Vihreän liiton liikenneseminaarissa Kuopiossa 14.4.2002

SATUNNAISISTA HANKKEISTA LIIKENNEJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMISEEN

Suomen kaltaisessa pitkien etäisyyksien maassa pitäisi olla itsestään selvyytenä, että nopeus, toimitusvarmuus, turvallisuus, taloudellisuus ja ympäristöhaittojen minimoiminen ovat liikennepolitiikan keskeiset tavoitteet. Nämä voivat toteutua vain hyvin suunnitellussa liikennejärjestelmässä. Sen tarpeellisuutta osaltaan korostavat fossiilisten energiavarantojen ehtyminen ja kulloisestakin maailmanpoliittisesta tilanteesta riippuvainen saatavuuden vaihtelu. On erittäin valitettavaa, että sen sijaan, että valtioneuvosto keskittyisi tukemaan elinkeinoliikennettä palvelevan liikennejärjestelmän kehittämistä ja työrauhan antamista sen keskeisille toimijoille, liikenne- ja viestintäministeri Kimmo Sasi puuhailee milloin minkin kilpailuttamishankkeen parissa, joista yhdelläkään ei todellisuudessa edistetä liikennejärjestelmän kehittämistä ja toimivuutta. Kun nykyistä hallitusohjelmaa näytetään voivan lukea tälläkin tavalla, on seuraava kirjoitettava selkokielellä sellaiseksi, ettei ole epäselvää, mikä edistää tavara- ja henkilöliikenteen varmuutta, turvallisuutta, sujuvuutta ja taloudellisuutta ympäristöongelmia aiheuttamatta. Tulevat liikenneverkkoinvestointipäätökset eivät voi olla enää riippuvaisia siitä, mistä voimakastahtoiset poliitikot ovat kotoisin. Kerava-Lahti oikorata on havainnollinen esimerkki hankkeesta, joka todella palvelee liikennejärjestelmän kehittämistä.

Takaisin