Kaleva, kolumni 5.5.2001

ALUEPOLITIIKKAAN RAKENNEMUUTOS     

   1980-luvun jälkipuoliskolla kunta-asiat kuuluivat eduskunnassa laki- ja talousvaliokunnalle (nykyisin hallintovaliokunnalle). Eduskunnan "mykkinä vuosina" 1987-91 täällä tehtiin monta sittemmin kalliiksi käynyttä möhlää pääministeri Harri Holkerin hallituksen johdattelulla.

   Niinpä pohja tämän päivän köyhyyspakettikeskustelulle luotiin Holkerin hallituksen taitamattomalla rahamarkkinoiden vapauttamisella, sillä tuotetulla lamalla ja yhteiskunnan kykenemättömyydellä korjata syntyneet virheet. 1990-luvun jälkipuoliskon korjausliikkeet loivat taloudellista kasvua, mutta myös voimakkaan muuttoliikkeen viiteen kasvukeskukseen, Ouluun niiden joukossa. Poismuutosta on kärsinyt koko muu Suomi, ei vain syvä maaseutu.

   Tämä on tunnetumpi osa meneillään olevaa kuntien ja alueiden välistä eriarvoistumiskehitystä. Se toinen on seuraava. Mainitussa laki- ja talousvaliokunnassa kuiskuteltiin 80-luvun puolella tekeillään olevasta "kovasta jutusta". Se tarkoitti kunnille peruspalveluihin annettavien valtionapujen paketoimista könttäsummiksi. Näin - samojen kähmijöiden mukaan - "täällä eduskunnassa päästäisiin vastuusta". Supinat muuttuivat todellisuudeksi, nykytilaan kolme nytkin suurinta puoluetta aktiivisesti pyrki.

    Könttäantiin perustuvaa valtionosuusjärjestelmää on sittemmin yritetty korjata erilaisilla tasausjärjestelyillä, mutta ne ovat aina olleet myöhässä suhteessa nopean väestömuutoskehityksen synnyttämään tarpeeseen. Viime vuonna tilanne kärjistyi. Helsingin verotulojen ylitys suhteessa budjettiin oli 1,7 miljardia, Espoon 891 ja Oulunkin 227 mmk, kun kaupungeista esimerkiksi Lahti jäi budjetoidusta 25 ja Kotka 28 mmk. Monet muuttotappiomaalaiskunnat olivat sitten aivan omassa pettymysluokassaan.

    Nyt siis kaksi polkua on yhdistynyt. Mellastamaan päästetyt markkinavoimat eivät ole ottaneet meilläkään huomioon ihmistä inhimillisenä olentona puhumattakaan jostakin kunnasta, vaikka kaikkien firmojen "tärkein voimavara on henkilöstö". Rahan könttäjako itsehallinnollisille kunnille ei ole tehnyt niistä autuuden pesiä. Monien maaseutukuntien (kepu- ja kokoomuslaisista) päättäjistä ei ole edes ollut veroprosentin nostajiksi 19:ään. On otettu mieluummin kunnalle velkaa kuin käytetty verotusoikeutta.

    Mistä sitten apu kuntien ja alueiden kurjuuteen? Riittävän nopeasti vaikuttava keino on, että olemassa olevat, pärjäävät firmat perustavat uusia tuotantolinjojaan sellaisiin kurjuuskuntiin, joissa on heille käyttökelpoista, koulutettavissa olevaa työvoimaa tarjolla. Taivalkosken suuntaan tehdään parhaillaan tässä suhteessa erittäin tärkeää pilottityötä. Valtion on kannustettava tähän antamalla näin toimivalle firmalle suoraa rahallista tukea esimerkiksi kompensoimaan avaintoimijoille maksettavaa syrjäseutulisää. "Syrjä" pitää ymmärtää tässä henkisessä mielessä, ei kilometreissä vaikka tärkeitä metritkin ovat. Tämä on ylivoimaisesti nopeimmin rakenteellisesti vaikuttava, ei-mikään-Norjan vaan Suomen malli.

     Toinen pureva keino on eräiden peruspalvelujen "valtiollistaminen". Osoitetaan korvamerkittyinä valtiolta rahat syrjäkylien ja pienehköjen taajamien koulujen ylläpitoon niillä alueilla, joilla on vielä koulukkaita. Kunta voi tietenkin olla edelleen näiden peruspalvelujen tuottaja, valtio on vain tilaaja. Nykyisessä koulupäivittäisessä taxirallissa kyliltä johonkin kuntakeskukseen ei ole muuta järkeä kuin se, että se pitää muutaman paikallisen liikennöitsijän leivänsyrjässä kiinni. Kyläkoulun yhteydessä olisi myös uuden "valtionkirjaston" lainausyksikkö.

     Toinen kuntien merkittävä menoreikä on terveydenhoito. Kokemus on osoittanut, että sekä työpaikkaanhakeutumishalukkuuden että työaika- ja palkkausjärjestelmän kannalta ongelmallisin ryhmä on lääkärit, joilla ymmärrettävästi on avainrooli kuntien terveyskeskuksissa ja -asemilla. Entäpäs jos palkattaisiinkin julkisen lohkon lääkärit keskitetysti valtiolle, sen "lääkäripankkiin"? Se osoittaisi lääkärit päätettyjen normien (lue: tarpeen) mukaisesti paikallisille terveysasemille ja sairaaloihin. Muu terveysasemien ja sairaaloiden henkilökunta olisi edelleen kuntien/kuntayhtymien palveluksessa ja kunnat saisivat tähän tarkoitukseen valtiolta tukea.

     Näillä suhteellisen keveillä järjestelyillä eräät keskeiset peruspalvelut säilyisivät poismuutosta nyt kärsivillä alueilla eduskunnan normittamilla tasoilla. Näin toteutettaisiin todella vaikuttavaa aluepolitiikkaa, vaikka perustuslaki sallii edelleen kansalaisten vapaasti valita asuinpaikkansa.
Takaisin