Määrärahakehys (2003-2006) -keskustelu 19.3.2002
ARVOISA PUHEMIES!
Hallitus on ilmiselvästi oikeassa arviossaan, että valtion tulorahoituksen runsauden sarven vuodet ovat tällä erää ohi. Yhtä oikeassa hallitus on odotuksessaan, että maapallon talousveturin, Yhdysvaltain, talouskehitykseen sisältyy suuria epävarmuustekijöitä. Olisi suuri virhe olla ottamatta mm. näitä näkökohtia huomioon rajoittavina tekijöinä lähi vuosien budjettien määrärahakehyksistä päätettäessä.
Yhdysvaltain talouden tilan maailmanlaajuisen merkittävyyden huomioon ottaen on syytä tarkastella sitä hiukan tarkemmin. Jatkuva, häiriötön, aineellisiin hyödykkeisiin perustuva taloudellinen kasvu ei voi olla missään maapallolla mahdollista. Tämän sai Yhdysvallatkin kokea jo ennen viime vuoden syyskuun 11. päivän traagisia tapahtumia. USA:n poliittisen johdon reaktiot ja liittovaltion keskuspankin pääjohtajan Alan Greenspanin lupaukset rahoituksesta ovat tuon päivän tapahtumien valossa ovat ymmärrettäviä, mutta niiden kiusallinen puoli on se, että ne tulevat jonain päivänä tiukalla seulalla arvioitaviksi. Näistä yksi seula kertoo USA:n vaihtotaseen alijäämän nousseen jo toisena vuotena peräkkäin neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta ja toinen liittovaltion budjetin massiivisesta alijäämästä, jota viime aikojen sotamenojen kasvu entisestään suurentaa. Nyt jo voidaan sanoa, että kun Yhdysvaltain vaihtotaseen alijäämä nousee kuuteen prosenttiin bruttokansantuotteesta, koko maapallon talousjärjestelmä joutuu melkoisen järistyksen kouriin.
Järistyksen piirissä ovat silloin Yhdysvaltain dollarin vaihtoarvon suhteessa jeniin, Englannin puntaan ja euroon lisäksi talousvaikeuksien kanssa niinikään painivan Japanin sijoittajien mielenkiintojen kohteiden muutokset ja Euroopan keskuspankin ensimmäinen todellinen kansainvälinen politiikkakoitos. Tähän saakkahan EKP on kaikessa mahdollisessa toiminut alueensa vientiteollisuuden hyväksi. Olemassaolonsa aikana euro on menettänyt arvostaan viidenneksen, eikä EKP:n korkopolitiikalla ole ollut sen suurempaa merkitystä puhumattakaan siitä, että EKP olisi pystynyt paimentamaan jäsenmaidensa ns. emu-kriteerien täyttämistä. Saksakin on päästetty kuin koira veräjästä - teko, jonka vaikutukset tulevat aikanaan karusti vastaan.
Emuun liittymisen piti antaa Suomelle sijoituskohteena erityistä houkuttelevuutta suhteessa niihin läntisen Euroopan valtioihin, jotka ovat jättäytyneet EU:n ja/tai EMU:n ulkopuolelle. Toisin on tässäkin käynyt. Esimerkiksi Norja on ollut houkuttelevampi sijoituskohde kuin Ruotsi, ja molemmat houkuttelevampia kuin Suomi. Näin siitäkin huolimatta, että Suomi on viime aikoina luokiteltu useissa eri yhteyksissä joko maapallon kilpailukykyisimmäksi valtioksi tai ainakin kolmen kilpailukykyisimmän joukkoon kuuluvaksi.
Realiteetit ympärillämme ovat siis varsin tylyt. Menestys on hankittava omalla osaamisella ja työllä, eikä odottamalla, että esimerkiksi järjestäytymisellä saavutettaisiin sinänsä joitakin erityisetuja. Vaikka Saksa potkisikin budjettipolitiikallaan EMU:n aisojen yli, ei Suomella ole siihen kerta kaikkiaan varaa. Yhdysvallat, Saksa ja myös Ranska voivat saada yksin suuruudellaan ja merkityksellään maailmantaloudessa erikoisetuja, mutta, kuten on havaittu, Suomi ei voi odottaa saavansa mitään edes kohtuullisesti sille kuuluvaa. Ei ole tullut edes Euroopan elintarvikevirastoa. Suomella on moniin muihin maihin verrattuna lisärasitteena 1990-luvun alun itseaiheutetun taloudellisen laman laskut. Aisat ovat järisyttävän lähellä Suomi-hevosen kupeita.
Hallitus on valinnut pidättyväisellä budjettipolitiikallaan sen ainoan oikean ja käyttökelpoisen tien. Voi olla hyvinkin mahdollista, että tämän vuoden loppupuolella joudutaan lisäbudjeteilla reagoimaan uusiin, ennalta arvaamattomiin tilanteisiin. On syytä muistaa, että meillä on talouslaman jäljiltä velkojen lisäksi pari - kolme sataa tuhatta työtöntä, heistä monet todellisina pitkäaikaistyöttöminä. Heidän määränsä nousee herkästi, kun talouden pyörien liikkeet hidastuvat.
On ilmiselvästi tultu tilanteeseen, jossa joudutaan asettamaan asioita tärkeysjärjestykseen. Viimeviikkoinen keskustelu osoitti, että kansanedustajat arvottavat terveyden- ja sairaanhoidon asiat erittäin korkealle. Huominen koulutuspoliittinen keskustelu tullee osoittamaan vastaavanlaista arvostusta tuolle kansallisen ja kansainvälisen menestyksen kannalta olennaiselle asialle. On oleva erittäin mielenkiintoista, uskaltaako kukaan edes ohi mennen tuoda silloin esiin sen huutavan rahapulan, joka vallitsee tällä hetkellä yliopistoissa. Siellä tikittää parhaillaan aikapommi, jonka aikalaukaisijaan voidaan vielä vaikuttaa, mutta aikaa ei ole paljon jäljellä.
Nordean pääjohtaja Vesa Vainio vaati viimeksi eilen, että verotustasoa on laskettava. Hänen kanssaan samaa ääntä kuorossa laulavat voisivat miettiä sitä, mikä on perimmiltään olennaista suurten ja pienten firmojen työntekijöiden elämässä. Onko olennaisempaa hyvin toimiva infra hyvinvointipalveluineen vai muutama vanha satanen enemmän rahaa kuukaudessa käytettäväksi senhetkisiin enemmän tai vähemmän tarpeettomiin menoihin. Veroaleen ei mielestäni ole kerta kaikkiaan hyväksyttäviä perusteita olemassa.
Takaisin