Kolumni Koillissanomissa elokuussa 2002 
"HARMAA MILJARDI" EI KELPAA HALLITUKSELLE - USKOMATONTA!

     Valtiovarainministeri Sauli Niinistö on julkistanut oman näkemyksensä ensi vuoden budjetin sisällöstä. Ehdotus on jo osoittautunut "kepillä-sohaisu-harjoitukseksi". Omat joukot ovat pakottaneet Niinistön ehdottamaan kaikille, siis myös oikein hyvätuloisille, yhden prosenttiyksikön veroalea. Tämä tietenkin otettaisiin sitten takaisin sava-maksun ja eräiden energiaverojen korotuksilla. Sava-maksun korotuksen hallituspuolueiden eduskuntaryhmät ehtivät oitis tyrmätä. Saikkinointia riittää siis varmuudella sekä budjettiriiheen että eduskunnan käsittelyyn.
    Niinistö on aivan oikeassa siinä, että ne "ylimääräiset" verotulolähteet ovat ehtymässä, joita oli tarjolla taaksejääneen nousukauden loppuvaiheessa. Kun velkaa on vielä rutosti jäljellä, on tiukan budjettipolitiikan aika taas koittanut. Mutta yhteiskunnassa on tapahtunut sellaistakin, mistä Niinistö ei ole näissä kahinoissa hiiskahtanut sanaakaan. Sellainen on harmaan talouden ammottava kita, joka on entisestään laajentunut. Ainakin viisi prosenttia bruttokansantuotteesta on niiden rahavirtojen ulkopuolella, joista valtiolle ja kunnille kuuluisi osansa vaan ei enää näytä nyt niille kanavoituvan. Valtiolta jää miljardin euron verotulot vuosittain saamatta.
    Kesäkuun 9. päivänä ilmestyi "harmaan talouden tilannekatsaus". Se on karua luettavaa. Yksin rakennusalalla harmaan talouden arvo lähentelee miljardia euroa eli on kuudennes alan tuotannosta. Laskennallisesti tämä vastaa noin 20 000 henkilötyövuotta. Luonnollisten henkilöiden pääomatulot olivat kolme vuotta sitten 38 mrd markkaa ja jo silloin oli varsin suosittua sijoittaa rahoja ulkomaille tai ulkomaiden kautta Suomeen. Suomalaisten luonnollisten henkilöiden pääomatulot ulkomailta olivat kuitenkin vain vajaat 76 miljoonaa markkaa! Vastaavia esimerkkiä voi esittää suuren joukon lisää; verotusjärjestelmä vuotaa todella rajusti.
    Pitäisi tehdä jotakin ja pian. Miljardilla eurolla lisätuloja tulisi moni asia hoidetuksi. Niinpä tein heinäkuun alussa seitsemän kirjallisen kysymyksen sarjan kartoittaakseni hallituksen halukkuutta ryhtyä toteuttamaan em. tilannekatsauksessa ehdotettuja keinoja. Vastaukset tulivat menneellä viikolla. Ne olivat todella karua luettavaa. Neljä ministeriä vastasi kysymyksiin. Kauheimmillaan vastaukset olivat Jerevan-vitsin tasoa - ministeri vastasi muuhun kuin siihen kysymykseen, minkä oli tehnyt. Johtopäätös on, että Lipposen hallituksella ei näytä olevan pienintäkään halua puuttua paisuvaan harmaaseen talouteen. Kaikkein surkeimpia olivat veroministeri Suvi-Anne Siimeksen vastaukset. Vasemmistoliitosta näyttää muodostuneen harmaan talouden korkein suojelija. Juuri sillä taholla olisi kuitenkin voinut odottaa olevan erityistä halua saada pimitetyt rahat hyvinvointivaltion rippeiden rahoitukseen. Niinistönkin budjetin teko olisi helpompaa, jos harmaan talouden nykyiset tulot saataisiin verotuksen kohteiksi.
    En jätä tietenkään asiaa tähän. Nyt alkaa todellinen kampanjointi Lipposen hallituksen saattamiseksi ruotuun harmaan talouden torjuntatyössä.
 

Takaisin