Taivalkoskella 24.2.2002

PERUSKOULUN JÄRJESTÄMISVASTUU VALTIOLLE

     Yhä useamman kunnan talous nilkuttaa. Vuonna 2004 ennustetaan 69 kunnan vuosikatteen olevan negatiivinen. Peruskoulun/lukion käytyään nuoret lähtevät varsinaiselle opintielle, eivätkä enää työpaikkojen puuttumisen takia palaa kotiseudulleen. Veronmaksajakato ja haluttomuus nostaa kunnallisveron veroprosentteja toisaalta ja valtion haluttomuus lisätä valtion tukea kunnille toisaalta ovat johtamassa pattitilanteeseen, jossa koetellaan koko julkisen lohkon kansainvälistä reittausluokkaa, jonka jälleen alentuminen nostaisi velkojen korkotasoa. Ensimmäisenä kuntien talousahdinko on näkynyt peruspalvelujen heikentymisinä. Nyt jo on merkkejä perustuslain vastaisista tilanteista. Erikoisesti kyläkoulujen lakkauttamiset ovat tulehduttaneet monen kunnan päättäjien ja kyläkuntien välisiä suhteita. Peruskoulun järjestämisessä onkin siirryttävä sellaiseen malliin, jossa valtio joko itse järjestää peruskouluopetuksen tai ostaa sen palveluna kunnilta. Eduskunnan tehtävänä olisi määrätä mm. opetuksen taso- ja ryhmäkokonormit. Näin kyläkoulujenkin säilyminen olisi paikallisista talousongelmista riippumaton asia. Peruskoulupolitiikallaan hallitus ja eduskunta voisivat harjoittaa niin halutessaan vaikkapa maaseudun kulttuuripolitiikkaa
Takaisin