GEENIT JA ARVOT - seminaari Hanasaari 9.2.2002
Muuntogeenitekniikasta pienikokoisilla koe-eläimillä, kuten hiirillä ja rotilla, ei tulla maapallon laajuisesti luopumaan, mutta eettinen valvonta saattaa länsimaissa merkittävästi tiukentua. Näin väitän. Jos tämän tekniikan käyttö kiellettäisiin länsimaissa eettisin perustein ja muissa sivilisaatioissa vaikkapa uskonnollisin perustein, siirtäisivät yritykset ja tutkijat työnsä sellaisiin valtioihin, jotka tällaisen toimeliaisuuden sallivat. Maita riittää joka lähtöön. Jos väitteeni osoittautuu aikanaan vääräksi, niin utopia YK:n merkityksen kasvusta todelliseksi vaikuttajaksi on toteutunut. Tätä ihmettä odotellessa kiinnitän seuraavassa huomiota vain hyötyeläimiin. Nopeutensa ansiosta muuntogeenitekniikka houkuttelee käyttämään sitä perinteisen jalostuksen sijasta tai ehkäpä oikeammin sen jatkeeksi. Tämä on joidenkin mielestä uhka ja joidenkin mielestä siis suuri mahdollisuus.
Hyötyeläinten jalostuksen ja perinnöllisen monimuotoisuuden kannalta meillä on kaksi lähtötasoa, alkuperäisrodut ja -kannat sekä pitkälle perinteisen rodunjalostuksen keinoin jalostetut kannat. Ehkä ylikansallisten suuryhtiöiden lobbauksesta, ehkä muistakin syistä johtuen sekä FAO että EU ovat suhtautuneet varsin nihkeästi alkuperäisrotujen säilyttämiseen, joka on maatalouden yleisen voimakkaan tukipolitiikan vuoksi mahdollista vain erityisen taloudellisen tuen turvin. EU:n säädöspoliittisesta linjasta voi tehdä sen johtopäätöksen, että alkuperäiskannoista halutaankin päästä eroon tekemään tilaa geenimuunnelluille eläimille.
Muuntogeeniteknologiaa tultaisiin käyttämään kai lähinnä nykyisiin huippujalostettuihin hyötyeläinkantoihin etsien näin tehokkuutta ja taloudellisuutta. Olennaista on tällöin eri tavoin aikaansaatu lähtötaso. Eräitä esimerkkejä ja "välituloksia": Osittain ravitsemuksesta, osittain perimästä johtuen nykyisten huipputuottoisten lypsylehmien rakenne ei tahdo enää kestää syntyvää rasitusta; utareet joudutaan tukemaan valjailla ja lehmiä lypsetään vain 1,5 v. Nopeakasvuisiksi jalostettujen broilerien jalat ovat liian usein joko epämuodostuneita tai ne eivät vahvistu riittävän nopeasti kestämään nopeasti kasvavan linnun painoa. Lihantuotantoon tarkoitetuilla, pullealihaksisilla "Belgian sininen" -naudoilla on sikiökauden ja vasikoimisvaikeuksia, minkä vuoksi niiden pito on jo eräissä maissa kielletty.
Jo tähän mennessä karttuneiden eri tyyppisten kokemusten perusteella voidaan perustellusti kysyä, onko mitään mieltä yrittää ottaa elävistä eläimistä vielä enemmän irti, kun jo nyt niiden tukirakenne ja/tai muut elimet eivät kestä aikaansaatua rasitetta. Jopa maapallonlaajuista julkisuutta saaneen kloonatun Dolly -lampaan on kohdannut ennenaikainen rakenteellinen rappeutuminen. Mielenkiintoista on, että esimerkiksi Brittein saarten julkisessa sanassa Dollyn kohtaloa käsiteltiin perusteellisesti, Suomessa siitä tuskin mainittiin. Konkurssiin puolestaan päätyi laktoferriini -tuotantoa Lapinlahden lehmillä yrittänyt yritys. Tällä konkurssilla ihmiskunta ei menettänyt mitään korvaamatonta. Niin on laita monessa muussakin vastaavassa hankkeessa. Jos esimerkiksi lihassa toivotaan olevan tyydyttymättömiä rasvahappoja nykyistä enemmän, niitä saadaan yksimahaisilla eläimillä käyttämällä tätä tarkoitusta palvelevaa ruokavaliota - tällaisilla eläimillä kun kudosten rasvahappokoostumus heijastelee ravinnon rasvahappokoostumusta.
Jos nykyistä suuremman tehokkuuden edellyttäminen hyötyeläimiltä saa sekä viranomaisten, poliittisen vallan että kuluttajien hyväksynnän ja tämän tavoitteen saavuttamisessa hyväksytään muuntogeeniteknologia, on luotava erittäin tiukka tuotantoon hyväksyntämenettely. Tätä koskeva päätös tulisi tehdä ennakoivasti nyt, kun muuntogeenisiä tuotantoeläimiä on lähinnä vain tutkimuslaitoksissa. Jos päätös siirrettäisiin mahdolliseen massatuotantovaiheeseen, sen tekeminen saattaisi osoittautua poliittisesti mahdottomaksi. Kuvaamani päätös, johon johtavat teollisuus- ja maatalousmaat olisivat sitoutuneet, johtaisi yrityspuolella tarkkaan harkintaan siinä, kannattaako ylipäätään jatkaa tällä saralla. Juottovasikoiden kohteluesimerkit osoittavat, ettei suurilla ylikansallisilla ja myös eräillä kansallisilla tuotantoeläinfirmoilla ole mitään eettisiä normeja ilman pakkoa. Pakkosäädöksien pitää ulottua myös tuotanto- ja siitoseläinten merkintäpakkoon. Muuntogeeniset tuotantoeläimet on pidettävä erossa muista lajinsa edustajista. Itse lajikäsite saattaisi sekin säätelemättömässä kehityskulussa horjua.