Puhe eläinlääkärien kesäpäivillä Vuokatissa 30.6.2001
Arvoisat kuulijani!
Englannin maatalousministeri lausahti virallisessa tapaamisessa EU-jäsenyyden kynnyksellä Suomen silloiselle ulkoministerille: "Lopettakaa maataloustuotanto, me ruokimme teidät". Nyt, reilut puolenkymmentä vuotta myöhemmin Englannin maatalous on BSE- ongelman sekä suu- ja sorkkatautiepidemian vuoksi siinä määrin kriisiytynyt, että naudanlihakin on ollut pitkään joko vienti- tai johonkin tuontikiellossa, myös Suomeen. Huippuna oli, että Vantaan lentokentän brittikoneiden saapumisputken päähän ilmestyivät joksikin aikaa desinfioivat kynnysmatot - aiemmin niitä on käytetty meillä eläinsuojien yhteydessä. Suomi on ehtinyt samoista syistä maksamaan jo saksalaisten syömättä jääneitä pihvejäkin. Poliittiset linjausristiriitaisuudetkin ovat ehtineet kärjistyä: Suomessa maatalousministeri haluaa suurentaa tilakokoa yli tuottajapariskunnan fyysisen kestokyvyn ja samanaikaisesti EU:n korkeat päättäjät haluavat palattavan "perinteiseen perheviljelmämalliin". Ideologia vaatii vapaita sisämarkkinoita ja ylisuuria yksiköitä, kestävään kehitykseen ympätty järki puhuu viisaiden rajoitusten puolesta. Monelle tulee varmasti mieleen kysymys, onko olemassa raja, jonka tuolla puolella suomalainen veronmaksaja ei enää suostu maksamaan saksalaisten syömättä jääneitä pihvejä?
Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Kun muualla joudutaan tekemään jotakin, täytyy täällä Koti-Suomessakin tehdä jotain sinne päin. Otan esimerkin. Siinä, missä BSE, suu- ja sorkkatauti ja sikarutto ovat keski- ja läntisen Euroopan ongelmia, pohjoisen valtion, Suomen, ongelmat olivat Valion mukaan pääskyt. Se vaati tuottajille osoitetulla kirjeellä ryhtymään taisteluun pääskyjä vastaan. Valion havaintojen mukaan ne olivat juuri nyt ryhtyneet levittämään Afrikassa käyvinä muuttolintuina tauteja navetoissamme pidettäviin kotieläimiin. Taustaa vaatimukselle piti tietenkin olla. Ajankohta oli ensinnäkin sikäli mielenkiintoinen, että sorkkaeläinten ja ylipäätään suurikokoisten nisäkkäiden määrä on Valion toimintahistorian aikana vähentynyt Afrikassa aavikoitumisen sekä laidunten ja eläinten yleisen hävittämisen myötä. Huolen synty näyttää siis tässä katsannossa olleen myöhäsyntyinen, vaikka taudin levittämiseen toki tarvitaan pienimmillään yksi yksilö. Mielenkiintoinen on myös kotimaan tilanne. Ensinnäkin naudat olisi pidettävä kesällä pääskyjen täällä olo aikaan ulkolaitumella, mutta siellä saattavat lennellä myös ne pääskyt, jotka pesivät maatilamatkailusta elävän naapurin rakennuksissa. Vaikka esimerkiksi salmonellasta, joka lienee pääskyhuolen keskeinen syy, kannattaa olla aina huolissaan, vaatimusten pitää sopia siihen arvomaailmaan, jossa eletään. Harkitsemattomilla vaatimuksilla voi uskottavuus heikentyä. Tuottajilta tulleen karun palautteen johdosta Valio peruutti pääskykomennon ja jopa hakeutui yhteistyöhön luonnonsuojelujärjestöjen kanssa, mutta tehty, mitä tehty. Käskyn peruutukseen oli todella aihetta, sillä pääskyjen määrä on parissa vuosikymmenessä vähentynyt kolmanneksella johtuen mm. karjasuojien määrän vähentymisestä. Kun Valion osalta on kysymys valtakunnallisesti monopoliasemaan pyrkivästä firmasta, kaikilla tällaisilla avauksilla on vähintään oireellinen merkitys. Tämän vuoksi jatkan vielä muutaman virkkeen verran tapaus Valion pohdiskelua.
Valion puutteellisesti harkitulla vaatimuksella on myös muulla tavoin periaatteellista merkitystä. Sehän tarkoittaa, että maatalous pitäisi eristää maaseudusta, siitä miljööstä, johon kuuluvat rakennetun ympäristön lisäksi luonnon- ja viljelykasvit, luonnon- ja hyötyeläimet. Valio itse elää eräästä maatalouden alkutuotteesta, maidosta, mutta se elää myös siitä, että se karjatalous voi kohtuullisesti, joka tuottaa tuon maidon. Aidan tällä puolella ratkaisijan asemassa ovat Suomen valtio ja Suomen valtion rahoilla Euroopan unioni. Puolet tuottajan tuloistahan tulee erilaisina tukiaisina. Nämä tukimarkat tulevat veronmaksajiltamme. Veronmaksajien edustajat päättävät niin rahavirroista kuin siitäkin, käynnistetäänkö pääskyjen hävittämiskampanja vai ei. Eihän tällaista kampanjaa tietenkään koskaan käynnistettäisi.
Niin suomalaisen maataloustuottajan kuin Suomen alkuperäisen luonnon suojelunkin asema muuttui rajusti vuoden 1995 alusta lukien. Siirryimme osaksi EU:n yhteistä maatalouspolitiikkaa ja luontomme suojelussa oli ryhdyttävä ottamaan EU:n direktiivit huomioon. Mikä sitten on ollut eläinlääkärien asema tässä uudessa todellisuudessa? Eduskunnassa on tapana sanoa, että ainoa ammattiryhmä, joka on ollut varma voittaja tässä muutosten vyöryssä, on ollut juuri eläinlääkärit. Teidän maa- ja metsätalousministeriössä olevat ammattitoverinne ovat pitäneet huolen siitä, että eläinlääkärien tehtäväkenttää on laajennettu Viikistä valmistuneiden kustannuksella ja samalla virkojen määrää on lisätty.
Muodostunut toimintaympäristö ei ole sattuman tulos. Euroopan yhdentymisellä ei ole pyritty rajoittamaan eläintautien leviämistä, vaan edistämään eläimillä elävinä ja teurastettuina käytävää sisämarkkinakauppaa. Tämän mukaisesti Suomen ylläpitämä korkeatasoinen rajatarkastus on historiaa muualla paitsi EU:n ulkorajoilla. Nyt on pakko varautua siihen, että mihin tahansa maassamme ja koska tahansa voi ilmestyä ulkomailta tulleita tarttuvia eläintauteja ja kauppaan tarkoitettuja, ravinnoksi kelpaamattomia elintarvikkeita. Eläinlääkäriammattikunnan tarve on varmistettu näin ainakin niin pitkäksi aikaa kun integraatioaalto kantaa. Sehän on ihmisten keksintö, joten se voi loppua vielä nopeammin kuin se aikanaan käynnistyi.
Karjatalous on kovaa työtä. Se on työtä vuoden jokaisena päivänä siinä, missä viljanviljelijällä on tämän ammatin edellyttämää työtä vain muutamaksi kuukaudeksi vuodessa. Osan eläinlääkäreistä työllisyys on riippuvainen karjatalouden eri muodoissaan säilymisestä. Jos nuorten ihmisten saanti tähän raskaaseen tuotannonhaaraan vaikeutuu nykyisestään ja tilakohtaiset eläinmäärät kohoavat edelleen, heijastuu se eläinlääkärien tarpeeseen vastaavasti. Mahdollista on, että meijeritoimintojen keskittymisen myötä maahamme muodostuu maidontuotannon nolla-raja. Tämänsuuntaisen kehityksen lopullinen niitti olisi tuottajahinnan maksaminen kaukana tuotantopaikasta sijaitsevan meijerin portilla.
Euroopan unionin laajentumisella saattaa olla perustavaa laatua olevia vaikutuksia karjatalouden, erikoisesti maidontuotannon, kannattavuuteen Suomessa. Ratkaiseva kisa käydään silloin siitä, jakautuuko maamme pohjoiseen Maito-Suomeen ja eteläiseen Vilja-Suomeen vai Eteläiseen Maito-Suomeen ja pohjoiseen Hylätyt-Navetat-Suomeen. En kadehdi sitä maatalousministeriä, joka joutuu tämän sisäisen kisan ristipaineet kestämään. Tuli kummasta tahansa vaihtoehdosta todellisuutta, sillä on luonnollisesti oleva vaikutuksensa hyötyeläintaloudesta elantonsa saavien eläinlääkärien työllistymiseen. EU:n laajentumisneuvottelujen tuloksena syntyvillä rahavirtapäätöksillä on siten monitahoisesti kauaskantoinen merkitys.
Onko sitten olemassa sellaista pelkoa, että eläinlääkäreitä tarvittaisiin vain hyvin vähäisessä määrin, eli mm. Englannin maatalousministerin 1990-luvun alkupuoliskolla lausuma, puheeni alussa siteeraama toive toteutuisi? Niin kauan kuin maamme on ns. hyvinvointivaltio ja täällä on ainakin kohtalaisesti toimeentuleva keski- ja yläluokka, eläinlääkäreitä tarvitaan. Kaupungistuneen ihmisen helpoin tapa tyydyttää luontosuhdetarvettaan on nimittäin hankkia pieniä tai pientä suurempia kotieläimiä. Mitä yksinäisemmäksi ihminen kokee oman elämänsä massojen keskellä, sitä merkittävämmän roolin lemmikkieläimet usein hänen elämässään saavuttavat. Poliitikot kokevat tämän niin, että heillä tulee olla kärsivällisyyttä kuunnella, mitä äänestäjän rakkaimmille lemmikkieläimille tuoreeltaan kuuluu ja kuinka suuria eläinlääkärilaskuja ko. henkilö on joutunut viime kuukausien aikana maksamaan. Kaikesta päätellen pieneläinklinikkatoimintaa harjoittavat eläinlääkärit ovat hyvin toimeentulevaa väkeä.
Urbaanimallin ääriversiossa eläinlääkärit joutuvat tutustumaan todella eksoottisiin eläimiin ja heiltä odotetaan ammattitaitoa selvittää, mikä lemmikkiä vaivaa. Pythonit ovat siinä tavanomaisten lemmikkien sarjaa. Uskon, että tämä näkökohta joudutaan ottamaan tulevaisuudessa entistä enemmän huomioon jo eläinlääkärien koulutusvaiheessa.
Eläinlääkäreiltä odotetaan ymmärtämystä ihmisasiakkaiden persoonissa esiintyvien ristiriitaisuuksien suhteen. Eläinlääkäri on tässä hyvin samanlaisessa asemassa kuin poliitikko. Siinä poliittisessa liikkeessä, johon itse lukeudun, on tavallista, että henkilö perustelee toistuvasti globaaleihin näkökohtiin vedoten sitä, miksi hän syö vain kasvisruokaa, mutta toisaalta hänellä on kotona petoeläinlajiin kuuluvia lemmikkejä. Ne voivat tietysti syödä vuorokaudessa enemmän lihaa kuin mitä me kaikkiruokaiset sitä keskimäärin syömme. Tässä suhteessa eläinlääkärin, kuten poliitikonkin, tulee hyväksyä asiakkaan oikeutus logiikkaansa. Poliitikosta poiketen eläinlääkäri voi säilyttää omapäisyytensä ainakin yhdessä asiassa, nimittäin lääkkeiden ja hoidon määräämisessä eläinasiakkaalle. Politiikan puolella asiakas taas usein määrää hoitoon poliitikon.
Meidän on syytä muistaa tämän kaiken hyvän keskellä se, että elämme vielä ylijäämätaloudessa, joka tukeutuu pääosin kahteen tekijään, fossiilisten energianlähteiden käyttöön ja osaamiseen. Edellisen varannoilla loppu häämöttää muutamien vuosikymmenten päässä. Jälkimmäisen avulla ja edellisten jämiin tukeutuen meidän olisi luotava uusiutuviin energianlähteisiin perustuva järjestelmä samassa ajassa.
Teollistumisen historiassa olemme jättämässä informaatioteknologian nousun aikakauden ja siirtymässä ajanjaksoon, jota olen kutsunut "multiaction periodiksi". Se koostuu aiemmista teollisuushistorian jaksoista siinä, että sitä ei hallitse yhdestä kahteen teollisuuden alaa, vaan maailman tuotantotalous koostuu monista eri, kuta kuinkin tasavahvoista aloista. Oman sävynsä tähän tuo väestön nopea kasvu, 1 000 miljoonaa uutta kuluttajaa reilussa vuosikymmenessä.
Uudet kuluttajat tarvitsevat päivittäisen ruoka-annoksensa siinä missä entisetkin. Paine ruoantuotannon tehostamiseen kasvaa, mikä sopii varsin hyvin alan supertoimijoiden, ylikansallisten yritysten, pyrkimyksiin. Lähinnä velkaantumisten ja muiden sidonnaisuuksien kautta paine välittyy myös alkutuotannon tasolle. Lähes kaikilta sen tason toimijoilta kysytäänkin jatkossa yhä useammin, kenen joukoissa seisot? Eläinlääkärit ovat tässä aivan erityisessä asemassa. Heidän tilannettaan voidaan kuvat kysymyksillä: "Kuulutko Lapin Valkoisen vai Belgian Sinisen joukkoihin?" Tai "Helmeileekö piikissäsi amerikkalainen kasvuhormoni?"
Arvoisat kuulijani! Elämä maapallolla muuttuu rajua vauhtia. Vaikka muutosilmiön tietäisi, sitä näyttää olevan vaikea mieltää sellaiseksi, joka pitäisi ottaa omassa elämässä huomioon. Näin moni asia yllättää, vaikka sen pitäisi olla jonain päivänä odotettavissa oleva, jopa sellainen, johon olisi voinut varautua. Viime vuodet ovat osoittaneet, että väestön räjähdysmäisestä kasvusta ja uusliberalististen ihanteiden mukaisista toimista johtuen poliitikot ja eläinlääkärit ovat elintarviketurvallisuutta koskevissa kysymyksissä ensimmäisinä julkisuudessa vastaamassa kysymykseen: "Miksi näin kävi?" Vaatii kanttia antaa silloin rehellinen, kiertelemätön vastaus. Englannissa sellaisesta vastauksesta voi saada potkut, Suomessa ei - paitsi ehkä poliitikko.