Sisä-Suomen Kuljetusyrittäjien 50-vuotisjuhlassa
Aulangolla Hämeenlinnassa 17.11.2001

KULJETUSELINKEINON ON SOPEUDUTTAVA TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOKSIIN

- Talouselämän pelisäännöt muuttuivat täydellisesti 9.11.2001 tapahtumien jälkeen. Näin täydellinen muuttuminen ei voi olla vaikuttamatta maailmankaupan tilaan. Siitä voimakkaasti riippuvainen kuljetuselinkeino puolestaan joutuu jälleen kerran sopeutumaan nopeasti muuttuviin kilpailutilanteisiin ja toimintaympäristön muutoksiin. Järjestäytyminen auttaa tässä pärjäämisessä parhaiten, totesi kansanedustaja, liikennevaliokunnan puheenjohtaja ErkkiPulliainen Sisä-Suomen Kuljetusyrittäjien 50-vuotisjuhlassa Aulangolla Hämeenlinnassa.
Pulliainen hahmotteli puheenvuorossaan myös Suomen liikennepolitiikan tulevia haasteita. Hänen mukaansa maamme väyläverkosto on riittävä, mutta sen kunnossapito vaatii entistä enemmän resursseja: ehdotettu 300 miljoonan markan määrärahalisäys on saatava nostettua 400 miljoonaan.
- Tästä eteenpäin pääpaino on teiden kunnossapidossa, ei uusien väylien rakentamisessa. Harvoista väylähankkeista tärkeimmäksi eduskunta on jo nostanut ensi vuoden budjetissa Kerava-Lahti-oikoradan rakentamisen, muistutti Pulliainen. Toisena tärkeänä liikennepolitiikan haasteena Pulliainen piti liikenneturvallisuutta. Tieliikenteessä kuolee vuosittain lähes 400 henkilöä. Tämä luvun pudottaminen hallituksen asettamaan tavoitteeseen, alle 250 on kovantyön takana. Tätä vaikeuttaa entisestään se, että huomattava osa teillä liikkuvista ei hyväksy minkäänlaisia kuripaketteja liikenneturvallisuuden lisäämiseksi. - Eri puolille maata kaikille pääväylille voitaisiin rakentaa osuuksia, joissa on liikennöimisolosuhteiden vaihtumisen mukaan muuttuvat maksimiajonopeudet. Näin opetettaisiin autoilijat ottamaan huomioon vallitsevat liikennöintiolotvalitessaan ajo- ja tilannenopeutta, Pulliainen ehdotti.
Takaisin