Puheenvuoro "leikkausjono"välikysymyskeskustelussa 13.3.2002
ARVOISA PUHEMIES!
Oppositiota ei voi yleisesti ottaen moittia huonosta välikysymyksensä aiheenvalinnasta, sijoittuuhan terveydenhuolto hyvinvointivaltion ytimeen. Sen kulloisellakin tilalla voidaan jopa mitata sitä, toimiiko hyvinvointivaltio tähän nimeen oikeuttavalla tavalla vai ei. Tässä katsannossa kansallisen terveydenhuoltoprojektin valmistumisen kynnyksellä on hyvä käydä aiheesta yleistä keskustelua ja etsiä ratkaisua akuutteihin ongelmiin, kuten leikkausjonojen vähintäänkin lyhentämiseen.
Aivan toinen asia on, onko välikysymys oikea väline eduskuntakeskustelun käynnistämiseen tässä asiassa. Välikysymyksen tarkoituksenahan on kaataa hallitus. Oppositio helpottaa erittäin paljon hallituspuolueiden käyttäytymistä luottamuslauseäänestyksessä viittaamalla välikysymyksen perusteluissa toistuvasti kuntien ja kuntayhtymien tekemiin, arvostelua herättäneisiin ratkaisuihin. Mikään hallitus ei voi olla vastuussa verotusoikeuden omaavien, itsehallintoa toteuttavien kuntien päätöksistä. Kuntien edustajat ovat olleet tekemässä myös kuntayhtymien tämän alan päätöksiä.
Oppositio viittaa myös lääkäripulaan, joka on sinänsä erittäin vakava tosiasia. Tässäkin asiassa kirves osuu valitettavasti pääoppositiopuolueen omaan nilkkaan. Lääkäriopinnot kestävät noin seitsemän vuotta. Tämä tarkoittaa, että nykyiseen lääkäripulaan johtaneet ratkaisut tehtiin 1980-luvulla ja seuraavan vuosikymmenen ensi puoliskolla. Johtava oppositiopuolue oli silloin hallitusvastuussa. Nyt niitetään sitä, mitä silloin kylvettiin. Itse olen yrittänyt kaikin tavoin vaikuttaa siihen, että lääkärikoulutuksen sisäänottomääriä vihdoin nyt olisi reilusti korotettu, mutta näin ei ole tapahtunut. Ratkaisu siirtyy ainakin vuodella eli seuraavien hallitusneuvottelujen jälkeiseen aikaan. Tässä suhteessa nykyinenkään hallitus ei siis korkeita pisteitä ansaitse.
Välikysymys on siis ajankohtaisesta aiheesta väärällä tavalla tehty keskustelualoite, jolla hallitus ei jo mainituista syistä kaadu. Itse asia antaa aihetta mm. seuraaviin sisällöllisiin kannanottoihin.
Leikkausjonoja oli ennen lääkärilakkoa ja ne pitenivät lääkärilakon aikana. Niiden lyhentämisessä lääkärit ulosmittaavat nyt sen, mistä lakon lopettaneessa sopimuksessa jäivät paitsi. Tästä koituvan laskun joutuvat kunnat ja heidän kauttaan kuntalaiset maksamaan. Verorasitus yksityisen kansalaisen kannalta vaihtelee sen mukaan, joutuuko hän maksamaan kunnallisen jakoveron vai progressiivisen valtionveron kautta. Laskun maksusta veroteitse ei kuitenkaan kukaan voi välttyä.
Lasku ei ole jäävä lääkärien korotetuista palkoista johtuvaan. Sairaanhoidossa on paljon muita, heitä huonommin palkattuja, jotka ovat jo ehtineet perustellusti vaatia korotusta omiin palkkoihinsa ja muihin palvelussuhteensa ehtoihin. Olisi epärealistista kuvitella, etteivät nämä vaatimukset tulisi eteen varsin pian eli edessä olevalla tupokierroksella. Näihin vaatimuksiin on suhtauduttava samalla vakavuudella kuin miten suhtauduttiin lääkärien vaatimuksiin lähi menneisyydessä.
Näin syntyviin menonlisäyksiin on varauduttava myös taloudellisesti. Ajatukset veroasteen alentamisesta on syytä unohtaa, mikäli hyvinvointiyhteiskunnasta aiotaan pitää kiinni.
Hallinnon tehtäväksi puolestaan jää miettiä sitä, kuinka lääkäri- ja muut palvelut on tarkoituksenmukaisinta järjestää. Ensimmäinen selvä valinta on toimenpiteiden ja resurssien siirtäminen erikoissairaanhoidosta perusterveydenhuoltoon. Seuraava aste on perusterveydenhuollon tarkoituksenmukainen uudelleen järjestely, joka ottaa tapahtuneet väestörakennemuutokset huomioon. Nyt lääkäripula osaltaan ohjaa koko sairaanhoitojärjestelmää, mikä tavallaan välikysymyksen perusteluissakin tunnustetaan.
Nykyarkea kuvaa hyvin tilanne Pohjois-Suomessa, jossa on 50 terveyskeskusta. Tämä on sinänsä hyvä asia. Huonoksi sen kuitenkin muuttaa se, ettei kaikilla terveyskeskuksilla ole tarpeiden mukaisia terveyden- ja sairaanhoidon valmiuksia. Hyvä valmius edellyttäisi kahdeksasta kymmeneen lääkäriä terveyskeskusta kohti. Näin pitäisi olla, jotta lääkärit voisivat pitää riittävää perusammattitaitoa yllä ja hankkia lisää erityisosaamista. Tämä kuitenkin puolestaan edellyttäisi, että asiakkaat terveyskeskukseen tulisivat noin 15 000 asukkaan joukosta.
Tähän pääsemiseksi on pantava uusiksi koko terveyskeskusverkosto. Joukko pieniä kuntia menettää siinä terveyskeskuksensa, mutta samalla niiden asukkaiden sairaanhoidon palvelut parantuvat. Tämän remontin olennainen osa on tehokkaan kuljetusjärjestelmän luominen, jotta potilaat saadaan nopeasti ja turvallisesti lääkäriin. Ruotsin julkisen liikenteen mallista kannattaa tässä suhteessa ottaa oppia.
Välikysymyksessä kiinnitetään erityistä huomiota leikkauspalvelujen saatavuuteen. Tämän huolenkannon voi jakaa. Hiukan omituiselta tuntuu kuitenkin se, että samaan aikaan kun vaaditaan leikkausjonoja lyhennettäviksi, ehdotetaan leikkausyksiköiden sulkemista mm. aluesairaaloista. Jos murrosvaihe tarjoaa hyväksi katsottavan mahdollisuuden rakennemuutoksiin, niin ajoitettakoon sellainen sitten tähän. Alueellisesti järkevältä kuulostaisi sellaisen laatupiirijärjestelmän luominen, missä yliopistolliset sairaalat olisivat laadun tae, vaikka itse leikkauksia tehtäisiinkin aluesairaaloissa.