Kaleva kolumni 25.11.2001
SAIRAANHOITOJÄRJESTELMÄ UUSIKSI - KUKA PÄÄTTÄÄ MILLAISEKSI?
Uuden perustuslainkin mukaan kansalaisemme saavat vapaasti valita asuinpaikkansa. Se on vapaaseen yhteiskuntaan kuuluva, luovuttamaton perusoikeus. Se on sitä, vaikka se tulee meille veronmaksajille hyvin kalliiksi. Jokainen Oulun kaltaiselle muuttovoittopaikkakunnalle asumaan asettuva aiheuttaa tälle yhdyskunnalle puolen miljoonan markan kustannukset, kun valmista infraa vastaanottamaan saapuja ei enää ole.
Muuttoliike tuntuu monipuolisemmin kuin vain välittöminä verotulo- ja inframenovaikutuksina lähtö- ja vastaanottopaikkakunnilla. Muuttajan ikä, sukupuoli ja ammatilliset valmiudet vaikuttavat menettävän ja saavan yhdyskunnan valmiuksiin selviytyä edessä olevista tehtävistä. Lisäksi väestön ikääntyminen vaikuttaa niiden sairaanhoito- ja muiden palveluiden rakenteeseen, joiden tarjonnan varmistaminen kuuluu järjestäytyneelle yhteiskunnalle.
Kaikki edellä kuvattu on tullut näyttävästi esiin Pohjois-Suomessa viime vuosina. Väestö on liikkeellä. Syrjäkylät tyhjenevät, eräät taajamat ja Oulun seutu imevät. Tylyimmän kohtalon kunnissa syntyvyys on pudonnut nollaan, kätilöä ei enää tarvita. Terveyskeskusten ja sairaaloiden tarve ja työn kuva ovat muutoinkin muuttumassa. Lääkäripula tulee nyt näyttävästi esiin. Lääkärikoulutuksen määrä mitoitettiin vuosikymmeniä liian alhaiseksi. Nyt lääkäripula osaltaan ohjaa koko sairaanhoitojärjestelmää. Koulutuspaikkojen juuri päätetty lisäys 75:llä on aivan liian alhainen määrä.
Pohjois-Suomessa on 50 terveyskeskusta, mikä on sinänsä hyvä asia. Terveyskeskus ei kuitenkaan ole kovin paljon, jos siellä ei ole paikallisten tarpeiden mukaisia terveyden- ja sairaanhoidon valmiuksia. Viisaat ovat minulle opettaneet, että hyvä valmius edellyttää kahdeksasta kymmeneen lääkäriä jokaiseen terkkariin, jotta lääkärit voivat pitää yllä riittävää perusammattitaitoa ja hankkia lisää erityisosaamista. Tämä puolestaan edellyttää, että asiakkaat terveyskeskukseen tulevat noin 15 000 asukkaan joukosta. (Lapin harvaan asutut alueet ovat toki eri asemassa.)
Edellä sanottu merkitsee sitä, että terveyskeskusverkosto joutuu väistämättä syyniin hyvän palvelutason turvaamiseksi. Samalla on kehitettävä myös henkilökuljetusjärjestelmää. Jos terveyskeskuspalvelut siirretään pikkukunnasta lähikuntaan yhteiseen suurempaan yksikköön, niin asiakkaiden nopea kuljetus uuteen yksikköön tulee varmistaa. Ruotsi on luonut tällaista tilannetta varten toimivan henkilökuljetusjärjestelmän. Siitä kannattaa ottaa mallia Pohjois-Suomessa.
Suunnittelijoiden tähtäimeen on otettu myös aluesairaaloiden leikkauspalvelut. Peruspalveluministeri on allekirjoittanut "vakavaksi tarkoitetun suosituksen" leikkausten minimimäärän saattamiseksi kahteen sataan vuodessa. Tämä määrä voidaan saavuttaa monella tavalla, Pohjois-Suomessa myös niin, että aluesairaala myy osan leikkauspalveluista Pohjois-Ruotsista ja Pohjois-Norjasta tuleville potilaille. Aluesairaala voi myös liittyä yliopistollisen sairaalan "laatupiiriin". Näin ortopediset leikkaukset voivat jatkua esimerkiksi Raahen aluesairaalassa.
Jotta asia ei näyttäisi turhan yksinkertaiselta, kiinnitän huomiota vielä muutamaan muuhun näkökohtaan. Ensinnäkin siihen, että kunnilla säilyy nykynäkymin sairaanhoidon järjestämisvastuu, vaikka ne ulkoistaisivatkin näitä palveluja, toiseksi siihen, että ei olisi mitään järkeä siirtyä amerikkalaistyyppiseen vakuutusjärjestelmään sairastumisen varalta. Kolmas näkökohta on mittava realiteetti. Vuoden 2020 tienoilla suuret ikäluokat alkavat ylittää 75 vuoden ikärajan. Tämä merkitsee sekä vanhushuollollisesti että sairaanhoidollisesti erittäin merkittäviä lisävaatimuksia, joiden toteuttaminen myös maksaa. Tämä on otettava ennakoivasti huomioon.
Itse kehitystyön osalta on olemassa kaksi vaihtoehtoa. Ensimmäinen ja samalla suositeltava vaihtoehto on, että Pohjois-Suomen nykyiset toimijat käynnistävät omaehtoisesti kehitystyön. Maaherrat sopivat tehtävän käynnistäjiksi ja alaistensa virkamiesten kautta yhteistyökumppaneiksi. Toisessa, tylyssä vaihtoehdossa ministeriö ryhtyy sanelemaan sitä, kuinka asiat pitää hoitaa. Peruspalveluministerin em. "leikkauskirje" on tästä näyttävä ennakkotapaus. Seuraava saa jäädä tulematta.
Erkki Pulliainen