|
Puhetilaisuudessa Oulussa 4.3.2002 YLIPITKÄN AIKAVÄLIN TALOUSSUUNNITTELUUN
Tilastokeskus myy halukkaille kunta- ja seutukuntakohtaisia väestörakenne-ennusteita vuosille 2010, 2020 ja 2030. Kauppa käy ja niiden julkaisemisesta on tullut tulevaisuuskurkistusviihdettä. Ikäpyramidiennusteiden pitäisi kuitenkin antaa aihetta myös vakavaan reagointiin kunnallishallinnossa. On nimittäin aivan selvää, että hyvinvointivaltiota mitataan tulevaisuudessakin perhe- ja vanhuspolitiikan onnistumisella. Kun erikoisesti vanhukset muita ikäluokkia harvemmin muuttavat seutukunnan ulkopuolelle, kunta voi rakentaa ikääntyneiden ikäluokkiin kohdistuvat toimenpiteensä vahvaan ennusteeseen kohderyhmän suuruudesta ja tarvitsemista peruspalveluista. Viisas kunta ryhtyykin välittömästi laatimaan ylipitkän aikavälin, s.o. 10 ja 20 vuoden talous- ja toimenpidesuunnitelmia, jotka käytännössä koostuvat edessä olevista väistämättömistä menoista, mukaan lukien tarvittavat laitos- ja muut investoinnit. Näin mm. haitalliset, poliittissävytteiset poukkoilut veroprosentin suuruudessa tulevat siinä määrin arveluttavaan valoon, ettei niihin viitsitä enää tukeutua. Oulun seutukunta voisi näyttää tässäkin asiassa mallia muulle Suomelle. |
|||