Puhe Suomen Taksiliiton vuosikokousillallisilla Savonlinnassa 11.6.2002
ARVOISA JUHLAVÄKI!
Lukemattomat juhla- ja muut puheet on kuluneen talven aikana aloitettu toteamalla, että "maailma ei ole entisensä viime vuoden syyskuun 11 päivän tapahtumien jälkeen". Väite todella pitää paikkansa. Elämä maapallolla on muuttunut. Olennaista kuitenkin on, mihin suuntaan se on muuttunut. Onko tulevaisuuden ennakoitavuus parantunut vai heikentynyt? Onko maapallon alati runsastuva väestö ja erityisesti sen johtajat oppineet jotain, joka edesauttaisi viemään kehitystä aiempaa kestävämpään suuntaan. Lyhyesti sanottuna mihin ollaan menossa?
Tämän kesäkuisen päivän välitilinpäätös ei kovin hyvältä tulevaisuutta ajatellen näytä. Erityisesti tämä koskee liikennealaa. Syyskuun 11 päivän traagisissa teoissa käytettiin tuhonvälineenä liikennevälinettä, mikä ei voinut olla vaikuttamatta välittömästi lentoliikenteeseen. Vaikka matkustajat ovat sittemmin vähitellen palanneet käyttämään lentokonetta kulkuvälineenä, vaikutukset ovat jääneet muualle pitemmäksi aikaa.
Erityisen merkittäviksi vaikutukset näyttävät jäävän energia-alalle. Polttomoottoreilla varustetut liikennevälineet käyttävät pääosin energianlähteenään fossiilisia polttoaineita. Niiden varannot tiedetään varsin rajallisiksi, minkä odotetaan vähitellen vaikuttavan niiden reaalisiin yksikköhintoihin. Yleinen arvio on aiemmin ollut, että vuosi 2010 tulee olemaan käännekohta tässä suhteessa. Tällainen tieto merkitsee käytännössä ennakoitavuutta. Siihen voidaan varautua. Vastaavanlaista varautumista on aiemmin voitu toteuttaa suhteessa talouselämän suhdannevaihteluihin. Niinikään yleisesti on lähdetty siitä, että öljynviejämaita koskettavat yhteiskunnalliset häiriötekijät heijastuvat nopeasti raakaöljyn barrellihintoihin.
Vakaata maapalloa ei ole, eikä tule, mutta edellä kuvaamani odotusarvot ovat viime vuosikymmeninä toimineet taloudellista toimeliaisuutta vakauttavasti. Syyskuun 11. päivän tapahtumien jälkeen raakaöljymarkkinat eivät ole kuitenkaan enää toimineet näiden oppien mukaan. Silloin, kun entisten kokemusten mukaan olisi ollut odotettavissa raakaöljyn hinnan nousu, mitään sellaista ei ole tapahtunutkaan. Sittemmin taas kokonaisuuden kannalta vähäisemmät yhteiskunnalliset ilmiöt ovat nostaneet raakaöljyn yksikköhintaa. Tosin ilmiön väistyminen on myös laskenut sitä.
Olemme ilmiselvästi siirtyneet uuteen aikaan, aikaan, johon kuuluvat fossiilisten polttoaineiden rajut, ennakoimattomissa olevat yksikköhintojen vaihtelut. Sellaisiin kansallisvaltiot eivät voi vastata veropolitiikan keinoin. Niiden käyttö vain innoittaisi lisäämään hintapompottelua.
Syntyneeseen uuteen todellisuuteen voidaan varautua vain kolmella tavalla. Suuren luokan keino on maapallon olojen vakautumisen kautta syntyvä luottamus siihen, että ekologisten lainalaisuuksien mukaan ja humanitäärisesti oikein toimien ollaan kestävällä tiellä. Välittömät toimet ovat toisella tasolla. Polttoaineiden hintavaihtelut on saatava vaikuttamaan mahdollisimman nopeasti niiden palvelujen ja hyödykkeiden hintoihin, joissa merkittävä osuus muodostuu energiakustannuksista. Taksipalvelut kuuluvat tähän ryhmään. Olen jo aiemmin kiinnittänyt huomiota siihen, että nykyisenä tietotekniikan aikakautena ei liene suomalaisessa järjestelmässä vaikeaa kehittää sellainen ajantasainen kustannuslaskentajärjestelmä, jonka mukaan voidaan vaikkapa kuukausittain määrätä taksipalvelujen hinnat. Kolmas varautuminen koskee yrittäjätasoa. Ihanteellista olisi, jos jokainen palveluntarjoaja pystyisi taloudellisesti varautumaan tällaisiin kustannusvaihteluihin.
Ylikansalliset öljy-yhtiöt ovat tajunneet, että niillä on kymmenestä kahteenkymmeneen vuoteen aikaa kehittää liikennettä varten fossiiliset energianlähteet korvaavat järjestelmät. Tuossa ajassa eivät lopu fossiilisten energianlähteiden varannot, vaan niiden strateginen merkitys alkaa tuottaa yhä enemmän epävarmuutta niiden saatavuudessa maailmankauppaan ja sen mukaisestikin on odotettavissa voimakkaita hintavaihteluita. Edessä oleva ylimenokausi on oleva muistakin syistä varsinaista turbulenssia maailmantaloudessa. Mitä enemmän tukeudutaan uusiutumattomiin energianlähteisiin ja nopeisiin hätäapuratkaisuihin, sitä voimakkaammat vaihtelut on kestettävä.
Historiasta löytyy havaintoja siitä, että tällaisista voimakkaista talouden vaihteluista ovat kärsineet eniten reuna-alueet eli periferia, kuten hienosti sanotaan. Väitän kuitenkin, että kaupungistuminen on sittemmin kehittynyt maapallon metropoleissa siihen mittaan, että nyt kohtalo koettelee juuri niiden muutoinkin vähätuloisinta väestönosaa suhteellisesti kaikkein rajuimmin. Suomi harvaanasuttuna ja vielä hajautetusti asuttuna tulee sen sijaan pärjäämään tässä mittelössä varsin kohtuullisesti. Näin odotan. Tämä mahdollisuus pitää osata käyttää oikein hyväksi.
Kaikkien maassamme viime vuosikymmeninä istuneiden hallitusten ohjelmissa on tähdennetty sitä, että maa pidetään kauttaaltaan asuttuna. 1970-luvun hätätilahallituksen ohjelmassa tämä oli tosin kätketty sanan "työllisyys" taakse. Tuossa hallitusohjelmassahan ei muuta lukenutkaan. Maan kauttaaltaan asuttuna pitäminen ei tarkoita sitä, että maan hallitus tai eduskunta pakkoasuttaisi syrjäseudut ja niiden taajamat. Kansalaisethan saavat jo perustuslain mukaan valita vapaasti asuinpaikkansa. Tuo ohjelmakohta tarkoittaa sitä, että valtio yhdessä kuntien kanssa pitää huolta siitä, että yhteiskunnan rakenteet mahdollistavat syrjäseutujenkin asuttuna pitämisen. Tähän rakenteeseen kuuluu olennaisena osana maantieverkosto.
Eduskunnan liikennevaliokunta on käynyt kuluneena keväänä perusteellista keskustelua maamme tieverkon hoidon nykytasosta ja tilanteen vaatimista toimenpiteistä. Tämä keskustelu liittyy tiehallinnon eriyttämiseen tieliikelaitoksesta ja siirtymisestä kunnossapitourakointijärjestelmään. Eduskuntaan on saatu varsin runsaasti palautetta siitä, että hoidon taso on paikoin uuteen järjestelmään liittyen suorastaan romahtanut. Valvovan tiehallinnon puolella on kiinnostuttu enemmän laiminlyöntien sakotuksesta kuin välittömien korjaustoimien toteutumisesta. Niinikään hallinnon valvontanumerosta on kehotettu vain tekemään rikosilmoitus, kun tie on täysin ajokelvottomassa kunnossa. Vikaa on ollut myös tiehallinnon hoitonormituksissakin. Rahavirrat tiehallinnon ja tieliikelaitoksen välillä ovat kiinnittäneet toistuvasti eduskunnan huomiota. Ei ole mitään järkeä siinä, että vuoden 2001 osalta yli 230 miljoonaa eduskunnan myöntämää vanhaa markkaa on jäänyt käyttämättä teiden kunnossapitoon! Ihmisiä on pidetty kaiken lisäksi tieliikelaitoksessa tumput suorina kun tiet vastuualueella rappeutuvat.
Nyt voidaan todeta, että alkuperäissuunnitelman mukaisessa järjestelmässä oli mennyt jotain perustavaa laatua olevalla tavalla pieleen. Tältä asia vaikutti jo eduskunnassa tiehallintolakia säädettäessä. Silloin ensinnäkin varmuuden vuoksi lisättiin lakiin hallinnolle alemmanasteisen tieverkon kunnossapitoa koskeva velvoite ja mietintöön hyväksyttiin useita hallintoa toimenpiteisiin velvoittavaa pontta. Juuri näiden ponsien toteutumisen seurantaan liittyen eduskunta on perusteellisesti kevään aikana paneutunut tienpitoasioihin. Lienee sanomattakin selvää, että ministeriö on suhtautunut tapansa mukaan varsin ylimielisesti eduskunnassa kannettavaan huoleen maantieverkkomme kunnosta. Meille heitellään vaan, että heittäkää meille lisää "vitosia", niin hommat hoituvat kuntoon. Tällä menolla tieasiat ovat näyttävästi esillä seuraavissakin hallitusneuvotteluissa ensi talvena.
Asialla on siinä määrin suuri merkitys koko yhteiskunnan toimivuuden kannalta, etten voi olla ottamatta esiin vielä yhtä merkittävää näkökohtaa tienpitoon liittyen. Pohjoisen maan tienpidon riesoja on keväinen rospuuttokausi. Siihen on perinteisesti reagoitu asettamalla raskaalle liikenteelle painorajoituksia. Nyt kun metsäteollisuus on siirtynyt metsästä prosessilinjalle toimintatapaan, se on ryhtynyt painostamaan tiehallintoviranomaisia tästä toimintatavasta pidättäytymiseksi. Tämä tarkoittaa, että raskailla kuormilla tietoisesti säretään haja-asutusalueiden tiet. Tätä "hasarditoimintamallia" ei voi millään hyväksyä. Sillä vaikeutetaan kohtuuttomasti muuta liikennettä, kuten haja-asutusalueilla olennaisen tärkeää maatalouden huoltoliikennettä ja taksiliikennettä. Tähänkin asiaan eduskunta joutuu ottamaan kantaa, mikä sinänsä on varsin outo tarve.
Eduskunta on joutunut muutoinkin viime aikoina kiinnittämään huomiota haja-asutusalueiden taksipalvelujen sujumiseen. Arvostelusta huolimatta kansan valitsemat joutuvat toimimaan liikenneturvallisuuden edistämisen hyväksi. He eivät voi jäädä toimettomiksi, kun liikenneonnettomuuksissa kuolleiden määrä kääntyi jälleen selvään nousuun. Tavoite korkeintaan 250:sta vuoden aikana kuolleesta loittonee jälleen. Hallituksen puolitoista vuotta sitten hyväksymästä, kansan "kuripaketiksi" ristimästä toimenpideohjelmasta vain yksi ainoa on saatu eduskunnan arvioitavaksi. On selvää, että eduskunnan piti hyväksyä kännykän ajettaessa käyttökielto. Näin syvällisen keskustelun jälkeen sitten tapahtuikin. Viime vaiheessa kysymys oli vain voimaantulon ajankohdasta. Markkinahäiriön estämiseen tähtäävistä syistä hands free -käytäntöön siirrytään ensi vuoden alusta. Maaseututakseille annettiin kuitenkin pari ylimääräistä vuotta aikaa kehittää omaa tilausten vastaanottojärjestelmäänsä uuteen todellisuuteen sopivaksi. Sama koskee linja-autojen kutsujoukkoliikennettä.
Kansanedustajat elävät muutoinkin taksinkuljettajien arkipäivässä. Olemmehan me taksipalveluiden suurkuluttajia. Vasemmalta edestä tulee palautetta vauhdikkaasti takapenkille. Eräs vakituisia keskustelunaiheita on ministeriön ajama tavoite sallia lähes kaikille halukkaille ajokortin omaaville mahdollisuus ryhtyä tarjoamaan taksipalveluita. Yhteiskunta pitää huolen siitä, että meillä edustajilla on niin sanotusti aika kortilla. Tämä tarkoittaa, että meillä tulee olla varmuus palvelun tarvittaessa saamisesta, kuljetuksen kaikenpuolisesta turvallisuudesta ja ennakoitavissa olevasta hinnasta. Nykyinen lupiin ja valmiuksiin perustuva järjestelmä takaa nämä kaikki vaatimukset. Ainoa todellinen ongelma, joka harvoin viikkotyörytmistä johtuen koskettaa kansanedustajia, on maanantaiaamuinen aika ajoin esiintyvä taksipula pääkaupunkiseudulla. Haluan uskoa, että elinkeino pystyy ratkaisemaan tämän ongelman sisäisesti ilman, että tämän yksityiskohdan takia tarvitsee pilata koko elinkeinon tulevaisuutta.
Arvoisa juhlaväki! Yhteiskunta- ja taloustutkijat ilmoittavat meidän elävän jälkiteollisessa yhteiskunnassa, jota luonnehtii palvelujen kasvava merkitys bruttokansantuotteen muodostumisessa. Heillekin lienee tällä hetkellä suuri merkitys havainnolla, että maapallon väestön määrän nouseminen vähän yli kuuden miljardin yksilön johti jo rakenteelliseen turvattomuusongelmaan - maapallo kävi liian pieneksi tälle väestömäärälle.
Meidän suomalaisten jo nyt noteerattavissa oleva lottovoitto on elää toisaalta riittävän lähellä ja toisaalta riittävän syrjässä niistä rauhattomuuspesäkkeistä, joita maapallolle on viimeisten vuosikymmenten aikana muodostunut. Demokraattisesti hallittuna yhteiskuntana me tulemme kyllä pärjäämään myös epävakauden aikakautena. Tämä koskee nyt vuosikokoustaan nyt pitävää taksielinkeinoa. Menestystä!