA ALUETTA VAHVISTAMAAN ERIKOISTOIMIN
Kuntien taloudellinen eriarvoistuminen jatkuu muuttoliikkeen vauhdittamana. Vuonna 2000 196 kunnan (448:sta) vuosikate oli negatiivinen. Harkinnanvaraisia avustuksia on hakenut n. 250 kuntaa. Lipposen toinen hallitus on yrittänyt vastata tähän kehitykseen mm. lisäämällä yhteiskunnan rahoitustukea kunnille. Vuonna 2002 rahoituslisäys kunnille on tähän vuoteen verrattuna puolentoista miljardin markan luokkaa. Rahan lisäksi on käytetty aluepoliittisia keinoja, joiden kärjessä ovat olleet osaamis- ja aluekeskusohjelmat. Ne kuitenkin valikoivat kuntia ja seutukuntria niiden hyväksi, joilla sattuu juuri nyt olemaan määritellyt kehityksen avaimet ulottuvillaan. Näiden rinnalle tarvitaan ohjelma, joka nostaa jokaisesta talousvaikeuksien kanssa painiskelevasta kunnasta esiin juuri sen ominaispiirteen, joka on sille nyt suhteellisesti vahvin. Esim. kunnassa, jonka ikäpyramidia hallitsee vanhusväestö, joudutaan jatkossa paljolti keskittymään inhimillisen vanhuuden turvaamiseen suurelle joukolle kuntalaisia. Tämä tarkoittaa, että seutukunnassa juuri tässä kunnassa voitaisiin vahvistaa vanhushuoltoa niin, että se tarjoaa näitä palveluja myös lähikunnille. Valtion kunnille tarkoitetusta rahoituspaketista voitaisiin hyvin lohkaista osa kuntakohtaisten vahvuuksien edelleen vahvistamiseen tutkimuksiin perustuvan ohjelman puitteissa. Takaisin |
|