Kirjoitus Kalevassa 4.1.2002
VEROALEN SIJAA TUKI KILPAILUKYVYLLE
Ensin Nokian pääjohtaja Jorma Ollila ja sitten Nordean hallituksen puheenjohtaja Vesa Vainio vaativat sekä kansalaisten tuloverotuksen että yritysverotuksen lieventämistä. Ollila oli armollinen antaessaan Suomelle aikaa selviytyä tästä tehtävästä viisi vuotta eli tämän vaalikauden lopun ja seuraavan vaalikauden, Vainio sen sijaan oli hätäisempi. Nordea ei malta odottaa edes reilun vuoden kuluttua tehtävää hallitusohjelmaa, yhdeksän prosenttiyksikön alennus korkeimpaan marginaaliveroprosenttiin ja neljän prosenttiyksikön alennus pääomaveroprosenttiin vuoden sisällä tai muutoin Nordea vie pääkonttorinsa pois Suomesta.
Näiden ilmoitusten suhteen ei ole sinänsä mitään kysyttävää, selkokielistä tekstiä kaikki tyyni. Omistajat päättävät, missä firmojen pääkonttorit, muut konttorit ja tuotantolaitokset sijaitsevat. Suomessa jotakin omistavat ovat myyneet osakkeensa ulkomaille ja samalla vaikutusvaltansa firmojen päätöksenteossa, eikä tähänkään ole mitään huomauttamista. Aivan toinen asia on, päättävätkö nämä uudet (ulkomaalaiset) omistajat pääkonttorien sijoituspaikoista sen mukaan, onko Suomen tulo- ja yritysverotaso muutamia prosenttiyksikköjä nykyistä alhaisempi vai ei.
Nordean osalta tekisi mieli sanoa muutama härski sana, mutta kohtaantoa vaikeuttaa se, että firma muuttaa nimeä lähes vuosittain: KOP, SYP, KOP+SYP, Merita ja nyt vaihteeksi Nordea (joku nimi saattoi jäädä välistä pois). Jos kuvitellaan, että kysymys on samasta yritysrungosta, niin firmassa on unohdettu, että Suomen valtio oli pelastamassa kymmenisen vuotta sitten pankkia. Ei silloin valtiokoneistomme asettanut ehtoa, että saatte (pääomasijoitus)rahaa, jos pidätte pääkonttorinne Suomessa. Pankkikriisin jälkeisessä taselainajärjestelyissä pankkiryhmittymä (Nordean edeltäjät mukana) yritti nyppiä Suomen valtiolta 300 mmk, mutta Arsenalin tarkastusvaliokunnan työn ansiosta ei siinä onnistunut.
Käynnistetty veroalekiristyspeli, jonka kohteena ovat nykyiset ja tulevat kansanedustajat, on siinä suhteessa mielenkiintoinen, että meistä monilla on ollut se käsitys, että "kilpailukyky" on paljon laajempi käsite kuin vain muutamia veroprosentteja. Hallitusvastuussa olevat puolueet ovat tukeneet maltillista tulopolitiikkaa, sitä tukevaa, suhdanteisiin sopeutettua budjettipolitiikkaa, tehostettua koulutuspolitiikkaa, kehittyvää logistiikkaa ja vakaata yhteiskuntaa. Suomi onkin arvioitu läntisistä teollisuusmaista viime aikoina kilpailukykyisimmäksi. Harjoitettu politiikka on pitänyt huolen siitä, että useimpien täällä toimivien tuotantoyksiköiden toimintavarmuus on maapallolla huippuluokkaa. Tämä koskee myös Nokiaa ja Nordeaa.
Poliitikko joutuu siis - halusi sitä erikoisesti tai ei - ottamaan kantaa kahteen eri kilpailukykyyn, pelkkään verotusasteeseen nojaavaan ja sitä laajempaan, kokonaisvaltaiseen kilpailukykyyn. Veroparatiisivaltiot ovat tunnettuja esimerkkejä edellisistä. Miksihän kaikki suurten ja pienten firmojen pääkonttorit eivät sijaitse niissä? Kun eivät sijaitse, niin poliitikko kallistuu herkästi jälkimmäisen vaihtoehdon kannalle. Siinä hän voi yrittää vaikuttaa vielä laajempaan käsitteeseen, nimittäin pohjoismaisen hyvinvointivaltion jatkumiseen. Juuri siitä useimmat äänestäjätkin ovat kiinnostuneita. Itse asiassa siitä saattavat olla pohjimmaltaan kiinnostuneita niin ollilat kuin vainiotkin, mutta he vain joutuvat virkansa puolesta uhoamaan "jotakin".