|
Pellossa Lohi-seminaarissa 10.8.2002 LOHIPOLITIIKKA UUSITTAVA
Nyt on koittanut oikea hetki uusia perusteellisesti harjoitettu lohipolitiikka. Norjan kassilohen alhainen hinta pitää huolen siitä, ettei Itämeren pääaltaalla voi harjoittaa liiketaloudellisesti kannattavaa lohenpyyntiä. Kalastuslaivasto onkin supistunut 39:een, joista kymmenen alusta pyytää suurimman osan saaliista. Nyt onkin oikea aika lunastaa nämä alukset pois lohenkalastuksesta ja lopettaa samalla Itämeripyynnin rahallinen tukeminen. Näin Suomi lopettaa malliksi muille Itämeri-valtioille keskenkasvuisen lohen pyytämisen. Suomen kiintiön (v. 2002 114 000 lohta) käytössä ensisijainen tavoite tulee olla sen takaaminen, että Tornionjoella ja Simojoella luonnonlohen kaikki reviirit ovat käytössä, ja että kalaa on riittävästi pyyntitarkoituksiin. Näillä joillahan ei tarvita kalastustukia ja lohesta saadaan korkein mahdollinen taloudellinen hyöty. Näiden tarpeiden lisäksi Ahvenanmaan maakuntahallituksen kanssa jatketaan kiintiösopimusta ja osoitetaan kiintiöt Selkämerelle ja Perämerelle. Terminaalipyyntialueiden rajaukset tarkistetaan niin, että istukasperäiset lohet tulevat pyydetyiksi, mutta luonnonlohien saaliiksijoutuminen näillä alueilla minimoituu. Takaisin
|
|