|
Vihreiden kokouksessa Oulussa 22.4.2001 Taistelukopteritaktiikka torso VALTIO PELASTAMAAN KÖYHÄT KANSALAISET JA KUNNAT Poliittinen keskustelumme on kiteytynyt viime aikoina arvioimaan sitä, kumpi on ensi sijalla kauko- vai lähihätä eli "taistelukopterit" vai köyhyys- ja kuntapaketit. Ollakseen puolustuksellisesti uskottavia taistelukoptereilla varustettujen valmiusyhtymien pitäisi olla sijoitettuina kahden ydinvoimalakeskittymän kupeeseen, sillä niihinhän vihollisen ensimmäisenä kannattaa hyökätä. Sinä aikana, jolloin kenraalit miettivät puolustustaktiikkansa uusiksi, hallituksen ja eduskunnan on syytä keskittyä ratkaisemaan kansalaisten köyhyyden lieventämis- ja talousahdinkoon itsensä ajaneiden kuntien selviytymisohjelmat. Hyvä ajatusmalli tähän on, että se mitä säästetään velkojen maksun kautta korkome- noissa, käytetään näihin tarkoituksiin. Joka tapauksessa valtio ei voi päästää yhtään kuntaa selvitystilaan, sillä luottokelpoisuusreittauksessa julkinen lohko on yksi kokonaisuus. Tästä Lex Karkkila on historiallinen esimerkki. |
|||