Kirjoitus Maaseudun Tulevaisuudessa 2.8.2002 ja Kalevassa 4.8.2002
MAATALOUSREFORMINEUVOTTELUJA KANNATTAA JATKAA

    Euroopan unioni on kulkenut viime vuodet elintarvikekatastrofista toiseen, maatalouden ylimääräravinteiden rehevöittävät vaikutukset näkyvät ja tuntuvat vesistöjen ja pohjavesien tilassa, elintarvikkeita tuotetaan edelleen tukieuroilla varastoihin ja tuottajat tuskailevat päivittäin unionin lomakkeiden täytön ja valvontaiskujen kanssa. Siinäpä ongelmia kerrakseen.
    Unionin laajentuminen itäisen Euroopan maatalousvaltioihin on muodostamassa toisen, tuki- ja tuotantopoliittisesti todella vaikean ongelman EU:n yhteiselle maatalouspolitiikalle. Samoja periaatteita tulisi soveltaa ylimenokauden jälkeen kaikkiin jäsenvaltioihin.
    Näitä taustoja vastaan on peilattava komission yllättävää ratkaisua esittää radikaalia muutosta yhteisen maatalouspolitiikan rakenteeseen tilanteessa, jossa jäsenvaltiot odottivat vain kevyehköä välitarkistusta Agenda 2000-ohjelman toteutuksen ollessa kesken.
    Suomalaiset tuottajat ovat toistuvasti valittaneet EU:n tuskallisesta byrokratiasta. Toisaalta olemme ylpeilleet puhtailla elintarvikkeillamme ja hyvään suuntaan kehittymässä olevilla maatalouden ympäristöasioilla, eikä meillä ole unionin keski- ja länsiosille luonteenomaisia eläintenhoito-ongelmiakaan.
    Meillä pitäisi olla siten hyvä valmius ottaa vastaan komission uusi maatalouspaketti, jolla byrokratiaa vähennettäisiin ja korostetaan tuotannon laajaperäistämistä, ympäristönäkökohtia ja hyviä eläintenhoidon menetelmiä. Kokonaistukipottikin pysyisi komission kaavailuissa ennallaan, kun tukirahoja siirrettäisiin EU:n nyt kokonaan maksamasta CAP-tuesta ns. modulaation avulla maaseututukeen.
    MTK ja pääoppositiopuolue ovat kuitenkin suoraan tyrmänneet komission esityksen. Jälkimmäisen eräät johtavat maatalouspoliitikot ovat jopa halunneet kytkeä esityksen nurinajon Suomen suhtautumiseen EU:n laajentumiseen. Eikö neuvottelutietä siis ole olemassa?
    EU:n vanhimmat jäsenvaltiot ovat aikanaan sopineet maataloustukien jaosta niin, että nyt tuottoisimmille alueille maksetaan korkeimmat perustuet. Ilmiselvästi väärin. Jos nykyistä tukirakennetta ei "aukaista", niin näin on oleva jatkossakin. Aukaisemista pitää siis käyttää historiallisen vääristymän korjaamiseksi.
    Suomelle tie tasoitukseen aukeaa mm. luonnonhaittakorvauksen kautta. Sitä maksettaisiin em. lisätystä maaseututukipotista. Olennaiseksi muodostuu tällöin kaksi asiaa. Ensinnäkin maaseututuen uusjaossa Suomea ei saa "rokottaa" sen vuoksi, että olemme jossakin EU:n tilastossa ns. rikas valtio. Päinvastoin. Pohjoiset ankarat tuotanto-olot huomioon ottaen meille tulee osoittaa erityislisä maaseututukipottiin.
    Toiseksi luonnonhaittakorvauksen tukiosuuteen maaseutupotin sisällä ei pidä asettaa mitään kattoa. Maaseutupotin kokonaismäärän korotus on siinäkin mielessä välttämättömyys, että siitä maksettavassa ympäristötuessa on edelleen ratkaisematon rahoitusvaje.
    Kansallisen tuen kohtalosta maatalousuudistuksessa ei ole toistaiseksi puhuttu mitään. Se on meillä nykyisin 34 % maataloustuesta. Suomi voi sen avulla kompensoida Pohjois- ja Keski-Suomen vaikeita luonnonoloja ns. pohjoisella tuella, jolla ei ole määräaikaa. On itsestään selvää, että kansallisella tuella yleisesti ja pohjoisella tuella erityisesti on ratkaiseva merkitys maatalouden jatkumiselle näillä alueilla.
   Tuotantotoiminta tarvitsee myös kannustimia. Kun korkea laatu on sinänsä markkinoille pääsyn käytännön edellytys, korostuu kannustimien tuotantopoliittinen merkitys. Komissio on ollut valmis esittämään Etelä-Euroopan "makaroni"- eli durumvehnälle laatupalkkiota. Tätä on käytettävä perusteena vaatia vastaavia laatupalkkioita myös Suomessa tuotetuille maataloustuotteille.
    Komission esityksessä tuki on yksiselitteisesti sidoksissa peltoon. Tämä merkitsee väistämättömäs-ti pellon hinnan nousua. Peltohehtaari maksaa meillä jo nykyisinkin tuottavuuteen nähden älyttömän paljon. Tämä vaikeuttaa entisestään tuotantotoiminnan aloitusta ja sukupolvenvaihdosten toteuttamista.
   Maatalouden jatkuvuutta ei tietenkään saa vaarantaa. Meillä tulisi joka tapauksessa helpottaa sukupolvenvaihdoksia vaikkapa Saksan mallin mukaan. Lainsäädännöllisten muutosten ohella tarvitaan myös pysyvää investointitukea peltomaan hankintaan. Muutoin kävisi helposti niin, että koko maatalousuudistuksesta hyötyisi tässä suhteessa vain se omistajasukupolvi, joka omisti maan aloitushetkellä.
    Lopuksi Pohjois-Suomen kannalta ratkaiseva tekijä, maitokiintiöjärjestelmän jatkuminen. Komissio haluaisi tässä vaiheessa jättää sen vuoden 2008 jälkeiselle ajalle auki. Tätä ei saa hyväksyä. Jatkumisesta on sovittava samalla kun muustakin.
    Kaikki edellä mainitut kuten monet muutkin asiat ovat neuvottelukysymyksiä. Minusta hyviin valmiuksiin tukeutuva neuvotteluhalukkuus on parempi taktiikka kuin tyrmätä pyrkimyksiltään hyvään tähtäävä hanke.
                                      
Takaisin